Sosiaali- ja terveysministeri Kaisa Juuso Ruotsissa: Liika älylaitteiden käyttö heikentää lasten hyvinvointia

Garedewilta toimenpidealoite nuoren määritelmän kaventamiseksi nuorisolaissa: 10-vuotiaat ja 29-vuotiaat eivät kuulu samoihin nuorteniltoihin

Etelä-Amerikan Elon Musk ei kuvia kumarra – aikoo laittaa Argentiinan talouden paraatikuntoon vaikka väkisin

Merituulivoiman rakentamisesta kannattamatonta –  kohoavat kustannukset, lisääntynyt kilpailu ja inflaatio syövät katteet

Merkittäviä verohyvityksiä suurille teollisille investoinneille – valtiovarainministeri Purra: ”Hallitus tukee suomalaista työtä ja teollisuutta”

Media jatkaa Trumpin demonisointia toisen salamurhayrityksen jälkeenkin – Trump: “En luovuta ikinä!”

Keskisuomalaisen päätoimittaja Yle-pomo Riikka Räisäsestä: Näillä näytöillä joku muu päätoimittaja olisi jo eronnut

Aamulehden ex-päätoimittaja: Ylen piikkiin rakastajansa kanssa matkustanut uutispomo Riikka Räisänen pitäisi siirtää syrjään

Poliisi nappasi Helsingin yliopiston kunniatohtorin kiinni kahdesti – ensin Kööpenhaminassa, sitten Tukholmassa

Halla-aho: Arvelen, että moni muukin kuin persukansa alkaa ymmärtää Ylen prioriteetteja – ”Leikkausvaraa riittää myös tulevaisuudessa”

Antikainen: Yle on väärässä – uutiset somaliaksi ja arabiaksi eivät auta sopeutumaan suomalaiseen yhteiskuntaan

Jarmo Viljakainen

KOMMENTTI | Päätoimittaja Matias Turkkila kirjoittaa Yleisradion etenevästä politisoitumisesta sekä journalismia käsittelevästä uutuuskirjasta.

