hyvinvointialueet
SDP vaatii lähivaalien jälkeen ”reilumpaa” politiikkaa, eli löyhempää talouskuria sotealueille – Miko Bergbom muistuttaa karuista tosiasioista
SDP:n kansanedustaja Tytti Tuppuraisen mukaan alue- ja kuntavaalien tulos kertoo halusta inhimilliseen politiikkaan, mikä demarien kielellä käytännössä tarkoittaisi taloudellisista tavoitteista joustamista. Perussuomalaisten kansanedustaja Miko Bergbom muistutti eilisessä A-studiossa edustajakollegaansa, että hyvinvointiyhteiskunnan pystyssä pysyminen on ensisijainen tavoite - ja samalla paras tukiverkko pienituloiselle ihmiselle.
Junnila: Oppositio on vaalien vuoksi haluton tunnustamaan tekemänsä sote-uudistuksen virheet
Perussuomalaiset peräänkuuluttaa oppositiopuolueita kantamaan vastuunsa sote-uudistuksen virheistä, joita kyseiset puolueet ovat viime hallituskaudella tehneet. Vastuunkannon sijaan oppositio on ottanut nykyhallituksen tekemät sote-sektorin sopeutukset vaalikampanjointinsa välineeksi.
Aittakumpu: Lähivaaleissa voi valita suomen kielen näivettämisen tai kehittämisen välillä
Perussuomalaisten kansanedustaja Pekka Aittakumpu muistuttaa tänään Mikael Agricolan ja suomen kielen päivänä, että sunnuntain vaaleissa on mahdollisuus äänestää sen välillä, haluaako suojella ja kehittää suomen kieltä vai tuhlata rahaa turhiin vieraskielisiin palveluihin.
Riikka Purra oikoo uutisointia terveyskeskusmaksujen poistamisesta: Oppositio voisi halutessaan poistaa terveyskeskusmaksut vaikka kaikilta
Ilta-Sanomissa, MTV Uutisissa ja Helsingin Sanomissa on tänään innolla uutisoitu, että puolueista vain perussuomalaiset vastustaa terveyskeskusmaksujen poistamista heikoimmin toimeentulevilta. Perussuomalainen valtiovarainministeri Riikka Purra huomauttaa viestipalvelu X:ssä, että hyvinvointialueilla on tälläkin siunatulla hetkellä kaikki mahdollisuudet poistaa terveydenhuollon asiakasmaksut eläkeläisiltä, pienituloisilta ja työttömiltä, mutta ne eivät juuri tee sitä - ja oppositiolla on enemmistöasema useimmilla hyvinvointialueilla.
Keskusta ja SDP karsivat terveyspalveluita kovalla kädellä Keski-Suomessa – ”Demarit olivat valmiita vielä rajumpiin palveluverkoston leikkauksiin”
Julkisten terveyspalveluiden saatavuus huolestuttaa kansalaisia eri puolilla Suomea. Esimerkiksi Keski-Suomen hyvinvointialueella palveluita karsitaan SDP:n ja keskustan johdolla rajusti.
Hyvinvointialueiden tilanne paranemassa – ministeri Kaisa Juuso: “Tilinpäätösarvio näytti 200 miljoonaa euroa parempaa tulosta kuin kuuden edellisen kuukauden arviot”
Perussuomalainen sosiaali- ja terveysministeri Kaisa Juuso myöntää, että sote-palveluiden järjestämisessä on haasteita, mutta myönteisiäkin kehityssuuntia on jo nähtävillä. Henkilöstön saatavuus on parantunut, mikä on vähentänyt kalliin vuokratyövoiman tarvetta ja käyttöä. Myös digitaalisten palveluiden käyttö on lisääntynyt, mikä on parantanut hoidon saavutettavuutta ja omalta osaltaan myös hillinnyt kustannuksia.
Riikka Purra IS-tentissä Antti Kaikkoselle: ”Haluatteko te, että julkinen talous menee oikeaan suuntaan?”
Perussuomalaisten puheenjohtaja Riikka Purra muistutti Ilta-Sanomien vaalitentissä, että hallitus antaa hyvinvointialueille 2 200 miljoonaa euroa vaikeasta taloustilanteesta huolimatta.
Pirkanmaan perussuomalaiset vastustavat suunnitteilla olevia massiivisia korotuksia kokouspalkkioihin – kansalaisilla on oikeus tietää, mitä poliitikot suunnittelevat
