konservatiivit
Giorgia Melonin ja Elon Muskin poliittinen romanssi kukoistaa – Italian tiukka maahanmuuttopolitiikka saa tukea Amerikasta
Giorgia Meloni haluaisi kalifiksi kalifin paikalle ja Euroopan ykkösedustajaksi suhteissa vaalien jälkeiseen Amerikkaan. Avuksi saattaisi rientää Melonin politiikkaa arvostava Elon Musk.
Woke-kulttuuri on kuollut – naapurimaan konservatiivit arvelevat Trumpin valinnan hyödyttävän sekä Yhdysvaltoja että Ruotsia
Donald Trumpin valinta Yhdysvaltain presidentiksi ei miellyttänyt perinteistä mediaa, mutta muutosta on silti tulossa. Eräs seuraus republikaanien myötätuulesta ovat jäähyväiset globaalille woke-kulttuurille sekä identiteettipolitiikalle. Vastakkainasettelun aika voisi viimein olla ohi.
Brittitutkimus: Etninen tausta vaikuttaa äänestyskäyttäytymiseen
Valkoinen, korkeakoulutettu britti kallistuu vasemmalle. Ei-valkoinen, yliopistotutkinnon suorittanut britti taas äänestää usein oikeistoa.
HYY-vaalit: Opiskelijat kallellaan vasemmalle – tuore konservatiivien opiskelijaliike tarjoaa vaihtoehtoa
Yliopisto-opiskelijat suosivat vasemmistoliberaalia ja vihreää ajattelua, vaikka eivät olisi perinteisiin puolueisiin sitoutuneita. Näin voisi päätellä muun muassa tuoreimmista Helsingin yliopiston ylioppilaskunnan, HYY:n, edustajistovaalien tuloksista. Eniten ääniä sai ”Maailmanpyörä”-liittouma ja sitoutumaton vasemmisto.
Italian pääministeri haluaa koota konservatiivit yhteen ja ”työntää vasemmiston oppositioon myös Euroopan unionissa”
Turvapaikanhakijat Ruandaan odottamaan asiansa käsittelyä – Britanniaan ei asiaa edes myönteisen päätöksen jälkeen
Kulttuurien sota kiihtyy USA:ssa: Trumpin kannattajat saivat tarpeekseen wokesta ja perustivat oman nettikaupan
Kierrätystä brittiläiseen tapaan: Sisäministeri sai potkut, hänet korvaa ulkoministeri ja ulkoministeriksi entinen pääministeri
Teemu Keskisarja: Kulttuuri-ihminen, älä vedä hernettä nenään!
Viikon 19/2023 luetuin
Ruotsalaiskommentit vaalitulokseen: Virta vie oikealle – hallituksen muodostaminen saattaa kestää kuukausia
Norjan vaalit: Työväenpuolueelle historiallisen huono tulos, mutta se pääsee johtamaan hallitusta – vihreät jäivät äänikynnyksen alle
Uusimmat
Kolumni: Ensimmäinen puolitoistavuotinen ministerinä
Ronkainen: Ansaitsisiko metsästys virallisen roolin puolustuksessa?
Viikon suosituimmat
Toimitus suosittelee
PS Naiset 3/2024
Lue lisää
Perussuomalainen 1/2024
Lue lisää