&#8220;Ukkonen jyrähtää voimakkaasti Kesärannan ulkopuolella, mutta pääministerin ilme ei värähdä.&#8221;
Näin painaa menemään Yleisradion uutistoimitus. <a href="https://twitter.com/yleuutiset/status/1556629301218447360">Pääuutisessaan</a>.
Kysytään näin päin: Miten suomalaiset aikuiset yleensä reagoivat salamaniskuihin? Panikoimalla? Piiloutumalla pöydän alle?
Yleisradion pääministeriä käsittelevä juttu on muutenkin täysin hampaaton ja kritiikitön Marinia kohtaan. Miksi valtiollinen yleisradioyhtiö lisää tällaisia kuvailuja tekstiinsä, kuin alleviivaamaan korkean poliitikon järkähtämättömyyttä?
Miksi Yleisradio rakentaa Marin-kulttia?
Tällaisen pohjoiskorealaisen kirjoitustyylin käyttö olisi ymmärrettävämpää, jos se olisi kesätoimittajan kynästä lähtöisin. Mutta tekstin on kirjoittanut Ylen toimittaja Anniina Luotonen, joka valittiin huhtikuussa politiikan toimittajien puheenjohtajaksi.
Tilanne on absurdi. Median nimenomainen tehtävä on vallanpitäjien valvonta ja toiminnan kriittinen arviointi. Ei heidän pönkittämisensä.
<h4>Sipilää hakattiin, Marinia suojellaan</h4>
Yleisradion toiminta on räikeässä ristiriidassa sen kanssa, miten aiempaa pääministeriä Juha Sipilää kohdeltiin. Tuoreessa muistissa on, miten Ylen toimituksen keskeiset yksiköt hakkasivat Sipilää viikkotolkulla. Kun silloinen päätoimittaja Atte Jääskeläinen yritti pidätellä toimituksensa raivoa Sipilää kohtaan, hänet savustettiin pihalle.
Jääskeläisen jälkeen taloon saapui päätoimittajaksi Jouko Jokinen. Valinnan oli tarkoitus rauhoittaa kaaoksessa riehuvaa toimitusta. Hän on pysynyt täysin näkymättömissä, ja antanut talonsa politisoitumisen revetä tasolle, joka nähtiin viimeksi 1960-luvulla. Tuolloin puhuttiin Reporadiosta.
Tuolloin Neuvostoliittoa kritiikittä ihannoivat suomalaiset kommunistit rakensivat Ylestä taisteluvälinettä. Reporadio sensuroi oikeistolaisia ja julisti räikeän puolueellisesti ”tiedostamista”, ”muutosta” ja ”aatteellista heräämistä”.
Tietokirjailija Jarmo Viljakainen <a href="https://www.suomenuutiset.fi/ne-vuodet-joina-kommunistit-rakensivat-ylesta-taisteluvalinetta-reporadio-sensuroi-oikeistolaisia-ja-julisti-raikean-puolueellisesti-tiedostamista-muutosta-ja-aatteellista-heraamista/">kertoo kirjassaan</a>, kuinka Yleisradion tulipunainen toimittajakunta tuki näyttävällä uutisoinnillaan kommunistien mielenosoituksia ja nosti esin yksipuolisen vasemmistolaisia yhteiskuntakriittisiä performansseja.
Noin siis 1960-luvulla. Mutta kuvaus sopii osuvasti myös tähän päivään. Ei päivää ilman innostunutta Yle-reportaasia punavihreistä mielenilmauksista. Kriittisyydestä ei ole tietoakaan, vaikka suomalaiset ovat sukeltamassa kaikkien aikojen energiakriisiin.
<h4>Ongelma ei ole yksin Ylen</h4>
Journalistien ammattikunta on vähin erin hylännyt ajatuksen objektiivisesta journalismista ja asettunut politiikan osapuoleksi. Mallia näyttää Journalistiliiton päätoimittaja Maria Pettersson.
Pettersson on työskennellyt SDP:n mepin Miapetra Kumpula-Natrin kansliassa. Hän ”breikkasi” julkisuuteen kummallisella”<a href="https://dynamic.hs.fi/a/2020/malmo/">Sotatanner – raportti Malmön monikulttuurisesta helvetistä</a>” –irvailullaan, jossa hän pilkkasi islamilaisesta väkivallasta huolestuneita suomalaisia. Pettersson kävi Ruotsissa, ei havainnut väkivaltaa ja päätteli tästä, ettei Ruotsissa ole väkivaltaa.
Pettersson on ilmiselvän politisoitunut toimittaja. Kun tällainen henkilö nostetaan julkisen kommentoijan asemaan, hän käyttää tilaisuutta häpeilemättömästi hyväkseen.
Eduskuntavaalien alla 2019 Maria Pettersson hehkutti täysin häpeilemättömästi poliittisia lemmikkejään – missäpä muualla kuin Ylen Jälkiviisaissa. Vieraiksi oli tuttuun tapaan valittu ainoastaan vasemmistokeskustelijoita.
Pettersson hehkutti:
“Miettikää, miten ihana tilanne olisi, jos meillä olisi Li Andersson, Maria Ohisalo ja Sanna Marin puoluejohtajina. Tältä näyttää tulevaisuus.”
<blockquote class="twitter-tweet" data-width="500" data-dnt="true">
Yle hetkeä ennen eduskuntavaaleja 2019. 
Journalistiliiton päätoimittaja hehkuttaa suosikkipoliitikkojaan pidäkkeettä: &quot;Miettikää, mikä IHANA TILANNE olisi, jos meillä olisi <a href="https://twitter.com/liandersson?ref_src=twsrc%5Etfw">@liandersson</a>, <a href="https://twitter.com/MariaOhisalo?ref_src=twsrc%5Etfw">@MariaOhisalo</a> ja <a href="https://twitter.com/MarinSanna?ref_src=twsrc%5Etfw">@MarinSanna</a> puoluejohtajina.&quot; 
Video: Yle Areena, Jälkiviisaat 25.1.2019. <a href="https://t.co/blInVhgIef">pic.twitter.com/blInVhgIef</a>
&mdash; Matias Turkkila (@MatiasTurkkila) <a href="https://twitter.com/MatiasTurkkila/status/1557333698323922945?ref_src=twsrc%5Etfw">August 10, 2022</a></blockquote>
<script async src="https://platform.twitter.com/widgets.js" charset="utf-8"></script>
Pettersson saa voimakasta taustatukea vieressä istuvalta Jan Erolalta, joka ”analysoi” keskeisten vaaliteemojen kääntyvän pois maahanmuuttoaiheista. Molemmat arvioivat perussuomalaisten vaalikannatuksen jäävän kymmeneen prosenttiin. Vieressä istuva kielitieteilijä Janne Saarikivi onnistuu sentään sanomaan, että noin tuskin käy.
