julkisen talouden tasapainottaminen

Purra: Mihin unohtui ilmastolaki Maaseudun Tulevaisuuden paneelista?

Moni olisi odottanut, että juuri Maaseudun Tulevaisuuden puoluejohtajatentissä olisi puhuttu ilmastopolitiikasta nyt kun ainakin MTK, Metsäteollisuus ja Sahateollisuus ovat ilmoittaneet haluavansa muutoksia ilmastolakiin ja hiilineutraalisuuden tavoitevuoteen 2035. Asia ei kuitenkaan noussut esille.

07.03.2025 |15:09

VTT Pasi Holm: Tukipaketteja saaneet maat hyötyivät Suomen kustannuksella

Finanssikriisin jälkeen puhkesi eurokriisi 2010-luvun alussa. Heikoimmat kriisimaat olivat Kreikka, Espanja ja Portugali. Maat saivat muilta euromailta erilaisia tukipaketteja, ja ne joutuivat tasapainottamaan julkista talouttaan euromaiden ohjauksessa. VTT Pasi Holm tarkastelee sitä, miten näiden maiden kansalaisten ostovoima on kehittynyt kriisivuosien jälkeen.

28.02.2025 |08:31

Puisto: Taloudessa näkyvillä jo positiivisia merkkejä – ”Korot ovat laskussa, ostovoima paranee ja yritysten tilaukset ovat kääntyneet kasvuun”

Kansainvälinen taloussuhdanne on pitkään ollut ankea, mutta nyt optimismiinkin on pitkästä aikaa aihetta, sillä esimerkiksi Suomen Pankin ennusteen mukaan talous kasvaa tänä vuonna ja kasvu vahvistuu ensi vuonna. Inflaatio hidastui Suomessa selvästi jo viime vuonna.

20.02.2025 |10:38

VTT Pasi Holm: Suomen vientinäkymät lähivuosina haasteellisia, mutta onni voi myös yllättävästi kääntyä

Suomen talous ei ole juurikaan kasvanut viimeiseen 15 vuoteen. Reaalinen bruttokansantuote on vuoden 2009 finanssikriisin tasolla. Suomen taloutta on totuttu pitämään vientivetoisena. Viennin heikko kehitys on keskeinen syy Suomen talouden ongelmiin. Ongelma kiteytyy siihen, että Suomen viennin osuus on 41 % bruttokansantuotteesta. Osuus on sama kuin vuosituhannen alussa, kertoo VTT Pasi Holm.

13.02.2025 |18:44

Vahva perusturvaosaaja, pitkäaikainen KD-puoluesihteeri Asmo Maanselkä perussuomalaisten tiimiin: ”Tulen intohimoisesti työskentelemään työllisyysasteen saamiseksi nousuun”

Valtiovarainministeri Riikka Purra on kutsunut kauppatieteiden ja yhteiskuntatieteiden maisterin Asmo Maanselän erityisavustajakseen. Maanselkä tulee perussuomalaisten ministeriryhmän avustajaksi asuntosijoitusalan Avain-yhtiöiden markkinointi- ja viestintäpäällikön toimesta. Moni muistaa kuitenkin Maanselän kristillisdemokraattien puoluesihteerinä vuosilta 2011-2021.

03.01.2025 |12:09

Uskooko tätä muka kukaan? – SDP esittää puolen miljardin veronkevennyksiä

Valtiovarainministeri Riikka Purra moittii SDP:n talouskritiikkiä epäuskottavuudesta sekä siitä, että demaripuheenjohtaja Antti Lindtmanin puheiden ja toimien välillä on jopa miljardien aukko. Eilisessä Ylen A-Talkissa Purra myös huomautti Lindtmanille hallituksen tekevän nyt rakenteellisia talousuudistuksia, jotka jäivät edelliseltä hallitukselta tekemättä.

22.11.2024 |10:42

Maahanmuuttopolitiikkaa käännetään talouden ja turvallisuuden kannalta kestävämmäksi – tulijoiden otettava enemmän vastuuta kotoutumisestaan

Hallitusohjelman mukaisilla päätöksillä tasapainotetaan julkista taloutta, vaaditaan laillisesti maahan tulleilta enemmän vastuuta kotoutumisestaan ja muutetaan järjestelmää kokonaisuudessaan velvoittavammaksi.

25.09.2024 |16:30

Sopeutustoimet välttämättömiä julkisen talouden tasapainottamiseksi – esimerkiksi kehitysavusta leikataan lisää pitkälti toistasataa miljoonaa

Hallitus päätti keväällä merkittävistä yli kolmen miljardin euron lisäsopeutuksista hallitusohjelmassa jo sovittujen toimien päälle. Valtiovarainministeri Riikka Purra pitää hallituksen vahvaa sitoutumista julkisen talouden vakauttamiseen välttämättömänä. Kansainvälinen valuuttarahasto IMF ja luottoluokittajat ovat pitäneet Suomen hallituksen talouspolitiikan linjaa oikeana.

24.09.2024 |12:45

Uusimmat

Viikon suosituimmat










Mainos kuva

Lue lisää

PS Naiset 1/2025

Mainos kuva

Lue lisää

Perussuomalainen 1/2025

Mainos kuva

Lue lisää