kielteinen turvapaikkapäätös

Poliittinen paine kirittää komissiota – laittomasti EU:ssa oleskeleville viimein lähtöpassit unionin alueelta

Vuonna 2023 kaikkiaan 480 000 henkilöä oleskeli EU:ssa kielteisen turvapaikkapäätöksen jälkeen ja vain viidesosa heistä poistui unionin alueelta. Euroopan unionin maailmaa syleilevä maahanmuuttopolitiikka on ajautunut umpikujaan ja ratkaisut eivät enää voi odottaa. Poliittinen paine vauhdittaa oikeita päätöksiä.

14.03.2025 |08:46

Karkotuspäätöksen saaneiden valvontaa tehostetaan Ruotsissa – panta jalkaan, jos säilöönottoon ei mahdollisuutta

Kielteisen turvapaikkapäätöksen saaneiden henkilöiden poistamisessa maasta on yksi suuri ja yhteinen ongelma: lähtömaa ei suostu ottamaan vastaan palautettavia kansalaisiaan. Maassa laittomasti oleskeleva henkilö on näin voinut jatkaa vierailuaan, kuin mitään ei olisi tapahtunutkaan. Ruotsissa tähän toivotaan muutosta tiukentamalla lainsäädäntöä.

24.02.2025 |09:53

Ruotsin hallitus haluaa maassa laittomasti piileskelevät sadat tuhannet ulos maasta – vihervasemmisto ja liittoaktivistit vastustavat

Tavalla tai toisella jalkansa hyvinvointivaltion oven väliin saanut ei kernaasti palaa kotiseutunsa kurjuuteen. Tavallinen syy maassa piileskelyyn on turvapaikkahakemuksen hylkääminen. Ruotsissa laittomia maassa oleskelijoita on sadoin tuhansin ja nyt heidät halutaan päivänvaloon ynnä ulos maasta. Punavihreä oppositio ja vihreät vastustavat.

11.11.2024 |09:21

Maahanmuuttopolitiikka kiristyy koko EU:ssa – PS-meppi Sebastian Tynkkynen: ”Ratkaisujen aika on tullut” – kokoomuksen meppi Aura Salla nosti äärioikeistokortin

Euroopan unionin maahanmuuttopolitiikka on liikkeessä ja kääntymässä selvästi tiukempaan suuntaan. Sekä keskeisissä EU-toimielimissä että jäsenvaltioiden hallinnoissa ilmenee tahtotilaa tiukentaa maahanmuuton sääntöjä ja tehostaa laittomasti EU:ssa oleskelevien palautuksia. - Ihmisoikeuksista EU:ssa pidetään jatkossakin kiinni, mutta kenenkään ihmisoikeus ei ole oleskelu laittomasti EU-maissa, perussuomalaisten meppi Sebastian Tynkkynen sanoo.

28.10.2024 |19:34

Turvapaikanhakijoita koskevat lakimuutokset astuivat voimaan – maahantulosäännösten kiertäminen ei enää onnistu

Jatkossa turvapaikanhakijoille ei enää myönnetä oleskelulupia opiskelun, työn tai elinkeinon harjoittamisen perusteella eli kaistanvaihto ei onnistu. Myös turvapaikanhakijoiden työnteko-oikeuden päättyminen muuttuu.

03.09.2024 |15:07

Uusimmat

Viikon suosituimmat










Mainos kuva

Lue lisää

PS Naiset 1/2025

Mainos kuva

Lue lisää

Perussuomalainen 1/2025

Mainos kuva

Lue lisää