Suomen Uutisten lukijat muistanevat Erolan tarjoilleen inhoamistaan perussuomalaisista hieman erilaisia tulkintoja. Hän sätti toisessa Jälkiviisaiden jaksossa perussuomalaisia minuuttitolkulla <a href="https://www.suomenuutiset.fi/perussuomalaisten-kannatusnousu-ahdistaa-ylea-aamuohjelmassa-jyrkkaa-propagandaa-ihmisvihaa-rasismia-natsipuolue/">syvästä ihmisvihasta</a>.
<blockquote class="twitter-tweet" data-width="500" data-dnt="true">
&quot;Ihmisviha, natsipuolue, juutalaisviha, syvä ihmisviha, ihmisviha, rasisti, ihmisviha, ihmisviha&quot;
Näin arvioi <a href="https://twitter.com/hashtag/perussuomalaiset?src=hash&amp;ref_src=twsrc%5Etfw">#perussuomalaiset</a>-puoluetta <a href="https://twitter.com/yleuutiset?ref_src=twsrc%5Etfw">@yleuutiset</a>&#39;n ehdottoman puolueeton jälkiviisas <a href="https://twitter.com/JanErola?ref_src=twsrc%5Etfw">@JanErola</a>, jonka viisaita näkemyksiä onkin kuultu <a href="https://twitter.com/hashtag/J%C3%A4lkiviisaat?src=hash&amp;ref_src=twsrc%5Etfw">#Jälkiviisaat</a>-ohjelmassa vuodesta 2000. <a href="https://t.co/wqLRpxu1S8">pic.twitter.com/wqLRpxu1S8</a>
&mdash; Matias Turkkila (@MatiasTurkkila) <a href="https://twitter.com/MatiasTurkkila/status/1357821123677868037?ref_src=twsrc%5Etfw">February 5, 2021</a></blockquote>
<script async src="https://platform.twitter.com/widgets.js" charset="utf-8"></script>
Kuten aina, Ylen juontajat hymistelevät vieressä. Kritiikki ei kuulu konseptiin.
Jan Erola kököttää Jälkiviisaissa kuin tatti. Hän on toiminut ohjelman vakiovieraana ohjelman koko olemassaolon ajan, useimmiten latelemassa itsestäänselvyyksiä. Yleisradioyhtiö, jonka tehtävä on lain mukaan tarjota ”monipuolisia tietoja, mielipiteitä ja keskusteluja”, tarjoaa viikosta ja vuodesta toiseen SDP:tä ja muuta vasemmistoa tukevaa poliittista agitaatiota. Yle käyttää Erolaa äänitorvenaan, koska hän lausuu juuri niitä sanoja, joita poliittinen vasemmisto niin kovasti rakastaa.
Puolueellisuus tihkuu läpi, räikeästi. Yleisradio tarjoilee vasemmistotoimijoille valtavan viestintäplatformin ja estää vasemmistoa koskevan kritiikin.
Jälkiviisaiden lisäksi poliittista sisältöä tuutataan kaikista kanavista. Jatkuvasti, joka päivä. Pahimmillaan tuputus on vaalien alla. Ja innokkain aivopesu <a href="https://www.suomenuutiset.fi/yle-kioskin-johdatteleva-vaalikone-on-lapimata-vihrean-aktiivin-johdolla-kyhattiin-sakeinta-puppua-mita-suomalaisten-vaalikoneiden-historiassa-on-koskaan-nahty/">kohdistuu nuorisoon</a>.
<h4>Mitä medialle oikein tapahtui?</h4>
Viestintäyrittäjä Katleena Kortesuon tuoreen kirjan kannessa esitetään kysymys: ”Journalimin kuolema &#8211; Mitä medialle oikein tapahtui?”
Kortesuon mukaan median kritiikittömyys Sanna Marinia kohtaan ”tihkuu kiusallisella tavalla läpi”.
Milloin media kertoo Marinin ”johtaneen upeasti joukkojaan edestä”, milloin hän on &#8220;tehnyt historiaa”, milloin hänen hiustyylistään vedetään yhtäläisyysmerkkejä koronan voittamiseen.
Kortesuo nostaa esimerkiksi myös Maria Petterssonin siekailemattoman Jälkiviisaat-hypetyksen.
<h4>Aggressiiviset Marin-fanit nujertavat kritiikin</h4>
Hehkutuksen vastaparina on Marin-fanien joukko, joka puolustaa suojattiaan aggressiivisesti. Heidän vihansa äärellä joutui taipumaan jopa Venäjä-trollien piinaama Jessikka Aro, jota Venäjän sotatoimia tukevan Johan Bäckmanin joukkiot eivät koskaan saaneet vaikenemaan.
Jessikka Aro kertoo Kortesuon kirjassa, kuinka hänet huudettiin nurin:
”Mä tviittasin sen ja tein ehkä kärjekkään kommentin: ”ihmeellistä että löytyy aikaa naistenlehdissä poseeraamiselle mutta ei EU-kirjeenvaihtajille”. Tää oli toiminnan kritisoimista, eikä mennyt mitenkään hänen henkilöönsä. Mä jouduin canceloimaan itseni ensimmäistä kertaa. Edes Venäjän trollit eivät ole saaneet mua canceloimaan itseäni kertaakaan. – – Minut leimattiin naisvihaajaksi. 
Mä loppujen lopuksi poistin sen tviitin, koska mä en jaksanut sitä hirviömäistä viestittelyä itseäni kohtaan. Ja mä lopulta jopa pyysin anteeksi [nauraa], ihan kauheeta.
Siinäkin Sanna Marin viestinnässään on onnistunut. Hänellä on tällainen oma niin sanottu pieni trolliarmeija, joka leimaa kaikki kriitikot. Pääministerin toiminta on maailman eniten kritisoitava asia. Se, miten Sanna Marin kohtelee lehdistöä, on hänen toimintaansa leimaava asia. Sitä pitää saada kritisoida ilman, että tulee itse leimatuksi.”
Sama suomeksi: istuvaa hallitusta tukevat aggressiiviset metelöitsijät huutavat toimittajan hiljaiseksi.
<h4>Yle ei enää edes yritä peitellä puolueellisuuttaan</h4>
Olemme tulleet tilanteeseen, jossa Yleisradiota käytetään poliittisen vaikuttamisen keskeisenä välineenä. Toimintaa ei edes yritetä peitellä. Yhtiö vaalivaikuttaa monin eri tavoin, ja mitä lähemmäs vaaleja kuljetaan, sen räikeämmäksi Ylen touhu käy. Tämä on kansanvallan kannalta kestämätöntä. Vaalisuosikkien valinta ei voi olla median tehtävä. Vaalien teemojen ohjailu ei voi olla Yleisradion tehtävä.
Missään tapauksessa ei käy päinsä, että Yleisradio kieltäytyy käsittelemästä omia suosikkipoliitikkojaan kriittisesti.
Ylen on toteutettava sitä tehtävää, joka sille on kansakunnan työnjaossa määrätty.

