hyvinvointivaltio
EVA: Yli puolet suomalaisista valmiita lisäleikkauksiin – Yle, hallinto ja kehitysapu suosituimpia leikkauskohteita
Elinkeinoelämän valtuuskunta EVA:n tutkimuksen mukaan enemmistö suomalaisista haluaa taittaa valtion velkaantumisen ja on valmis lisäleikkauksiin julkisista menoista.
Perussuomalaisten Seppänen vientivetoisesta palkkamallista: Oppositio ei tunnu ymmärtävän talouden perusteita
Eduskunnassa käsiteltiin tänään opposition välikysymystä vientivetoisesta palkkamallista, jolla hallitus pyrkii turvaamaan Suomen julkisen talouden kantokykyä. Punavihreä oppositio, jonka joukosta keskusta kerta toisensa jälkeen löytää itsensä, on tähän saakka vastustanut käytännössä kaikkia hallituksen työmarkkinauudistuksia. Perussuomalaisten kansanedustaja Sara Seppänen on kuitenkin varma siitä, ettei oppositiokaan tulisi yhtään niistä perumaan, koska tietää itsekin uudistusten olevan välttämättömiä Suomen taloudelle ja hyvinvointivaltiolle.
Mäkelä talouden tilannekuvasta: Jatkossa meidän on pakko saada aikaan enemmän vähemmällä
Eduskunta käsitteli tänään nykyisen hallituksen toista talousarvioesitystä. Perussuomalaisten ryhmäpuheenvuoron pitänyt perussuomalaisten eduskuntaryhmän puheenjohtaja Jani Mäkelä ei pidä talouden tilannekuvaa oleellisesti parempana kuin vuosi sitten, vaikka korot ovatkin laskussa ja orastavaa talouskasvua on näköpiirissä. Julkisen talouden krooninen menojen ja tulojen epäsuhta on edelleen valtava.
Perussuomalaisten kansanedustajat: TKI-panostuksissa on huomioitava määrän lisäksi laatu
Hallitus tavoittelee Suomen TKI-rahoituksen nostoa neljään prosenttiin bruttokansantuotteesta vuoteen 2030 mennessä. Perussuomalaisten kansanedustajat Sakari Puisto, Minna Reijonen, Kaisa Garedew ja Jaana Strandman pitävät TKI-rahoituksen nostoa välttämättömänä talouskasvun ja hyvinvointivaltion turvaamiseksi mutta muistuttavat, että määrän lisäksi on pidettävä huoli myös tutkimuksen, kehityksen ja innovaatioiden laadusta.
Hallitus sopeuttaa, turvaa ja auttaa työllistymään – se on hyvinvointivaltion tulevaisuuden kannalta välttämätöntä
Bergbom kehotti poliittisia lakkoilijoita palaamaan töihin: ”On painava syy pelastaa hyvinvointivaltio”
Järjestäytynyt rikollisuus ui soten liiveihin Ruotsissa – hoitoalan vaikeudet kasvavat väärinkäytösten myötä
Hallitus siivoaa sosiaalidemokraattien ja keskustan sotkuja – “Suomalaisen hyvinvointivaltion turvaaminen edellyttää säästöjä ja sopeuttamista”
Valtiovarainministeri Riikka Purra: Teeskentelyn ja itsepetoksen aika on ohi – ylimitoitettu sosiaalivaltion malli on tulossa tiensä päähän
Hyvinvointivaltio haavoittuu helposti: Ruotsissa junat seisoivat, kun varkaat veivät rataverkon kuparikaapelit
Maailmassa on 50 miljoonaa uuden ajan orjaa – kaukomailta raahattu työvoima huhkii ilman palkkaa tai pakkoavioliitossa
Perussuomalaiset vaatii seuraavalta hallitukselta vahvaa työllisyyspolitiikkaa: Suomessa jo olevaa työvoimareserviä on hyödynnettävä
Perussuomalaiset on valmis purkamaan kannustinloukkuja veronalennuksilla: Suomessa on tultava toimeen palkalla ilman tulonsiirtoja
Evan tutkimus osoittaa: Suomalaiset haluavat pelastaa hyvinvointivaltion leikkaamalla toissijaisista kohteista, kuten Yleisradiosta ja kehitysavusta
Suomen Perusta tutki: Haitallinen maahanmuutto on vakava uhka kansalaisten perusoikeuksille
Kohta puolet Kelan työttömyystuen saajista Vantaalla ja Espoossa vieraskielisiä – Koponen: ”Suomen hyvinvointivaltion rippeet eivät kestä tällaista”
Terveydenhuoltojärjestelmän romahdus on tosiasia – Ari Koponen vaatii eduskuntaa koolle välittömästi
Suomen hyvinvointivaltio uhattuna – talousprofessori Virén vaatii ratkaisuja: ”Mitä enemmän vaikeita päätöksiä vältellään, sitä enemmän kasautuu ongelmia”
Toimitus suosittelee
Immonen: Suomella ei ole tulevaisuutta, jos maahanmuuton laatuun ja määrään ei puututa nopeasti tehokkailla toimilla
79-vuotias Toivo pettyi julkisiin terveyspalveluihin: ”Mihin on mennyt Suomen hyvinvointivaltio?”
Valtion kustannuspommin purku vie monta vuotta – Ranne: “Ei ole populismia vaan fakta kertoa, että humanitäärinen maahanmuutto maksaa paljon”
Perussuomalaisen Nuorison talouspoliittinen ohjelma julkaistu: “Vain sitä voidaan jakaa, mitä on jaettavaksi”
Globalisaatio johtaa tyhjien hyllyjen syndroomaan – meno maailmalla on pian kuin entisessä itäblokissa
Uusimmat
Viikon suosituimmat
Tynkkynen osti Hesarin etusivun täyteen maahanmuuttopolitiikkaa
Krista Kiurua lyöty kasvoihin
Toimitus suosittelee
PS Naiset 3/2024
Lue lisää
Perussuomalainen 1/2024
Lue lisää