Pirkanmaan hyvinvointialueen demokratiarakenteen ohjausryhmän kokouksissa on ollut esillä jopa 6 600 euron kuukausikorvaus aluehallituksen puheenjohtajalle ja 3 300 euron (plus kokouspalkkiot) kuukausikorvaus aluevaltuuston puheenjohtajalle. Keskustelu palkkiosäännön muuttamisesta päätettiin yllättäen siirtää kuntavaalien jälkeen. Hyvinvointialueen uusia kovapalkkaisia palkkiovirkoja ja kohtuuttomia korotuksia vastustavat perussuomalaiset olisivat halunneet, että palkkioihin ja luottamustehtäviin liittyvät päätökset olisi tehty ennen vaaleja.
Lehtinen iloitsee onnistumisista: Forssaan paljon työpaikkoja ja aluevaltuustojen ryhmärahat leikkuriin
Forssan kaupunki ilmoitti torstaina tehneensä esisopimuksen yli 100 hehtaarin maa-alueen kiinteistökaupasta varainhoitoyhtiö Blackstonen rahastojen kanssa. Alueelle on tarkoitus valmistua datakeskus, joka olisi yksi Euroopan suurimmista. Perussuomalaisten kansanedustaja Rami Lehtinen on iloinen hankkeesta.
Purra Ylen puheenjohtajatentissä: Tärkeintä on turvallinen Suomi – ”Maahanmuuton aiheuttamat ongelmat ratkaistaan kiristämällä maahanmuuttopolitiikkaa”
Ylen alue- ja kuntavaalien kolmannessa puheenjohtajatentissä kohtasivat torstai-iltana perussuomalaisten Riikka Purra, vihreiden Sofia Virta ja Liike Nytin Harry Harkimo.
Hallitus linjasi korvaavista säästöistä sosiaali- ja terveydenhuoltoon – julkinen talous vahvistuu yhteensä 166 miljoonalla eurolla
Hallitus on päättänyt täsmentää ja kohdentaa uudelleen osaa sosiaali- ja terveydenhuoltoon aiemmin kohdennetuista säästöistä. Päätettyjen toimenpiteiden arvioidaan vahvistavan julkista taloutta yhteensä noin 166 miljoonalla eurolla vuoteen 2027 mennessä.
Suomalaisten näkemyksiä paikallisista kysymyksistä kunnilla ja hyvinvointialueilla: Ei puoluetuille, kyllä kotimaisille hoitajille
Ajatuspaja Suomen Perusta tiedusteli Iro Researchin kautta suomalaisten näkemyksiä kunnissa ja hyvinvointialueilla päätettävistä asioista. Selkeimmät kannat vastaajilla oli Suvivirren ja joulujuhlan kuulumisesta kouluihin, alueiden maksamia puoluetukia vastaan ja kotimaisten hoitajien puolesta.
Purra Kaikkoselle Iltalehden tentissä: Valtiota ei voi hoitaa niin, että aina kun joku sanoo, että nyt tarvitaan lisää rahaa, niin sitä annetaan
Perussuomalaisten puheenjohtaja, valtiovarainministeri Riikka Purra kohtasi keskustan Antti Kaikkosen Iltalehden Suoraan asiaan -ohjelman ”kaksintaistelussa”. Tentissä Purra muistutti Kaikkosta jälleen julkisen talouden realiteeteista ja keskustan vallasta aluevaltuustoissa.
Riikka Purra toistaa vetoomuksensa muille puolueille: Luovutaan ryhmärahasta – ”Puolueet saavat jo puoluetukea, jota kyllä riittää tarvittaessa aluevaltuustoryhmillekin”
Perussuomalaiset ovat jo pitkään vedonneet muihin puolueisiin, että nämä suostuisivat luopumaan aluevaltuustoryhmien saamasta ryhmärahasta.
PS-Nuoriso: Perussuomalaiset on ainoa suomalaista hoitajaa puolustava puolue
Yle uutisoi 22.3., että suurin osa Suomen hyvinvointialueista suunnittelee ulkomaisen hoitohenkilökunnan rekrytointia lähitulevaisuudessa, vaikka suuri joukko suomalaisia hoitajia on tällä hetkellä vailla työpaikkaa ja vastavalmistuneilla suomalaisilla hoitajilla on vaikeuksia työllistyä. Perussuomalaiset on aluevaaleissa ainoa puolue, jonka ehdokkaista enemmistö vastustaa ulkomaisten hoitajien massarekrytointia.
Riikka Purra: Kysymyksiä ja (oikeita) vastauksia sotesta