Ylen pääuutinen hehkuttaa, että vaikka ukkonen jyrähti, Sanna Marin ei säikähtänyt – mikä mediassa oikein on vialla, ja miksi Yleisradio rakentaa Marin-kulttia?

Yleisradion vasemmistoaktivismin vuosista kirjan julkaisseen Jarmo Viljakaisen mukaan Yleisradion politisoituminen on ongelma, joka on vuosien varrella levinnyt koko suomalaiseen mediakenttään. 

Yleisradion pääjohtajana vuodet 1965-1969 ja radiojohtajana 1969-1974 toimi Eino S.Repo, jonka toimikaudella Yleisradiota alettiin pilkallisesti kutsua reporadioksi. Poliittisesti levottomien vuosien aikana Repo ohjasi kansallista mediayhtiötä äärivasemmistolaiseen suuntaan, tavoitteenaan yhteiskunnallinen muutos joukkotiedotusvälineen avulla.
Reporadion aikaan Yleisradioon palkattiin runsaasti vasemmistotaustaisia toimittajia, jotka ohjelmanteossa muuttivat toimituspolitiikkaa ideologiansa mukaiseksi.
1960-1970-luvut olivat myös suomettumisen, eli Neuvostoliiton myötäilyn aikaa. Tuolloin monet Ylen journalistit olivat jäseniä Toimittajaliitto-nimisessä yhdistyksessä. Toimittajaliiton katsottiin edistävän Neuvostoliiton tarkoitusperiä.
Yleisradiolle aiemmin työskennellyt journalisti, VTL Jarmo Viljakainen kuvaa kirjassaan Reporadio – Yleisradion vaaran vuodet 1965-1972 ääriradikaalia ajanjaksoa Ylen toimituksessa sekä vasemmistovallan pitkäaikaisia vaikutuksia, jotka ovat nähtävissä tänäkin päivänä.
Kirjan verkkosivulla <a href="http://reporadio.fi/" target="_blank" rel="noopener noreferrer" data-auth="NotApplicable">reporadio.fi</a> on luettavissa lainauksia kirjaan haastateltujen henkilöiden kertomuksista sekä Viljakaisen omaa, aikalaiskokemukseen perustuvaa analyysia. Viljakainen kuvaa reporadiota valtion monopoliksi, jonka kommunistit olivat vähällä saada haltuunsa.
<h4>Uusi konsernivalta vahvistui Sanoman lehtikaupoilla</h4>
Viljakainen tuntee omakohtaisesti suomalaisen mediakentän, sillä hän on tehnyt koko työuransa toimittajana ja päällikkönä eri viestintävälineille. Ylen lisäksi Viljakaisen työnantajia ovat olleet esimerkiksi Sanomalehtien Liitto, Helsinki Televisio ja Suomen Paikallisradioliitto, jossa Viljakainen oli toimitusjohtajana.
Reporadion ajan, 1960-1970-lukujen mediaympäristö olisi informaatiotulvan keskellä elävälle nykyajan kansalaiselle melko hankala ymmärtää. Tuolloin Yle oli monopoliasemassa uutisten välittämisessä, eikä esimerkiksi kilpailevista MTV:n uutisista ollut aavistustakaan.
Suomea johtivat keskustan ja vasemmiston vetämät kansanrintamahallitukset, joihin kokoomuksella ei ollut asiaa mukaan. Kansanrintaman valta heijastui Ylen hallintoneuvostoon ja sen kautta vahvasti Ylen toimitukseen, johon palkattiin vasemmistolaisia toimittajia.
Vaikka reporadion aika on ohi, Viljakainen näkee Ylen vasemmistoaktivismin ajoissa paljon yhtäläisyyksiä tähän päivään.
&#8211; Ylen toimituksessa on edelleen voimakas punavihreä suuntaus, joskin punavihreys on samalla vallannut laveammin tilaa koko valtamediasta jonka sisällöt ovat alkaneet muistuttaa Ylen monopolia reporadion aikaan, Viljakainen sanoo.
Hän kutsuu tämän päivän mediailmiötä nimellä punavihreä konsernijournalismi.
Konsernijournalismi viittaa laajemmin koko valtamedian yksiäänistymiseen. Siitä uusin esimerkki on Sanoma Oy:n yrityskauppa, jossa Sanomalle siirtyi Alma Medialta viisitoista paikallislehteä, joiden joukossa Aamulehti ja Satakunnan Kansa. Sanoma-konsernilla on siis nyt hallinnassaan valtava osa maakunnallista mediakenttää, valtakunnallisten Helsingin Sanomien ja Ilta-Sanomien lisäksi.
<h4>Kannattaa pohtia toimittajien agendaa</h4>
Viljakaisen mukaan keskittynyt konsernijournalismi johtaa mediasisältöjen samankaltaistumiseen, muun muassa siksi koska konsernin sisällä toimittajat ovat yhteydessä keskenään.
-Konsernissa on helppoa kierrättää ja julkaista samoja materiaaleja eri kanavissa. Silloin avautuu myös helppo mahdollisuus vaikuttaa poliittiseen viestintään, vaikka julkaisemalla ympäri maata poliittisesti sopivia samojen tyyppien haastatteluja, Tätähän tehdään paljon jo nyt.
Usein kuulee sanottavan, että Suomi on sananvapauden ja lehdistövapauden mallimaa. Kuitenkin on täysin eri asia, miten nämä arvot käytännössä toteutuvat toimituksissa.
Toimittajat, varsinkin päällikkötehtävissä työskentelevät ovat paitsi tiedonvälittäjiä, samalla myös portinvartijoita päättämässä siitä, millaista tietoa yleisölle julkaistaan.
&#8211; Usein toimittajan työtä ohjaa, ehkä tiedostamattakin, syvempi tarkoitus ja agenda joka on laajempi kuin pelkästään tiedon välittäminen. Jokainen miettiköön, mikä kenenkin toimittajan agenda on hänen työssään, Viljakainen sanoo.
<h4>Toimittajien selvä enemmistö vasemmistolaisia ja vihreitä</h4>
Suomalaisten toimittajien puoluekannat kiinnostavat yleisöä, ja aihetta onkin selvitetty viime vuosina. Useissa tutkimuksissa on havaittu, että toimittajien selvä enemmistö on vasemmistolaisia ja vihreitä.
Tuoreen Turun ammattikorkeakoulun kyselytutkimuksen mukaan toimittajaopiskelijoista 31 prosenttia äänestäisi vihreitä ja 26 prosenttia vasemmistoliittoa. Tutkimuksen mukaan sdp:llä on kahdeksan prosentin kannatus, siinä missä esimerkiksi perussuomalaisten kannatus on vain kuusi prosenttia.
Viljakaisen mukaan toimittajien kallistuminen vasemmalle ei voi olla näkymättä median sisällöissä, näkökulmissa ja keskeisesti uutisvalinnoissa – erityisesti toimittajien vasemmistolaisuus voidaan havaita, jos kiinnittää huomiota siihen, mitä mediassa jätetään julkaisematta.
-Punavihreys selvästi näkyy valtamedian juttuvalinnoissa, otsikoissa, haastateltavien valinnoissa ja muissa toimituksellisissa ratkaisuissa.
<h4>Punavihreyden kiistäminen kuuluu kuvioon</h4>
Valtamedian toimittajien punavihreä ajatusmaailma on tosiasia – siitäkin huolimatta että monet, varsinkin päällikkötason toimittajat haluavat usein kumota väitteet journalistien vasemmistolaisuudesta.
Viljakaisen mukaan tämä kuuluu kuvioon.
&#8211; Punavihreys on voimakkaasti varsinkin nuorten toimittajien aatesuunta, vaikka kaikki joilta asiasta kysytään, tietysti sanovat olevansa tasapuolisia sananvapauden airueita.
-Toisaalta punavihreitä on edelleen myös vanhempien toimittajien keskuudessa. Ylessä ja Helsingin Sanomissa vaikuttaa yhä journalisteja ihan taistolaisaikaan saakka, Viljakainen sanoo.
Taistolaisilla tarkoitetaan radikaalia, Neuvostoliittoa vahvasti myötäillyttä poliittista liikettä. Taistolaisuus oli voimissaan 1970-1980-luvuilla. Myös politiikassa on tänäkin päivänä mukana entisiä taistolaisia, kuten vihreiden kansanedustaja Satu Hassi.
Viljakainen kuitenkin sanoo, että punavihreän paineen alla osa toimittajista on onnistunut säilyttämään neutraalin lähestymistavan omassa työssään.
-Nimiä mainitsematta, täytyy antaa tunnustusta hyville ja aidosti puolueettomille toimittajille, heitäkin on.
<h4>Sitoutumattomuuden ihanne toteutuu huonosti</h4>
Toimittajien vihervasemmistolaisuus on maailmanlaajuinen ilmiö. Yhdysvalloissa liberaali media pönkittää demokraatteja, joskin vastapainona on Trump-myönteinen Fox News.
