Giorgia Meloni
Giorgia Melonin ja Elon Muskin poliittinen romanssi kukoistaa – Italian tiukka maahanmuuttopolitiikka saa tukea Amerikasta
Giorgia Meloni haluaisi kalifiksi kalifin paikalle ja Euroopan ykkösedustajaksi suhteissa vaalien jälkeiseen Amerikkaan. Avuksi saattaisi rientää Melonin politiikkaa arvostava Elon Musk.
Kolumni: Poliittinen ilmiö nimeltä Trump
Alle viikon päästä järjestettävien Yhdysvaltain presidentinvaalien lopputulos on vielä täysin auki, sillä republikaanien Donald Trumpin ja demokraattien Kamala Harrisin kannatusluvut ovat mielipidekyselyissä tasalukemissa.
Eurooppaan vyöryi 10 vuodessa 4,5 miljoonaa Syyrian pakolaista – nyt kielteisen turvapaikkapäätökseen saaneet halutaan palauttaa turvalliseen kotimaahansa
Pelkästään Syyriasta on tullut 4,5 miljoonaa ihmistä Eurooppaan hakemaan turvaa ja parempaa elämää vuoden 2015 jälkeen. Suhtautuminen turvapaikanhakijoihin ja luvattomaan siirtolaisuuteen on kuitenkin muuttunut radikaalisti EU:n alueella vajaassa vuosikymmenssä. Nyt ainakin vaille turvapaikkaa jääneet halutaan palauttaa takaisin kotimaihinsa.
Norsu unionin olohuoneessa – kansallismielisyys ja maahanmuuttokriittisyys ovat jo valtavirtaa Euroopassa
Euroopan unioni on käymässä läpi suurta muutosta, kun maahanmuuttopolitiikan mannerlaatat liikkuvat ja asettuvat kansallismielisten voimien jo ajat sitten määrittämän asentoon. Kissa on nyt EU:n pöydällä ja sen äärellä ovat kaikki jäsenvaltiot.
Pakolaiskeskus avasi ovensa Albaniassa – Italia lähettää turvapaikanhakijat pois maasta
Italia on aloittanut laittomien siirtolaisten siirtämisen pidätyskeskuksiin Albaniassa. Hallituksen toimet ovat saaneet vihervasemmiston takajaloilleen. EU:n jäsenvaltioissa halutaan kuitenkin selvittää mahdollisuudet turvapaikanhakijoiden siirtämiseksi unionin ulkopuolelle hakemusten käsittelyn ajaksi.
Poliittisesta väkivallasta epäilty italialainen vasemmistoaktivisti valittiin europarlamenttiin äänivyöryllä
Italian pääministeri haluaa koota konservatiivit yhteen ja ”työntää vasemmiston oppositioon myös Euroopan unionissa”
EU:n elvytysrahat rikollisten liiveihin Italiassa – mafian apuna häärivät parhaat tukiasiantuntijat sekä tekoäly
Korvasupinat ja ranskalainen ruokaseura käänsivät pelurin pään – Viktor Orbán hyväksyi Ukrainan EU-tuen mutta pudotuspeli jatkuu
Kevään EU-vaaleissa muhii jättiyllätys – maahanmuuttokriittisyys nousussa kautta Euroopan
”EU:n pahin painajainen” voitti Hollannin vaalit – maahanmuuttokriittinen valtavirta vahvistuu Euroopassa
Giorgia Meloni aikoo lähettää Välimeren turvapaikkaturistit leireille Albaniaan – koirat haukkuvat mutta karavaani kulkee
Hakkarainen Keskisuomalaisessa: Jos mitään ei tehdä, Euroopasta tulee Afrikka kaikkine ääri-islam-kiroineen
Afrikkalaisten kansainvaellus kohti Eurooppaa kiihtyy Atlantilla – Kanarialle rantautui lähes 10 000 laitonta siirtolaista kahdessa viikossa
Italia haluaa laittomat maahantulijat säilöön jopa 18 kuukaudeksi – vapaus koittaa vasta palautuksen tai oleskeluluvan myötä
Viktor Orban huolissaan eurooppalaisten alhaisesta lapsiluvusta: ”Toivottomuudesta tulee itsensä toteuttava ennustus”
Italiassa kovat otteet käyttöön nuorisorikollisuuden torjunnassa: Leväperäiset vanhemmat vankilaan
EU ja Tunisia sopimukseen luvattoman siirtolaisuuden kitkemiseksi – hintalappu miljardi euroa
Maahanmuutto hiertää edelleen valtioiden välejä – EU:n huippukokous päättyi ilman yhteistä näkemystä pakkosijoituksista
EU:n turvapaikkasopu mietityttää Välimeren etelärannalla: Kuka maksaa EU:n ulkorajalta palautettavien ihmisten kulut?
EU:n yhteinen maahanmuutto- ja turvapaikkasopimus nytkähti eteenpäin – Italian kanta ratkaisi
EU:n vihreä agenda vastatuulessa – poliitikot vaativat yrityksille hengähdystaukoa uusien lakien paineesta
Italian senaatti hyväksyi Giorgia Melonin tiukat maahanmuuttolait – hallitus haluaa panostaa kotimaiseen työvoimaan
Italiaan kansallinen hätätila laittoman maahanmuuton patoamiseksi – Euroopan unionia kaivataan taas taakanjakoon
Tuhannet yrittivät pääsiäisenä Välimeren yli Eurooppaan – ihmisvirta jo nelinkertainen vuodentakaiseen verrattuna
Kiista laittomasta maahanmuutosta kiihtyy EU:ssa – kriisikokous ei tuonut ratkaisua Välimeren siirtolaisongelmaan
Immonen: Siirtolaistulva Eurooppaan on pysäytettävä – ”Välimeren yli tullut 50 % enemmän siirtolaisia kuin vuonna 2021”
Uusimmat
Kolumni: Ensimmäinen puolitoistavuotinen ministerinä
Ronkainen: Ansaitsisiko metsästys virallisen roolin puolustuksessa?
Viikon suosituimmat
Toimitus suosittelee
PS Naiset 3/2024
Lue lisää
Perussuomalainen 1/2024
Lue lisää