hybridioperaatio
Puola otti käyttöön Suomen mallin mukaisen rajaturvallisuuslain
Puolan presidentti on vahvistanut Suomen mallin mukaisen rajaturvallisuuslain, joka hyväksyttiin parlamentissa selvällä enemmistöllä. Vain vasemmisto äänesti lakia vastaan. Puolan itärajalla on ollut väkivaltaisuuksia jo vuosien ajan johtuen Venäjän masinoimasta hybridioperaatiosta.
Antikainen: Itärajan kautta tulleita turvapaikanhakijoita syyllistynyt vakaviin rikoksiin – vihervasemmisto haluaa pitää heitä hätääkärsivinä, kutsuu Suomeen lisää ja vastustaa edelleen rajalakia
Elokuusta 2023 alkaen itärajan kautta Suomeen tuli noin 1 300 kolmansien maiden kansalaista ennen kuin hallitus sulki rajan. Keskusrikospoliisi (KRP) on kertonut tulijoista uusia tietoja. Sen mukaan poliisi on kirjannut noin viisikymmentä rikosilmoitusta, joissa turvapaikanhakija on Suomessa epäiltynä rikokseen syyllistymisestä. Perussuomalaisten kansanedustaja Sanna Antikainen ei ole yllättynyt, mutta muistuttaa, kuinka jälleen kerran vihervasemmiston propaganda turvapaikanhakijoiden viattomuudesta ja hädästä on osoittautunut vääräksi.
Kreikkalaista rajavartijaa ammuttiin Turkin vastaisella rajalla – ampuja todennäköisesti ihmissalakuljettaja
Mäkelä: On erikoista, että Venäjän hybridivaikuttamista puolustellaan juristerialla
Puolalainen sotilas kuoli laitonta rajanylitystä yrittäneen puukottamana – ulkoministeri: “kyse on Venäjän johtamasta hybridioperaatiosta”
Vihreiden Sofia Virta vastustaa EU:n ja Turkin välistä pakolaissopimusta: Rajat auki ja kireämpää ilmastopolitiikkaa
Tanskan maahanmuuttoministeri: Onneksi Suomi taistelee laitonta siirtolaisuutta vastaan
Ääri-islamismi nostaa jälleen päätään ranskalaiskoulussa – rehtori päätti erota jouduttuaan uskontoperusteisen vihan ja tappouhkausten kohteeksi
Norjan Supo: Venäjältä tulleiden turvapaikanhakijoiden joukossa on ollut vakoilijoita
Antikainen: Hallituksen rajapäätös edistää Suomen turvallisuutta – vihervasemmisto sen sijaan edistäisi vain Venäjän hybridioperaatiota
Sisäministeri Rantanen itärajan sulkemispäätöksestä: Mikäli ilmiö jatkuu, päätöstä tullaan jatkamaan
Jussi Halla-aho MT:n vaalitentissä: Suomi on hirttäytynyt todellisuudelle vieraisiin pakolaissopimusten tulkintoihin
Sujuvaa suomea kirjoittava nuori japanilaismies sai oleskeluluvan – sometili täyttyy iloisista onnitteluista: ”Tervetuloa Suomeen”
Puolassa kansanäänestys taakanjaosta: “Haluatko tuhansia laittomia siirtolaisia Lähi-idästä ja Afrikasta?”
Venäjä toteuttaa märkää unelmaansa Afrikassa – sota Nigerissä ajaisi miljoonia uusia pakolaisia kohti Eurooppaa
Halla-aho: Kremlin kaasulonkerot eurooppalaiseen päätöksentekoon mahdollistivat Putinin tyrannian nousun
Komissaari Urpilainen, miksi EU tukee Afrikan maita, jotka osoittavat tukeaan Venäjälle?
Immonen ja Antikainen: Turvallisuuspoliittinen tilanne on kiristynyt – raja-aidan rakentaminen itärajalle on aloitettava viipymättä
Rajavartiolaitos suosittelee aidan rakentamista itärajalle – Wihonen: Millä aikataululla hallitus aikoo päättää asiasta?
Peltokangas: Kansainväliset sopimukset eivät estä Suomea sulkemasta rajojaan – ”Kysymys on hallituksen tahtotilasta”
Vihreille rajojen sulkeminen on liian kova paikka – vähättelevät hybridiuhkaa itärajalla – “Tälläkin hetkellä rajat ovat turvallisia”
Rajaturvallisuus tapetilla – Purra: Pallo on hallituksella, meidän linjamme on selvä
Uusimmat
Viikon suosituimmat
Toimitus suosittelee

Lue lisää
PS Naiset 1/2025

Lue lisää
Perussuomalainen 1/2025

Lue lisää