Usein toimittajat vakuuttelevat olevansa sitoutumattomia, puolueettomia ja vastuullisia. Näiden arvojen puolesta on myös nähty erilaisia julistuksia ja julkilausumia mediassa. Viljakainen toteaa, että käytännössä nämä arvot toteutuvat heikosti.
&#8211; Suomessa vasemmistolainen aatemaailma saa mediassa suhteettomasti näkyvyyttä vasemmiston todelliseen kannatukseen suhteutettuna. Kuten varsinkin viime aikoina on nähty, median painotukset ovat olleet hyvinkin reippaasti hallitusta myötäileviä ja hallituksen sanoma täyttää median. Voisi melkein sanoa, että Pohjois-Korea tulee mieleen.
-Perussuomalaiset ja kokoomus ovat suurimmat oppositiopuolueet. Voidaan silti kysyä, missä tällä hetkellä kuuluu kokoomuksen ja perussuomalaisten kannattajien ääni suomalaisessa mediassa. Sanoisin, että isojen mediatalojen osalta on melko hiljaista. Toki puolueilla on edelleen omat puoluelehdet, jotka paikkaavat tilannetta.
<h4>Ongelmana vakuuttelun ja toiminnan välinen ristiriita</h4>
Viljakainen korostaa, että vasemmistolaisuudessa ei sinänsä ole mitään väärää – ongelma on siinä, että valtamedian vakuuttelu sitoutumattomuudesta ja puolueettomuudesta on räikeässä ristiriidassa sen kanssa, mitä media tosiasiassa tekee.
-Yhteiskuntaan pitää mahtua vasemmistolaista ja oikeistolaista ajattelua, mutta sitoutumattomaksi julistautunut media ei saisi olla liikaa kallellaan toiseen suuntaan. Esimerkiksi kallistumisesta voidaan jälleen ottaa Yle, jonka tämän hetken uutisoinnista voidaan selvästi havaita hallituksen toimenpiteiden silottelu. Kriittisille huomioille olisi ollut aihetta, mutta ne ovat usein Ylessä jääneet pimentoon. Iltapäivälehdet ja eräät terävät kolumnistit ovat sitten hoitaneet sen tehtävän.
Viljakainen sanoo, että kun tilanne on se, mikä se on, todellisuuden hahmottaminen uutisotsikoiden takaa edellyttää kansalaisilta medialukutaitoa. Sitä ei kuitenkaan kaikilla ole.
&#8211; Jotkut pystyvät toki aina suhtautumaan kriittisesti viestintään. Silti tietty osa kansalaisista, toki vähän kunkin omasta taustasta riippuen, ottaa vastaan median tarjoilemat sisällöt sellaisenaan, enempiä pohdiskelematta. Medialla on näin heihin selkeä ja suora vaikutus. Toimittajat tietävät tämän, ja asetelma tietysti antaa medialle huomattavaa valtaa, varsinkin jos median tarjoama viestintä on yksipuolista.
<h4> Taiteilijat, kulttuurivaikuttajat ja toimittajat samassa veneessä</h4>
Päätyykö toimittajiksi ihmisiä, jotka ovat jo valmiiksi ajatusmaailmaltaan vasemmistolaisia? Vai onko toimittajien koulutuksella osuutta asiaan? Kysymyksiin ei ole kattavia vastauksia, vaikka yleisesti tiedetään, että vasemmistolaisella ajatusmaailmalla on perinteisesti ollut vahva asema erityisesti Tampereen yliopistossa, jonka tiedotusopin laitoksella monet toimittajat ovat opiskelleet.
Viljakainen sanoo, että kyse on samasta ilmiöstä kuin taiteessa ja laajemmin kulttuurimaailmassa.
-Jo taistolaisvuosista saakka taiteilijat, kulttuurivaikuttajat ja toimittajat ovat yleensä halunneet olla kaikessa niin sanotusti ”pienen ihmisen asialla.” Siitä on tullut tavallaan kuin poliittinen julistus, nyttemmin lähes puoluepoliittinen julistus, Viljakainen sanoo.
Jokainen tietää, että media nykyään tarjoaa jatkuvasti erilaisia, yhden ihmisen henkilökohtaisiin kokemuksiin ja kohtaloihin perustuvia, tunteisiin vetoavia kertomuksia. Laajoja ja vaikeita poliittisia kysymyksiä siis mediassa siirretään makrotasolta henkilökohtaiselle, eli mikrotasolle.
<h4>Kahden viestintäprofessorin koulukunnat</h4>
Viljakainen huomauttaa, että jo reporadion aikaan Suomessa oli olemassa selkeät tiedotusprofessorien koulukunnat. Osmo A.Wiio Helsingin yliopistossa vei eteenpäin länsimaisen, porvarillisen ja liberaalin viestinnän mallia. Hänen vastapainonaan toimi Tampereen yliopistossa professori Kaarle Nordenstreng. Nordenstrengin ajattelu nojasi marxilaiseen ajatusmaailmaan, jonka mukaan tiedotusvälineiden olisi oltava valtion ohjauksessa.
-Nämä kaksi herraa julkisuudessa mittelivät keskenään, käyttivät puheenvuoroja ja osallistuivat erilaisiin komiteoihin. Vastakkain olivat Nordenstrengin edustama marxilainen viestintäajattelu ja Wiion liberaali, vapaaseen kilpailuun perustuva malli.
Nordenstreng on jo vuosikausia sitten eläköitynyt, mutta nordenstrengiläinen perinne elää Tampereen yliopistossa. Viestintäprofessorin kirjoittamia kirjoja myös sisältyy edelleen toimittajaopiskelijoiden kurssiohjelmiin.
Tampereen yliopistossa vuonna 2015 laaditussa tutkimusartikkelissa Koulutusalan yhteys yliopisto-opiskelijoiden poliittiseen orientaatioon kävi ilmi, että journalistiikan ja viestinnän opiskelijoista 75 prosenttia kannatti vasemmistoliittoa tai vihreitä, eikä yksikään perussuomalaisia tai kristillisdemokraatteja.
<h4>Valtiontuki voi vaarantaa median riippumattomuuden</h4>
Suomalaiset mediatalot ovat pärjänneet vaihtelevasti 2000-luvulla. Toimituksissa on käyty yt-neuvotteluja ja monet toimittajat ovat joutuneet työttömiksi.
Informaatiotulva ja sähköisen tiedonvälityksen jyrkkä kasvu ovat ajaneet kaupallista mediaa ahtaalle. Media kamppailee aivan samojen haasteiden kanssa kuin muutkin elinkeinoelämän alat.
Viestintäministeri Timo Harakka esittikin huhtikuussa ratkaisuksi valtiollisen median tukijärjestelmää. Tuen jakamista varten nimitettäisiin erityinen tukilautakunta. Media voisi käyttää tukea palkkakustannuksiin tai free-työn ostamiseen.
Monet ovat nähneet Harakan esityksen vaarantavan median riippumattomuuden, koska valtiontuki olisi omiaan sitomaan toimitukset kulloinkin vallassa olevan hallituksen politiikkaan. Myös Viljakainen katsoo, että valtiontuki olisi omiaan politisoimaan mediaa.
-Median tukeminen on hyvä idea, mutta se pitäisi toteuttaa niin, ettei tuki pääse vaikuttamaan median sisältöihin. Tällöin tuki voisi kohdistua paremminkin median jakeluun tai sähköisen toiminnan kustannuksiin.
<h4>Verotuksen alentaminen parempi ratkaisu</h4>
Viljakaisen mukaan yksinkertaisempi tapa tukea mediaa voisi olla esimerkiksi arvolisäveron alentaminen sekä muut verotukselliset tuet.
-Verotuksen alentaminen olisi tukien myöntämiseen nähden huomattavasti neutraalimpaa, varsinkin kun ajatellaan viestintään vaikuttamisen herkkyyttä, johon varsinkin poliitikoilla näyttää olevan taipumusta, Viljakainen sanoo.
Hän toteaa, että eräs vaihtoehto voisi olla se, että viestintätukea ohjattaisiin avoimesti ja enemmän puoluevetoiseen viestintään.
-Sen sijaan, että mediat teeskentelevät olevansa sitoutumattomia, voisi olla selkeämpää ja rehellisempää tunnustaa väriä. Entäpä, jos tuettaisiinkin keskenään erilaisia poliittisia medioita. Tällöin turvattaisiin tasapuolisesti poliittinen viestintä, jotta moniarvoinen keskustelu pysyisi yllä. Suomessa on takavuosina ollut vahva puoluelehdistö, joka sai valtion jakelutukea. Kaikilla puolueilla oli siis silloin oma äänenkannattaja.
<hr />
Lue myös: <a href="https://www.suomenuutiset.fi/ne-vuodet-joina-kommunistit-rakensivat-ylesta-taisteluvalinetta-reporadio-sensuroi-oikeistolaisia-ja-julisti-raikean-puolueellisesti-tiedostamista-muutosta-ja-aatteellista-heraamista/">Ne vuodet, joina kommunistit rakensivat Ylestä taisteluvälinettä</a> &gt;

