Eduskuntaryhmä
Keskustan riveistä perussuomalaisiin siirtynyt Pekka Aittakumpu: ”Perussuomalaiset on Suomen rohkein puolue”
Keskustan eduskuntaryhmästä perussuomalaisiin siirtynyt kansanedustaja Pekka Aittakumpu haluaa elää Suomessa, jossa nuorilla riittää uskoa tulevaisuuteen ja rohkeutta perustaa perheitä ja synnyttää lapsia. Aittakummun mielestä perussuomalaiset toimii ainoana uskottavana vastavoimana perhearvoja murentaville vasemmalta tuleville ideologioille, mitä muut puolueet eivät halua tai pysty tekemään.
Viikon 43/2024 luetuin
Perussuomalaisten eduskuntaryhmä hyväksyi Pekka Aittakummun ryhmän jäseneksi
Perussuomalaisten eduskuntaryhmä hyväksyi yksimielisesti Pekka Aittakummun ryhmän jäseneksi.
Eduskuntaryhmän puheenjohtaja Mäkelä: “Opposition takki on yhtä tyhjä kuin kepun paperi hallitustunnustelijalle toissa keväänä”
Eduskuntaryhmän puheenjohtaja Jani Mäkelä moitti eduskuntaryhmän kesäkokouksessa Kouvolassa oppositiota, joka ei kovasta mölyämisestään huolimatta ole pystynyt esittämään uskottavaa vaihtoehtoa hallituksen täysin välttämättömille sopeutustoimille.
Perussuomalaisten puheenjohtaja, valtiovarainministeri Purra: Talouden ankea pohja on saavutettu ja näkymät ovat ylöspäin
Perussuomalaisen puolueen eduskuntaryhmä pitää parhaillaan kesäkokoustaan Kouvolassa. Puheenjohtaja Riikka Purra muistaa puheessaan hyvän kouvolalaisen lakritsin, mutta pääpaino on totta kai taloudessa ja valtiovarainministeri Purran toisessa budjettiriihessä.
Perussuomalaisten eduskuntaryhmän työvaliokunta esittää edustaja Vornasen erottamista eduskuntaryhmästä
Perussuomalaisten eduskuntaryhmän kesäkokous Kokkolassa – lue puheenjohtaja Riikka Purran puhe
Perussuomalaiset kokoontuneet päättämään hallitukseen osallistumisesta – tiedotustilaisuus klo 18
Perussuomalaisten eduskuntaryhmän johto: Hallitusohjelmassa moneen asiaan täyskäännös – ja hyvä niin
Perussuomalaisten eduskuntaryhmältä lakialoite kompostien ilmoitusvelvollisuudesta luopumiseksi – kompostien ilmoitusvelvoite ei olekaan EU-määräys
Mäkelä: Suomi täyttää jo nyt Nato-jäsenyyden edellytykset -”On syytä katsoa avoimin mielin, millaisen Nato-sopimuksen Suomi voisi mahdollisesti saada”
Perussuomalaiset mukaan maatalouden parlamentaariseen komiteaan: ”Haluamme nähdä maaseudun elinvoimaisena ja monimuotoisena myös tulevaisuudessa”
Perussuomalaisten eduskuntaryhmä koolla Torniossa – kansanedustajilla myös omia vahvoja siteitä Meri-Lapin kaksoiskaupunkiin
Perussuomalaisten eduskuntaryhmän puheenjohtajisto ja työvaliokunta valittu vuodelle 2021
Tavion mielestä Suomessa tarvitaan aatteellinen ja taloudellinen ryhtiliike: ”Kuoliaaksi verottaminen ja valtiontalouden tuhoaminen on lopetettava ”
Halla-aho: Kulmuni syyllistyi kepulaiseen perisyntiin – ”Sekoitti omat ja veronmaksajan rahat”
Perussuomalaisten eduskuntaryhmän johto ja varapuhemiesehdokas valittu vuodelle 2020
Uusimmat
Kolumni: Ensimmäinen puolitoistavuotinen ministerinä
Ronkainen: Ansaitsisiko metsästys virallisen roolin puolustuksessa?
Viikon suosituimmat
Toimitus suosittelee
PS Naiset 3/2024
Lue lisää
Perussuomalainen 1/2024
Lue lisää