Juha Mäenpää
Kummallinen näytös eduskunnassa: Oppositiopuolue keskusta vaati, ettei lyijykieltoasetus vaaranna maanpuolustusta – vaatimus löytyy jo hallitusohjelmasta ja on koko eduskunnan kanta
Keskiviikkona eduskunnassa koettiin kummallinen hetki, kun oppositiopuolue keskusta vaati lausumaehdotuksessaan vuoden 2025 talousarviokäsittelyyn liittyvien äänestysten yhteydessä hallitusta huolehtimaan siitä, ettei EU:n lyijykieltoasetus vaaranna maanpuolustusta. Ehdotuksesta tekee omituisen se, että vaatimus on jo tällä hetkellä hallitusohjelmassa ja jopa koko eduskunnan kanta. Perussuomalaisten kansanedustaja Juha Mäenpää ihmettelee keskustan toimintaa.
Perussuomalaiset: Naisiin kohdistuvan väkivallan tulee loppua – ”Viranomaiset tarvitsevat kovempia pakkokeinoja”
Eduskunnassa käytiin tiistaina ajankohtaiskeskustelu naisiin kohdistuvasta väkivallasta Suomessa. Toistuva ja uusiutuva väkivalta etenkin parisuhteessa kohdistuu useammin naisiin kuin miehiin, vaikka myös miehet saavat osansa. Perussuomalaisten kansanedustajat toivat esille keinoja, miten haitallisen kierteen saisi katkaistua.
Mäenpää ihmettelee vasemmisto-opposition ideologista turpeentuotannon vastustusta: “Demarit, vihreät ja vasemmisto esittävät huoltovarmuuden rapauttamista”
Eduskunnassa käytiin keskiviikkona keskustelua vaihtoehtobudjeteista. Perussuomalaisten kansanedustaja Juha Mäenpää ihmetteli oppositiopuolueiden ideologisia esityksiä turpeentuotannon vaikeuttamiseksi.
Perussuomalaiset: Natoa kuunneltava – energiariippuvuudesta päästävä eroon
Perussuomalaisten kansanedustaja Juha Mäenpää kertoi Naton viestineen puolustusvaliokunnalle energiansaannin varmistamisen tärkeydestä sodanuhkaan varauduttaessa. Eduskunta keskusteli keskiviikkona Naton rauhanajan puolustuksen tehtävistä. Mäenpää piti perussuomalaisten ryhmäpuheen asiasta.
Ari Koponen haluaa Suomeen burkakiellon: “Naisia alistavalle kulttuurille ei Suomessa ole sijaa”
Perussuomalaisten kansanedustaja Ari Koponen on jättänyt eduskunnassa yhdessä kolmentoista muun perussuomalaisen allekirjoittaneen kanssa toimenpidealoitteen, jonka tarkoituksena on kieltää kasvojen peittäminen julkisissa tiloissa.
Mäenpää tukee avaruustilannekeskuksen perustamista – yhä suurempi osa huoltovarmuuden kannalta merkittävistä palveluista tuotetaan satelliittien kautta tai avulla
Torstaina eduskunnan täysistunnossa käsiteltiin avaruustilannekeskuksen perustamiseen tähtääviä lainsäädäntömuutoksia. Perussuomalaisten kansanedustaja Juha Mäenpää korosti puheenvuorossaan antavansa täyden tukensa hankkeelle.
Liikenne- ja viestintävaliokunta ehdottaa GPS-häirintälaitteiden hallussapidon kieltämistä – Mäenpää kiittää aiemman aloitteensa huomioimisesta: ”Asia näyttää vihdoin edistyneen”
Perussuomalaisten kansanedustaja Juha Mäenpää vaati maaliskuisessa toimenpidealoitteessaan satelliittipaikannuksen häirintälaitteiden hallussapidon kieltämistä luvallista tutkimustoimintaa ja viranomaiskäyttöä lukuun ottamatta. Nyt asiaan on herätty laajemminkin eduskunnassa. Aamulehti kertoi tänään, kuinka eduskunnan liikenne- ja viestintävaliokunnassa on herännyt huoli GPS-häirintälähettimien eli niin sanottujen jammereiden käytöstä. Tuoreen uutisen mukaan valiokunta ehdottaa häirintälaitteiden hallussapidon kieltämistä ja sanktioimista.
Mäenpää kysyi Libanonissa palvelevien rauhanturvaajien turvallisuudesta – puolustusministeri Häkkänen: ”Turvajärjestelyt ovat ihan kunnossa”
Eduskunnan täysistunnoissa on käsitelty tällä viikolla valtion talousarviota vuodelle 2025. Torstaina eduskunnan salissa käytiin läpi puolustusministeriön hallinnonalaa. Perussuomalaisten kansanedustaja Juha Mäenpää kysyi muun muassa Libanonissa tehtäviään suorittavien suomalaisten rauhanturvaajien turvallisuustilanteesta, mihin saatiin vastaus puolustusministeri Antti Häkkäseltä.