Veteraanitoimittaja, Reporadio-kirjailija Jarmo Viljakainen: Yleisradiossa edelleen voimakas punavihreä suuntaus, hallituksen myötäily on vallannut tilan – ”kiistäminen kuuluu kuvioon”

Viime viikkojen <a href="https://www.suomenuutiset.fi/rakel-liekin-rekrytoinnit-yle-kolumnisteiksi-feministipoliitikko-feministiaktiivi-vihrea-poliitikko-transaktivisti-vasemmistoaktiivi-feministiaktivisti-feministi-vasemmistoaktiivi/">kohu Yleisradion politisoitumisesta</a> palautti kouriintuntuvalla tavalla mieliin seniorisukupolven hyvin muistaman &#8220;reporadioksi&#8221; kutsutun aikakauden. Tuolloin räikeä puolueellinen aktivismi hivuttautui valtion mediaan. Reporadio oli esimerkki valtion radiomonopolin avoimen aatteellisesta värittymisestä, jossa hylättiin pyrkimys poliittiseen puolueettomuuteen. Lopulta ideologinen tuputtaminen oli niin päällekäyvää, että Ylen johtaja vaihdettiin, ja ohjelmatoimintaa normalisoitiin. Nykypäivänä lukijat saattavat nähdä yhtäläisyyksiä siihen, miten ideologinen sokeus voi turmella luotettavan median uskottavuutta ja moniäänisyyttä.