Perussuomalaisten puheenjohtaja, valtiovarainministeri Riikka Purra selventää soteuudistuksen tämänhetkistä tilaa viestipalvelu X:n ketjussaan. Ketjusta selviää muun muassa se, että koko soten yleiskatteinen rahoitus lähentelee kolmasosaa koko valtion budjetista ja että hallitus lisää tänä vuonna alueiden rahoitusta 2,2 miljardia euroa viime vuoteen nähden.
Oikeusministeri Leena Meri: Ihmisellä on oikeus saada palveluja omalla äidinkielellään – ”Kuka meistä haluaisi sairaalaan hoidettavaksi, jos ei ymmärrä, mitä kieltä hoitaja puhuu?”
Oikeusministeri Leena Meri muistuttaa, että sillä on suuri merkitys, kuka ja ketkä tekevät päätökset rahankäytöstä hyvinvointialueilla. Esimerkiksi hoitoalan työtehtäviin hyvinkin olisi mahdollista saada suomen- ja ruotsinkielentaitoisia hoitajia. - Ihmiset haluavat päästä töihin. Heille pitää vain maksaa kunnon palkka, niin kyllä me saamme porukkaa myös hoitoalan töihin.
Perussuomalaiset haluaa tervehdyttää koko Suomen – Lulu Ranne: ”Rotia, kuria ja lisää turvallisuutta kaduille ja kouluihin”
Kansa kokoontui tänään Lahden torilla perussuomalaisten lähivaalitilaisuudessa. Kaupunkilaisille puhunut liikenne- ja viestintäministeri Lulu Ranne kertoi, että kuntapolitiikassa kaikkein tärkeintä on varmistaa se, että tavallinen arki on kaikilla kunnossa.
Purra Politiikkaradion vaalitentissä: Hyvinvointialueiden rahoitus on lähes kolmasosa valtion koko budjetista
Ylen Politiikkaradion vaalitentti tarjosi perjantaina perussuomalaisten puheenjohtajalle, valtiovarainministeri Riikka Purralle hyvän mahdollisuuden muistuttaa talouden realiteeteista. Hyvinvointialueiden rahoitus kasvaa roimasti, vaikka valtio velkaantuu yhä.
Perussuomalaiset: Hallitus parantaa palvelujen saatavuutta sekä Kela-korvausten vaikuttavuutta
Perussuomalaiset edistää palvelujen saatavuutta Kela-korvauksien kohdennuksilla. Oikea-aikainen hoito ja kuntoutus ovat keskeisiä keinoja ehkäistä terveysongelmien mutkistumista, siitä seuraavia välillisiä kustannuksia ja tarvetta runsaammille sote-palveluille.
Purra: Mistä SDP ja kepu kaivavat rahat soteen ja puolustuksen valtavasti kasvaviin menoihin?
Perussuomalaisten puheenjohtaja, valtiovarainministeri Riikka Purra ihmettelee opposition sote-kantoja viestipalvelu X:ssä.
PS-Nuoriso: Pelastustoimi ei saa jäädä sotepalvelujen jalkoihin
Perussuomalainen Nuoriso esittää, että pelastustoimi siirretään hyvinvointialueilta sisäministeriön alaisuuteen.
Rami Lehtinen kummastelee keskustan välikysymystä ja itseironista aluevaaliteemaa – “On aiheellista kysyä, pitäisikö palvelut pelastaa keskustalta”
Keskusta teki välikysymyksen arvokkaasta ikääntymisestä ja vanhushoivan tilanteesta. Välikysymys ei suinkaan ole keskustan ensimmäinen sosiaali- ja terveydenhuollon palveluihin liittyvä. Niin tämä kuin aiemmatkin välikysymykset ovat aiheuttaneet perussuomalaisissa suurta kummastusta, onhan sote-uudistus kuitenkin keskustan kauan himoitsema luomus, jota hallitus on tähän mennessä toteuttanut keskustan ja edellisen hallituksen asettamien lakien mukaisesti.
Valtiopäiväneuvos Toimi Kankaanniemi lähtee ehdolle kunta- ja aluevaaleihin: “Tavoitteeni on rakentava valtuustoyhteistyö yli puolue- ja muiden rajojen”
Perussuomalaisten kansanedustajana vuosina 2015-2023 toiminut veteraanipoliitikko, valtiopäiväneuvos Toimi Kankaanniemi kertoo vakaan harkinnan jälkeen päättäneensä olla käytettävissä ehdokkaana kuntavaaleissa Jyväskylän kaupungissa ja aluevaaleissa Keski-Suomen hyvinvointialueella vuonna 2025. - Arvioin, että laaja kokemus antaa edellytykset yhä hoitaa tärkeitä yhteisiä asioita paikallis- ja aluetasolla, jos äänestäjät niin haluavat, Kankaanniemi sanoo.