Mäenpää tyrmää Eduskuntatalon töhrijöiden vaatimukset: Turve on tärkeä osa Suomen huoltovarmuutta
Elokapina töhri varhain keskiviikkoaamuna Eduskuntatalon pylväät punaisella maalilla ja vaati turpeen nostamisen kieltämistä. Perussuomalaisten kansanedustaja Juha Mäenpää puolustaa turpeen käyttöä ja tyrmää sekä kapinoitsijoiden vaatimukset että viestin esitystavan.
EU Mäenpään linjoilla käteisen rahan saatavuuden varmistamisen suhteen – ”Kerrankin sieltä EU:sta tulee jotain hyvää”
Euroopan unioni valmistelee parhaillaan asetusta, jonka tavoitteena on varmistaa käteisen rahan laaja hyväksyttävyys ja riittävä saatavuus. Perussuomalaisten kansanedustaja Juha Mäenpää on harvinaista kylläkin pitkälti samaa mieltä asetuksen tarpeellisuudesta. Suuremman juhlan aihetta kyseinen yksittäistapaus ei unionin suhteen vielä anna.
Mäenpää kannustaa Suomea syvempään yhteistyöhön Puolan kanssa: “Hyvä pohja yhteistyölle on olemassa, mutta taitava talonrakentaja ei tyydy vain hyvin valettuihin perustuksiin”
Puola on noussut lyhyessä ajassa yhdeksi Euroopan merkittävimmistä turvallisuuteensa panostavista maista. Perussuomalaisten kansanedustaja Juha Mäenpää kannustaa suomalaisia poliitikkoja ja turvallisuudesta vastaavia toimijoita syvempään yhteistyöhön maan kanssa.
Mäenpää: Vihreiden sormivarmistus petti – ”Hallituksen vastuullinen maahanmuuttopolitiikka ennaltaehkäisee varjoyhteiskuntien syntymistä”
Moni suomalainen hieraisi silmiään maanantaina nähdessään sosiaalisessa mediassa vihreiden julkaisun. Oppositiopuolue syyttää siinä omituisten perusteluiden saattelemana hallitusta rasistisista teoista. Päivitys on kerännyt alleen sekä Facebookissa että Instagramissa lukuisan määrän huomautuksia, joissa vihreiden virheellisiä käsityksiä arvostellaan. Myös perussuomalaisten kansanedustaja Juha Mäenpää pitää julkaisua kummallisena.
Puolustusvaliokunnan perussuomalaiset: ”Vetoamme kaikkiin eduskunnassa, että rajaturvallisuutta vahvistava lainsäädäntö saatetaan nopeasti voimaan”
Mäenpää autojen päästömanipulaatiosta: Miten EU:n ryhmäpoikkeusasetuksen ja ajoneuvolain sekä viranomaisen tulkinnan välinen ristiriita ratkaistaan?
Mäenpää: Tuoreen puheenjohtajan puheet räikeässä ristiriidassa keskustan tekojen kanssa
Mäenpää EU:n ajoneuvojen kiertotalousasetuksesta: Toisen aarre saattaa virkamiehen silmissä olla romu
Mäenpää keskustan ja Liike Nytin välikysymyksestä: Keskustan kotimaisuus jäi puolitiehen
Mäenpää esitti huolensa lyijyasetuksesta europarlamentaarikkojen kuulemisessa: Romuttaa suomalaista reserviläistoimintaa
Mäenpää vaatii turpeen määrittelyä uusiutuvaksi luonnonvaraksi: “Turvetta muodostuu Suomessa huomattavasti enemmän kuin sitä vuosittain käytetään”
Mäenpäällä edullinen keino puolustuskyvyn vahvistamiseksi – Puolustusvoimien käytöstä poistuva materiaali reserviläisten käyttöön
Mäenpää huolissaan jätealan tulevaisuudesta: “Sanktioiko Euroopan unioni Suomen alhaisen kierrätysasteen?”
Veronmaksaja voi nukkua yönsä levollisesti – “Suomi-laiva on vastuunsa tuntevan miehistön käsissä”
Mäenpää tyytyväinen hallituksen vastuulliseen linjaan – vihdoinkin nuorisoväkivalta otetaan tosissaan
Perussuomalaiset huolissaan tuulivoimaloiden kytkemisestä sähköverkkoon – voi luoda kohtuuttomia tilanteita omaisuudensuojan osalta
Kansanedustajat vetoavat hallitukseen: Kauhavan lentokenttä ja entinen varuskunta-alue hankittava tukikohtakäyttöä varten
Löysän maahanmuuttopolitiikan aiheuttamat ongelmat näkyvät nyt entistä kirkkaammin julkisuudessa – “Perussuomalaiset olivat oikeassa maahanmuutosta”
Puolustusvaliokunnan perussuomalaiset: Haluaako vasemmistoliitto vaarantaa Suomen ilmapuolustuksen?
Uusimmat
Kolumni: Ensimmäinen puolitoistavuotinen ministerinä
Ronkainen: Ansaitsisiko metsästys virallisen roolin puolustuksessa?
Viikon suosituimmat
Toimitus suosittelee
PS Naiset 3/2024
Lue lisää
Perussuomalainen 1/2024
Lue lisää