Aluksi &#8220;reporadio&#8221; oli oikeistolainen pilkkanimitys vuosien 1965-1969 Yleisradiosta, jonka johtajan Eino S. Revon (1919-2002) aikana vasemmistoradikalismi sai puolueellisesti jalansijaa valtion mediamonopolin ohjelmatoiminnassa. Alkujaan vasemmistolaisuudelle ivaillut termi omaksuttiin käyttöön myös vasemmistopiireissä, mutta myönteisessä merkityksessä. Poliittisesti tiedostavissa piireissä ihailtiin &#8220;reporadiolaisia&#8221;.
Myöhemmin termistä on tullut neutraalimpi viittaus Yleisradion politisoituneeseen aikakauteen 1960- ja 1970-lukujen aikana.
<h4>Kylmä sota kavensi sananvapautta ja lisäsi valtion otetta mediasta</h4>
Reporadion voi nähdä jatkumona kylmän sodan ajan rajoitetulle mediailmapiirille, jota määritti Yleisradion monopoli, mediasisältöjen parlamentaarinen valvonta ja lehdistön poliittinen ohjailu. Tuolloin Maalaisliitto, SDP ja SKDL pyrkivät keskittämään mediavaltaa luottopresidenttinä pidetylle Urho Kekkoselle. 1960-luvulla Kekkonen ajoi hanakasti television ja radion monopolisoimista varmistaakseen medioiden lojaalisuuden harjoitetulle sisä- ja ulkopolitiikalle.
<blockquote>Puolueellisuus näkyi tehokkaasti mustilla listoilla, joilla varta vasten suljettiin pois väärämielisiä, yleensä porvarillisia esiintyjiä.</blockquote>
Yleisradio ja sen apuyhtiönä toiminut MTV olivat 1960-luvun alussa jo parlamentaarisessa valvonnassa, mutta poliittista mediaa haastoi vielä yksi kilpailija. Suomen ensimmäinen TV-kanava, teekkareiden perustama TES-TV (myöhemmin Tesvisio) oli saanut toimiluvat ja aloittanut yksityiset lähetykset vuonna 1956. Se hiersi Kekkosen takana olleita valtapuolueita, jotka pyrkivät vaikeuttamaan yksityisen kilpailun edellytyksiä mm. lupamenettelyihin vaikuttamalla. Tesvisio ajautui taloudellisiin vaikeuksiin, ja lopulta vuonna 1964 se sulautettiin Yleisradioon. Vuonna 1965 Maalaisliitto yritti vielä vallata Helsingin Sanomia, mutta se epäonnistui. Kekkonen tunnetaan historiassa lehdistölle lähettämistään myllykirjeistä, joilla hän yritti vielä ohjailla mediaa ja asettaa lehdistönvapaudelle tiukempia raameja.
Vuonna 1965 Kekkonen tuki maalaisliittotaustaisen Revon valintaa Ylen johtoon. Repo ajoi läpi useita uudistuksia. Vuodesta 1926 vuoteen 1965 saakka Ylen radiouutiset olivat olleet yksinomaan STT:n uutissähkeitä. Repo halusi eroon STT:n uutisista, sillä se olisi lujittanut Yleisradion asemaa suomalaisella mediakentällä entisestään. Ylen hallintoneuvosto ei kuitenkaan suostunut siihen, mutta STT:n sähkeuutisten rinnalle perustettiin oma uutistoimitus, ja toimittajien oma maailmankuva sai enemmän jalansijaa ohjelmatoimituksessa ja todellisuuden kehystämisessä. Vuoden 1966 vaalien myötä eduskuntaan ja myös Yleisradion hallintoneuvostoon tuli entistä vahvempi vasemmistokomento. Vuosina 1967-1969 Yleisradiossa Revon alaisuudessa vaikutti erityinen PTS-toimielin, jonka on nähty olleen paljon vasemmistolaisempi kuin silloinen eduskunta ja Ylen hallintoneuvosto.
<h4>Reporadio teki Yleisradiosta yhteiskunnallisen taistelun välineen</h4>
Konservatiivien parissa herättiin mm. siihen, millaista yhteiskunnallisen asenneilmapiirin haltuunottoa Yleisradio tuki näyttävällä uutisoinnillaan kommunistien mielenosoituksista ja nostamalla esille yksipuolisen vasemmistolaisia yhteiskuntakriittisiä performansseja. Yleisradion historiikissa Repoa luonnehdittiin sallivaksi uudistusten alullepanijaksi, joka nähtiin suurempien voimien välikappaleena, yhteiskunnassa patoutuneen muutosvoiman vapauttajana. Historiikissa myönnetään, että hänen myötään yleisradiosta tuli &#8220;yhteiskunnallisen taistelun väline&#8221;. Kriitikoiden näkökulmasta tämäkin on vielä melko kaunisteltu ja romantisoitu näkemys reporadion ajasta ja pääjohtajan roolista.
Ideologisen mission värittämää toimitustyötä ihailtiin vasemmistopiireissä estoitta uudistusmielisenä journalismina. Räikeäkään puolueellisuus ja sisältöjen poliittinen epätasapaino ei saanut vasemmistoa itsekriittiseksi. Vastaavasti oikeistopuolella pelättiin valtion tiedotusmonopolin luisumista neuvostomielisten tahojen käsiin sekä muuntautumista demokratiaa uhkaavaksi sosialistisen Suomen propagandatorveksi. Kirjassaan Reporadio &#8211; Yleisradion vaaran vuodet 1965-1972 tietokirjailija Jarmo Viljakainen luonnehti reporadion &#8220;uudenlaista&#8221; ohjelmatoimintaa vyörytykseksi kohti sosialismia:
&#8220;Reporadio lähetti paljon asiattomia ja yksipuolisia ohjelmia, joissa ns. informatiivisen ohjelmapolitiikan nimissä noudatettiin huonoa lehtimiestapaa ja syyllistyttiin lukuisiin yksilöiden ja yhteisöjen oikeuden loukkauksiin. Porvarillisesti ajatteleville 1960-luvun reporadion radikaalit ohjelmat olivat epätasapuolisia ja repiviä. Heidän mielestään Revon johtama Yleisradio pilkkasi perinteisiä arvoja ja instituutioita ja teki ammattitaidottomasti selvästi yhteiskuntajärjestyksen kumoamiseen tähtääviä ohjelmia.&#8221;
<blockquote>Radikaaleimmat toimittajat kohdistivat muihin sosiaalista painetta, he pyrkivät järjestämään toverituomioistuimia, ja käytössä oli myös mustia listoja henkilöistä. Porvarillisina pidettyjä toimittajia ja heidän perheitään vainottiin.</blockquote>
Yleisradion politisoitumiseen liittyi myös Neuvostoliiton intressejä, sillä Moskovan tavoitteena oli Suomen &#8220;henkinen miehitys&#8221; ja yhteiskunnan horjuttaminen. Neuvostoliiton kommunistinen puolue, salainen tiedustelupalvelu KGB ja taistolainen Suomen kommunistinen puolue muodostivat akselin, joka hyödynsi Suomessa valmiiksi aktiivista vasemmistolaista liikehdintää. Marxilaiset halusivat lehdistön ja valtion radion levittävän heidän ajatuksiaan, ja aatteen aseman vahvistamiseksi oli erillinen Toimittajaliitto ry, Sirola-opisto ja Moskovan koulu. Suojelupoliisin mukaan juuri reporadion radikaaleimpina vuosina 1968-1969 Suomessa vallitsi radikaaliryhmien mukaan &#8220;vallankumoukselle otollinen aika&#8221;.
<h4>&#8220;Informatiivisuudesta&#8221; tuli koodisana läpeensä ideologiselle ohjelmapolitiikalle</h4>