Kansanedustaja Jaana Strandman kehittäisi omaishoidon tukea edelleen – “Ilman omaishoitajia yhteiskuntamme sosiaali- ja terveydenhoito kaatuisi”
Nykyisessä hallitusohjelmassa on useita tärkeitä kirjauksia, joilla tuetaan omaishoitajia, heidän yhdenvertaisuuttaan ja jaksamistaan. Yhteiskunnan näkökulmasta omaishoidon tukeminen on kannattavaa, sillä ilman omaishoitajia koko sote-järjestelmä romahtaisi. Siksi perussuomalaisten kansanedustaja Jaana Strandman panostaisi entistä enemmän omaishoitoon ja omaishoitajiin.
Perussuomalaiset: Jokaisella suomalaisella on oikeus arvokkaaseen vanhuuteen – ”Keskustan vaihtoehto leikkaa heikoimmassa asemassa olevilta”
Perussuomalaisten mielestä jokaisella suomalaisella tulee olla oikeus turvalliseen ja arvokkaaseen vanhuuteen. Näiden tavoitteiden eteen perussuomalaiset ja hallitus tekevät työtä myös jatkossa.
Jaana Strandman haluaa Suomeen julkishallinnon siivoustalkoot: Suomen on kyettävä keventämään sääntelyä ja byrokratiaa yritysten ja investointien houkuttelemiseksi
Suomen julkishallinto on paisunut kuin pullataikina. Suomessa on yhteensä 4 237 julkishallinnon alaista organisaatiota. Kyseiset organisaatiot saavat joko kaiken tai osan rahoituksestaan valtiolta ja kunnilta. Julkishallinnon organisaatioissa tehdään 510 000 vuosityötuntia työtä. Perussuomalaisten kansanedustaja Jaana Strandman haluaa julkisen hallinnon rönsyt kuriin yritysten ja investointien houkuttelemiseksi Suomeen.
Oppositiopuolueet SDP, keskusta, Liike Nyt, vihreät ja vasemmistoliitto käyttävät enemmistövaltaa Keski-Uudenmaan sotealueella – omaishoitajilta leikattiin juuri 400 000 euroa
Keski-Uudenmaan hyvinvointialue Keusote alentaa omaishoidon palkkioita tänä vuonna. Aluehallitus päätti leikkauksista tammikuun lopussa. Leikkauksilla tavoitellaan 400 000 euron säästöjä. Omaishoitajilta leikkaaminen on kuitenkin poliittinen päätös, sillä vaihtoehtoisesti Keusote olisi voinut luopua ryhmärahoista ja puolittaa kokouspalkkiot, jolloin omaishoitajien palkkioita ei olisi tarvinnut leikata vaan niitä olisi voitu jopa korottaa.
Toimitus suosittelee
Junnilalta tyrmäys aluevaaleille – ehdottaa rajua muutosta: Myös aluevaltuustot voitaisiin valita kuntavaalien tuloksen perusteella
Perussuomalaisten kansanedustaja Vilhelm Junnila ilmoittaa kieltäytyneensä aluevaaliehdokkuudesta. Hyvinvointialueet toimivat valtion budjettirahoituksella, joten eduskunnan ja aluehallinnon välillä vallitsee suora kytkös rahoituksen ja lainsäädännön välillä.
Aluevaltuustojen hillotolppiin hupenee vuodessa yli 20 miljoonaa euroa – pelkän ryhmärahan lopettamisella voisi rahoittaa kokopäivähoidon kuukausikustannukset 1 600 vanhukselle
Perussuomalaisia lukuun ottamatta johtavat poliitikot ovat kunta- ja aluevaalien alla sangen haluttomia keskustelemaan aluehallinnon palkkioiden, kulukorvausten ja ryhmärahojen leikkauksista. Näistä kuluista säästämällä voitaisiin kuitenkin merkittävästi purkaa hoitovelkaa ja samalla voitaisiin keventää hoitotyötä tekevien terveydenhuollon ammattilaisten kuormaa.
Uusimmat

Toimi Kankaanniemi: Vastuunkanto Suomesta leikkasi kannatusta

Tynkkynen: Takkiin tuli nyt, mutta lopussa kiitos seisoo

Purra kannusti kiitospuheessaan kenttäväkeä ja valoi uskoa tulevaan

Puoluesihteeri Vuorenpää vaalituloksesta: Tämä on opetus
Viikon suosituimmat
Toimitus suosittelee

Lue lisää
PS Naiset 1/2025

Lue lisää
Perussuomalainen 1/2025

Lue lisää