kansantalous
VTT Pasi Holm: Suomalaisten ostovoima jäi jälkeen ruotsalaisista Marinin hallituksen aikana
Suomen kansantalous ei tunnetusti ole juurikaan kasvanut viimeisten 15 vuoden aikana finanssikriisin jälkeen. Tämä on heijastunut luonnollisesti suomalaisten ostovoimaan. Suomalaisten henkilöä kohden laskettu ostovoimakorjattu bruttokansantuote oli 28 500 euroa vuonna 2023. Suomalaisten ostovoima kasvoi kaksi prosenttia, eli 700 euroa, vuodesta 2012. VTT Pasi Holm arvioi, mitkä tekijät ovat vaikuttaneet ostovoiman kehitykseen Suomessa viimeisten vuosien aikana.
Sahateollisuuden toimitusjohtaja samoilla linjoilla kuin Purra – ei usko hiilineutraaliustavoitteen toteutuvan: ”Pitäisi olla uskonto kymppi ja matikka neljä, jos tavoitteen toteutumiseen uskoisi”
Ilta-Sanomien mukaan valtiovarainministeri Riikka Purra tylyttää todetessaan, ettei Suomi saavuta hiilineutraalisuutta vuoteen 2035 mennessä. Sahateollisuus ry:n toimitusjohtaja Tino Aalto sen sijaan on valtiovarainministerin kanssa samoilla linjoilla.
Suomi tuskin saavuttaa hiilineutraalisuustavoitetta 2035 – Purra: Liian tiukille viety ilmastopolitiikka entistäkin järjettömämpää
Edellisen hallituksen aikaan linjattu hiilineutraalisuustavoite 2035 on koko ajan epätodennäköisemmin saavutettavissa, sanoo tuoreessa videoviestissään perussuomalaisten puheenjohtaja, valtiovarainministeri Riikka Purra. Suomen ei tavoitteen takia tule ryhtyä sille itselleen vahingollisiin toimiin.
Ampumaurheiluliiton Lotta Laitinen perussuomalaisten luonnonvara-asiantuntijaksi
Ampumaurheiluliitossa ympäristö- ja olosuhdepäällikkönä toimivan Lotta Laitinen aloittaa perussuomalaisten eduskuntaryhmän kansliassa luonnonvara-asiantuntijana marraskuussa.
Purra alv-keskustelusta: Opposition vaihtoehdot perustuvat enemmän veronkorotuksille kuin hallituksen linja
Eduskunnassa käytiin tänään keskustelua arvonlisäveron korottamisesta, koska käsittelyssä oli hallituksen esitys, jossa alennetussa 10 prosentin arvonlisäverokannassa olevat tuotteet siirrettäisiin 14 prosentin arvonlisäverokantaan - lukuun ottamatta sanoma- ja aikakauslehtiä.
Purra EVAn juhlagaalassa: Vaalikauden lopussa julkisen velan kasvu on saatu taitettua
Elinkeinoelämän valtuuskunnan EVAn 50-vuotisjuhlagaalassa 4.9. puhunut valtiovarainministeri Riikka Purra uskoo vakaasti siihen, että vaalikauden lopussa julkisen velan kasvu on saatu taitettua ja Suomi on päässyt vakaamman talouskasvun uralle.
PS-Nuoriso: SDP vihaa suomalaista duunaria – “Heille ulkomainen halpatyövoima on suomalaista koulutettua duunaria arvokkaampi”
SAK:n lakkouholle ei näy loppua – elinkeinoministeri Rydman kiirehtisi lakkoja rajoittavien lakien saamista voimaan: ”Liitot toimivat vastuuttomasti”
Liitot lietsovat kaaosta – PS: Lopettaako ay-liike poliittiset lakot välikysymyksen myötä?
Kyselytunnin satoa: Tämän poliittisen lakkopäivän hinta on jopa 130 miljoonaa euroa
Hallituksen esitys alentaisi bensan hintaa – myönteisiä vaikutuksia erityisesti kuljetusalalle
Ruotsin keskuspankin johtaja varoittaa: jengirikollisuus ja yhteiskunnan pirstaloituminen ovat jo uhka kansantaloudelle
Ay-liike uhittelee työtaistelutoimilla – jatkossa työllistyminen on helpompaa ja palkasta jää enemmän käteen – ”Työntekijän ei tarvitse olla huolissaan”
Ministeri Ranne ylpeä Digibarometrin ykkössijasta – Suomen digi- ja datatavoitteiden saavuttamisessa riittää kuitenkin vielä tekemistä
Kokeneen opettajan hätähuuto: Elinkeinoelämä ohjaa koulutusjärjestelmän remonttia – ”Ei ihme, että lapset romahtavat henkisesti”
Viikon 20/2023 luetuin
Jättipankin analyysi kyseenalaistaa laskelmat työvoiman tarpeesta: Sadat miljoonat työpaikat uhattuina – neljännes töistä katoaa kokonaan
Etlan maahanmuuttoselvityksessä pahoja puutteita – matalan osaamistason maahanmuutto rasittaa julkista taloutta
Miljoonia euroja lähtee Suomesta maailmalle joka vuosi – Mäkynen vaatii ulkomaille lähetettäviä rahalähetyksiä verolle
Perussuomalaisilta toimenpidealoite: Ei maksuhäiriömerkintää poikkeuksellisen korkeista sähkölaskuista
Pääministeri ei vastaa ja Harakka kiertelee totuutta – Ranne: Hallituksen ilmastopolitiikka nujertaa Suomen
Purra: Työperäinen maahanmuutto ei ole ratkaisu hoitoalan kriisiin
Uusimmat
Viikon suosituimmat

Matti Putkonen: Ryhmärahat vai ”mummoralli” on kepun oma valinta
Toimitus suosittelee
Perussuomalainen 1/2025

Lue lisää
PS Naiset 3/2024

Lue lisää