Virallisesti uuden ohjelmapolitiikan ylistettiin edistävän näkökulmien monipuolisuutta, mikä osoittautui käytännössä läpitunkevaksi vasemmistolaiseksi yhteiskuntakritiikiksi. Marxilaiset tutkijat Yrjö Ahmavaara ja Kaarle Nordenstreng kehittivät ohjelmapoliittisen linjauksen, joka teki &#8220;informatiivisuudesta&#8221; tärkeimmän kriteerin sisällöille. Yleisradion esittämiltä ohjelmilta edellytettiin &#8220;älyllistä aktivointia&#8221;, ja niiden tuli tiedottaa maailman &#8220;todellisesta tilasta&#8221;. Informatiivisen linjan toivottiin aikaansaavan ihmisissä &#8220;tiedostamista&#8221; ja aatteellista heräämistä. Repo Kuvasi, että yleisradiotoiminta ”ei suhteessaan yhteiskuntaankaan voi ohjelmatoiminnassa olla konservatiivinen, säilyttävä. Sanoisin mieluimmin, että sen ohjelmatoiminnan tulee olla juuriin tunkeutuvaa, muutosta tahtovaa.&#8221; (Pääjohtaja Eino S. Revon esitelmä Oy. Yleisradio Ab:n yhtiökokouksessa 31.1.1966, Yleisradion kirjasto)
Periaate ei koskenut vain uutisia, vaan oikeaoppisuuden tavoittelu laajennettiin kulttuurivallankumouksellisesti koko ohjelmatarjontaan kuten viihteeseen ja jopa lastenohjelmiin. Käytännössä informatiivisuudelta odotettiin vallitsevan yhteiskuntajärjestelmän kyseenalaistamista ja uusien mallien tarjoamista &#8220;maailmankuvaksi&#8221;.
Vasemmistolaiset toimittajat organisoituivat tehokkaasti keskenään. Kirjassaan Viljakainen osoitti Kommunistisen puolueen keskuskomitean asiakirjojen pohjalta puolueen tukeneen Yleisradion radikalisoituneita toimittajia. Puolueellisuus näkyi tehokkaasti mustilla listoilla, joilla varta vasten suljettiin pois väärämielisiä, yleensä porvarillisia esiintyjiä. Radikaaleimmat toimittajat kohdistivat muihin sosiaalista painetta, he pyrkivät järjestämään toverituomioistuimia, ja käytössä oli myös mustia listoja henkilöistä. Porvarillisina pidettyjä toimittajia ja heidän perheitään vainottiin.
<blockquote>..jos toimittaja ei tehnyt riittävästi yhteiskunnan horjuttamiseksi, äärimmäisenä ojennuskeinona oli toverituomioistuin</blockquote>
Yleisradiossa 20 vuotta työskennellyt toimittaja Maija Dahlgren (1927-2014) kertoi muistelmissaan, että jos toimittaja ei tehnyt riittävästi yhteiskunnan horjuttamiseksi, äärimmäisenä ojennuskeinona oli toverituomioistuin:
”Hänet kutsutaan jonkun puoluehierarkiassa johtavassa asemassa olevan työtoverin työhuoneeseen … Huoneessa on tuomioistuin koolla. Kaikki muut istuvat, mutta syytetty seisoo asennossa oviseinällä. Sitten häntä syytetään, solvataan, ojennetaan, henkisesti kidutetaan, kunnes hän murtuu. Yleensä yksi käsittely riittää.”
Poliittinen puolueellisuus alkoi näkymään entistä voimakkaammin erilaisina kohuohjelmina, jotka pyrkivät provosoimaan rienaamalla perinteisiä arvoja ja yhteiskunnan instituutioita kuten maanpuolustusta, kirkkoa, isänmaallisuutta, siveellisyyttä ja erilaisia porvarillisia ihanteita. Ohjelmiin hivutettiin entistä enemmän sosialismia ja vallankumouksen ihailua. Konservatiiviset puolueet saivat näistä aihetta valituksiin ja epäluottamuslauseisiin. Mm. kokoomuksen Harri Holkeri syytti Yleisradiota &#8220;mielipideterrorista&#8221;. Repo joutui siirtymään Yleisradion pääjohtajan paikalta vuonna 1969 radiojohtajan paikalle, jossa hän jatkoi vuoteen 1974 asti.
Vuoden 1970 eduskuntavaalien &#8220;radiovaalien&#8221; tuloksessa näkyi monien mielestä reporadion vasemmistohenkisyyden kostautuminen. Tuolloin vasemmisto menetti määräävän valta-asemansa. Yleisradiota hallinneiden valtapuolueiden konservatiivisempien haastajien, kokoomuksen ja vennamolaisen SMP:n kannatus nousi merkittävästi. Reporadion vaikutus näkyi kuitenkin vielä pitkään, sillä uuden pääjohtajan Erkki Raatikaisen haasteeksi jäi selvitellä ristiriitoja &#8220;reporadiolaisten&#8221; ja tasapuolisempaa uutisointia vaatineiden &#8220;normalisoijien&#8221; välillä 1970-luvun alussa.
<h4>Reporadion merkitys nykypäivänä</h4>
Kaunistelevissa aikalaiskuvauksissa reporadio nähdään usein aikana, joka toi &#8220;moniäänisyyden&#8221; Yleisradioon. Tämä näkökulma sivuuttaa tosiasiat niistä poliittisista olosuhteista ja motiiveista, joiden tuotetta reporadio oli. Kekkoslainen, epädemokraattinen ja sananvapaudelle vieras politiikka pyrki keskittämään mediaa valtiolliseen kontrolliin. Nykyaikana moniäänisyydellä tarkoitetaan jotain muuta kuin yksipuolista ideologista agendaa, ennakkosensuuria tai vapautta lähinnä valtiojohdon pyhittämille sisällöille.
Historian valossa olisi myös kapeakatseista romantisoida reporadion politisoitunutta aikaa ja selittää ylilyöntejä pelkällä idealistisella ja innokkaalla sukupolvikokemuksella. Esimerkiksi Ylen historiikissa reporadion aatteellisiin sisältöihin viitataan &#8220;vastakulttuurina&#8221; ja samalla vältellään mainitsemasta, että reporadiolaisten ihailun kohteisiin kuului mm. Neuvostoliitto, Kuuba, Lenin, Stalin, Che Guevara ja Mao Tse-Tung. Kirjassaan Viljakainen huomauttaa, että Yleisradiosta tuli hegemoniataistelun kenttä, jossa länsimaista demokraattista yhteiskuntajärjestystä haastettiin yksipuolisesti koko valtion mediamonopolin ja myös Neuvostoliiton vaikuttajien voimin.
Demokratian ja moniäänisyyden näkökulmasta huolestuttavaa tarinassa on se, että räikeästikin politisoituneen valtiollisen organisaation korjausliikkeeseen kesti vuosia. Välissä tarvittiin myös uudet eduskuntavaalit. Reporadion tarina saa pohtimaan nyky-Suomen asenneilmapiiriä: miten pitkälle valtion instituutioiden olisi mahdollista politisoitua, ennen kuin sitä ei enää suostuttaisi katselemaan läpi sormien edes &#8220;edistyksellisyyden&#8221; tai muiden oikeaksi koettujen poliittisten ideoiden vuoksi?
Lähde: <a href="http://www.reporadio.fi/kohokohtia.php">Reporadio – Yleisradion vaaran vuodet 1965 &#8211; 1972</a>

Ne vuodet, joina kommunistit rakensivat Ylestä taisteluvälinettä – Reporadio sensuroi oikeistolaisia ja julisti räikeän puolueellisesti “tiedostamista”, “muutosta” ja “aatteellista heräämistä”