kyberturvallisuus
Ronkainen: Puolustuksesta ei voi tinkiä tai säästää – ”Suomen on varauduttava kaikkeen mahdolliseen laajalla arsenaalilla”
Puolustusministeri Antti Häkkänen esitteli torstaina Suomen uuden puolustusselonteon, joka ulottuu 2030-luvulle saakka. Selonteosta käy ilmi, että Venäjän hyökkäystä Suomeen ei enää pidetä mahdottomuutena, vaan se on yksi mahdollinen skenaario, jonka varalle Suomi nyt varautuu – osana Nato-liittokuntaa. - Tavallisen kansalaisen kannalta uusi tilanne ei edellytä erityistoimia, mutta kotivaran on aina syytä olla kunnossa, puolustusvaliokunnan jäsen, kansanedustaja Jari Ronkainen toteaa.
Venäjä harjoittaa laaja-alaista vaikuttamista EU:ssa – Suomi on varautunut hyvin erilaisiin uhkiin
Suomessa on varauduttu laajalla rintamalla vastaamaan erilaisiin ulkopuolisen toimijan vaikuttamisyrityksiin. Keskeisiä tekijöitä ovat ajan tasalla oleva ja päivittyvä lainsäädäntö, ennakoiva ohjaus ja valvonta sekä tiivis viranomaisyhteistyö, joka kattaa myös yhteistyön elinkeinoelämän suuntaan. Kyberturvallisuudessa Suomi on jo nyt yksi maailman huippumaita.
Ministeri Ranne: Tämä hallitus ei edeltäjänsä tavoin kurita autoilijoita
Hallitus purkaa teiden korjausvelkaa ja asfalttikesä 2024 olikin vilkkain vuosikausiin, sillä Suomeen saatiin tänä vuonna yli 4 000 kilometriä uutta asfalttia. - Kuluva kesäkausi onkin malliesimerkki siitä, miten korjausvelkaa tulisi vuosittain taklata, sanoo liikenne-, viestintä- ja sisäministeri Lulu Ranne.
Liikenne- ja viestintäministeri Ranne: Liikenneinvestointien on vahvistettava turvallisuutta
Hallintovaliokunta yksimielinen – Purra: Kansainvälisen suojelun hakemista on kyettävä rajoittamaan
Terveydenhuoltojärjestelmä unohdettiin kokonaan turvallisuusselonteossa – “Muistaako hallitus lainkaan, mitä koronapandemian alussa tapahtui?”
Nato-keskustelussa kiinnitettävä huomiota erityisesti maanpuolustustahtoon ja huoltovarmuuteen liittyviin kysymyksiin – Mäenpään kanta vielä avoin
Ronkainen vaatii jalkaväkimiinoja takaisin: ”Puolustukseen tarvitaan nyt kaikki mahdollinen kapasiteetti”
Junnila: Kiinalaisyritykset uhka kansalliselle turvallisuudelle – 5G- ja liitännäisteknologia poistettava siirtymäajalla
Uusimmat
Kolumni: Ensimmäinen puolitoistavuotinen ministerinä
Ronkainen: Ansaitsisiko metsästys virallisen roolin puolustuksessa?
Viikon suosituimmat
Toimitus suosittelee
PS Naiset 3/2024
Lue lisää
Perussuomalainen 1/2024
Lue lisää