kustannustehokkuus

Perussuomalaiset ripitti keskustaa välikysymyskeskustelussa: ”Meneekö keskustan epätoivoinen kadonneen puoluekannatuksen metsästäminen maamme ja kansalaistemme edun edelle?”

Soteuudistus on ollut keskustan pitkäaikainen unelma. Saamalla maakuntahallintoon mahdollisimman monta keskustalaista päättäjää, tuntui varmasti siltä, että vain taivas on rajana. Totuus iski kasvoihin kuitenkin heti, kun hyvinvointialueet aloittivat toimintansa. Puuttui rahaa, vaikka sitä piti olla läjäpäin, muistutti perussuomalaisten ryhmäpuheenvuoron välikysymyskeskustelussa pitänyt Anne Rintamäki.

20.11.2024 |14:51

Ministeri Juuso vastasi keskustan välikysymykseen: Miksi pelottelette ihmisiä katteettomilla väitteillä? – ”Nämä ovat ihmisten tärkeitä palveluita, joilla te teette politiikkaa”

Hyvät keskustalaiset. Te puhutte toistuvasti siitä, että hallitus on romuttamassa sosiaali- ja terveyspalveluita. Välikysymyksessänne jälleen väitetään näin. Asiantuntijoiden arviot hoitoon pääsyn tilanteesta ja hyvinvointialuejohtajien yhdessä esittämä kannanotto palveluiden saatavuudesta eivät tue tätä näkemystänne, huomautti sosiaali- ja terveysministeri Kaisa Juuso vastatessaan välikysymykseen sotepalveluiden pelastamisesta.

20.11.2024 |14:39

Pormestariehdokas Joakim Vigelius: Tampereesta ei saa tulla uutta Malmöä tai Itäkeskusta

Tampereen Perussuomalaiset on valinnut perussuomalaisten ensimmäisen kauden kansanedustaja Joakim Vigeliuksen pormestariehdokkaakseen. Vigelius kertoo Ilta-Sanomien haastattelussa, että kokoomus on tehnyt Tampereella virheitä ja muodostanut epäpyhän allianssin SDP:n, vihreiden ja jopa vasemmistoliiton kanssa. Vigelius lupaa olla vastavoima nykyiselle kaupunkipolitiikalle.

14.11.2024 |11:49

Jo lähes 47 000 kansalaista vaatii Yleisradiolle tiukempaa talouskuria ja tehtävien rajausta – nuorisopoliitikkojen tekemälle Yle-kansalaisaloitteelle vahva kannatus

Hallituspuolueiden nuorisojärjestöjen perustamassa kansalaisaloitteessa vaaditaan Yleisradiota osallistumaan tiukempiin taloudellisiin sopeutustoimiin. Aloitteessa vaaditaan lisäksi Ylen tehtävien merkittävää kaventamista.

03.10.2024 |21:20

Uusimmat

PS Naiset 3/2024

Mainos kuva

Lue lisää

Perussuomalainen 1/2024

Mainos kuva

Lue lisää