kokonaisveroaste

Kyselytunnin pääosassa verot ja talouskasvu – Purra: Pieni- ja keskituloisten työn veroja on kevennetty

Torstain kyselytunti tarjosi hallitukselle ja varsinkin sen valtiovarainministerille, perussuomalaisten puheenjohtaja Riikka Purralle, mainion tilaisuuden ottaa esiin koko ajan paraneva taloustilanne ja sitä tukeva hallituksen veropolitiikka. Varsinkin demarikysyjät yrittivät maalata kovin ankeaa kuvaa.

20.02.2025 |17:51

Purra: Kokonaisveroaste on laskemassa – ja olemme vasta hallituskauden puolivälissä

Valtiopäivien avauskeskusteluna keskiviikkona oli pääministerin ilmoitus hallituksen politiikasta vuonna 2025. Perussuomalaisten puheenjohtaja, valtiovarainministeri Riikka Purra puolusti hallituksen politiikkaa, erityisesti sen verolinjaa.

12.02.2025 |18:04

Purra vetoaa muihin puolueisiin: Puoluetukeen rinnastettavat aluevaltuustorahat on lopetettava, jotta rahat voitaisiin siirtää asukkaiden tarvitsemiin palveluihin

Perussuomalaisten puheenjohtaja Riikka Purra muistuttaa, että tulevissa kunta- ja aluevaaleissa on pitkälti kyse siitä, mihin veronmaksajan rahaa laitetaan ja mitä sillä halutaan saada aikaiseksi. - Toivon, että kaikkien silmien eteen avautunut julkisen talouden ja suomalaisen soten todellisuus kirvoittavat myös eduskunnan oppositiopuolueita kohti aitoja toteutettavissa olevia ratkaisuja ja tiukkaa säästäväisyyttä. Vain niin suomalaista järjestelmää voidaan oikeasti korjata.

27.01.2025 |11:15

Veronmaksajain Keskusliitto: Palkansaajan ostovoima vahvistuu selvästi – keskituloiselle jää käteen 655 euroa enemmän vuodessa

Veronmaksajain Keskusliiton mukaan palkansaajan nettoansioiden ostovoima kasvaa edelleen vuonna 2025. Ostovoiman kasvu on hieman hitaampaa kuin vuonna 2024, mutta kuitenkin voimakkaampaa kuin kertaakaan 2010-luvulla.

09.01.2025 |13:19

Elomaa: Opposition vaihtoehdot ovat täynnä taikaseinästä revittyä unelmahöttöä – “Ryhmät tietävät tämän kyllä itsekin”

Opposition vaihtoehtobudjetteja vuodelle 2025 käsitellään tänään eduskunnan täysistunnossa. Yhteinen nimittäjä kaikille näille vaihtoehtobudjeteille on perussuomalaisten kansanedustaja Ritva "Kike" Elomaan mielestä se, että ne tarjoavat täysin epärealistisia ratkaisuja Suomen tilanteeseen.

27.11.2024 |13:57

Valtiovarainministeri Purra budjettikeskustelussa: Kun puhutaan työperäisestä maahanmuutosta, kannattaa katsoa pääkaupunkiseudun vieraskielisten työttömyysluvut

Vuoden 2025 budjetin lähetekeskustelu eduskunnassa jatkuu vilkkaana. Oppositio nostaa kerta toisensa jälkeen, aina hieman eri sanoin, esiin kaksi asiaa: valtion velkaantumisen ja siihen liittyvät säästöt ja sopeutustoimet sekä työttömyyden. Valtiovarainministeri Riikka Purra haluaa muistuttaa oppositiota heidän taikalääkkeestään näihin: maahanmuutosta.

24.09.2024 |16:39

Kokonaisveroaste ei nouse veronkorotuksista huolimatta: Pieni- ja keskituloisen palkansaajan verotaakka kevenee

Vaikka hallitus joutuu tekemään myös veronkorotuksia, ei kokonaisveroaste nouse vuoden 2023 tasosta hallituksen päätösten vuoksi. Valtiovarainministeri Riikka Purra kertoi vuoden 2025 talousarvion lähetekeskustelussa, että pieni- ja keskituloisten palkansaajien verotaakka vähenee, vaikka esimerkiksi arvonlisäveroa joudutaan valitettavasti kiristämään.

24.09.2024 |12:58

Uusimmat

Viikon suosituimmat










Mainos kuva

Lue lisää

PS Naiset 1/2025

Mainos kuva

Lue lisää

Perussuomalainen 1/2025

Mainos kuva

Lue lisää