Jussi Saramo
Rami Lehtinen: Koulubisnes veronmaksajien rahoilla viimein kuriin
Suomessa on tehty bisnestä ulkomaalaisilla opiskelijoilla. Nyt hallitus kaavailee loppua veronmaksajien kustannuksella tehtävälle rahastukselle.
Toimiiko Trumpin arvaamattomuus ratkaisevana tekijänä rauhan puolesta Ukrainassa? – Tynkkynen: ”On muistettava, että myös Zelenskyi toivoo rauhanvälittäjäksi Trumpia”
Europarlamentaarikko Sebastian Tynkkynen katsoo, että Yhdysvaltain presidenttinä aloittaneen Donald Trumpin uhkaukset huomattavista tuontitulleista tulisi ottaa ”kutsuna diiliin”, eikä asiassa ole toistaiseksi syytä alkaa hosua. - Näihin pitää vastata, jotta toinen osapuoli ei liian helposti lähtisi samaa tekemään, mutta samalla on hyvä laittaa jäitä hattuun ja katsoa, miten Trump toimii, eilen Ylen A-studiossa vieraillut Tynkkynen sanoo.
Vasemmistoliitto haluaisi työllistää EU-alueella laittomasti oleskelevat, Tynkkynen pyrkii tehostamaan palautuksia: ”Maahanmuutto on myös suora turvallisuusuhka koko Euroopalle”
Suomen eduskunnassa kesällä hyväksytty rajalaki mahdollistaa jatkossa väliaikaisesti turvapaikanhaun keskeyttämisen Suomen rajalla ja tulijoiden käännyttämisen esimerkiksi turvapaikanhakijoita välineellistävän hybridioperaation aikana. Perussuomalaisten europarlamentaarikko Sebastian Tynkkynen katsoo, että vastaava lainsäädäntö tarvitaan myös muissa Euroopan maissa. Suomen omaksuma turvallisuusperusteinen rajakontrolli herättääkin jo positiivista kiinnostusta EU:ssa.
Päivän pointti: Trump valitsi ministeriksi huippuyliopistosta valmistuneen sotaveteraanin – valtamedia ja vasemmistomeppi veivasivat tittelin tv-juontajaksi
Yhdysvaltain presidentiksi valitun Donald Trumpin tuoreet henkilövalinnat tulevaan hallintoonsa aiheuttavat ahdistusta mediassa ja Trumpin politiikan vastustajissa. Reaktiot ovat samankaltaisia Atlantin valtameren molemmilla puolilla.
Antikainen: Vasemmistoliitto jälleen terroristijärjestön puolella
Perussuomalaisten kansanedustaja Sanna Antikaisen mukaan viimeaikaiset vasemmistoliiton kansanedustajien kommentit Israelin ja terroristijärjestö Hizbollahin välisestä tilanteesta ovat jälleen kerran osoittaneet puolueen taipumuksen levittää ääri-islamistisen terroristijärjestön tietoa. Tämä on vakavaa ja saattaa pahentaa antisemitistisiä asenteita ja edistää vaarallista propagandaa myös Euroopassa.
Kipinät iskivät vaalitentissä – Sebastian Tynkkynen: Vasemmisto yrittää työntää perussuomalaiset laitaoikeiston piiriin
Vigelius: Vasemmisto ei ole Suomen, vaan vaalirahoittajiensa asialla
Vasemmisto lietsoo joukkoja poliittisiin lakkoihin, hallitus peräänkuuluttaa suhteellisuudentajua: Käy kalliiksi yhteiskunnalle
Vasemmistolaiset poliitikot innostuivat maalittamaan somekirjoittajaa
Viikon 1/2024 luetuin
Miljonääri Peter Vesterbacka räyhää perussuomalaisille, kylvää sakeaa disinformaatiota – saa jo huomautuksia asennevammasta
Tavio: Ilmasto ja korona eivät voi olla tekosyy jatkuvalle velkaantumiselle – ”Muut maat osaavat välttää velkaa”
Uniper-sotkusta tuppisuuna pysynyt pääministeri Marin palaa lomilta julkisuuteen – keskustelee Flow-festivaalilla musiikkielämästä
Perussuomalaiset: Hallituksen julistettava energiahätätila – ”Tärkeintä on se, että kansalaisten sähkölaskut pienenevät”
Vasemmisto kipuilee yhä Nato-päätöksensä kanssa – Purra muistuttaa historiasta: ”Meillä on melkoisen karu menneisyys itänaapurimme kanssa”
Perussuomalaisten Leena Meri esitti 1,3 miljardin kehitysapumenojen leikkaamista: ”Rahoja päätyy veroparatiiseihin” – keskustan kansanedustaja purskahti nauruun
Viikon 14/2022 luetuin
Välikysymys meni hallituspuolueilla tunteisiin – vasemmiston Saramo syytti Puolaa Valko-Venäjän masinoimasta rajakriisistä
Antikainen: Onko hallituksen ainoa vastaus hybridivaikuttamiseen kotimaisen opposition demonisointi?
Vasemmistoliitto tyytymätön mediajulkisuuteensa – julistaa mediaboikotteja kriittisiin medioihin, vaatii päästä myötämieliseen Hesariin
Toteuttavatko Ranska, Espanja, Italia ja Kreikka järjenvastaista suhdannepolitiikkaa, Jussi Saramo?
Onko sisäministeri Ohisalon puheissa enää mitään tolkkua? – “Jos tuulivoimaa laitetaan kuntiin kunnolla, kuntavero voisi olla nolla”
Viikon 20/2021 luetuin
Suomessa lähes puoli miljoonaa ihmistä vailla työtä – silti hallitus ja kokoomus hehkuttavat silmät kiiluen työperäistä maahanmuuttoa
Hallituksen ministereillä 65 erityisavustajaa – Suomen Uutiset selvitti palkkoja: Jopa lähes 8 000 euroa kuukaudessa
Naurattaako poliittinen ilkivalta, Paavo Arhinmäki?
Viikon 7/2015 luetuin
Uusimmat
Viikon suosituimmat

Matti Putkonen: Ryhmärahat vai ”mummoralli” on kepun oma valinta
Toimitus suosittelee
Perussuomalainen 1/2025

Lue lisää
PS Naiset 3/2024

Lue lisää