droonit
Väärä pukeutuminen voi olla hengenvaarallista – Iran vahtii naisia drooneilla, kasvojentunnistuksella ja somesovelluksella
Iranin hallitseva pappiseliitti kiristää otettaan kansasta. YK:n julkaiseman raportin mukaan viranomaiset pyrkivät yhä tarkemmin valvomaan naisia, jotka eivät halua noudattaa tiukkaa uskonnollista pukeutumiskoodia. Valtio puskee myös kansalaisia vahtimaan toisiaan - huipputekniikan apulaisina.
Riikka Purra suomalaisen Instan droonikaupoista: ”Meidän on pidettävä huoli siitä, että me olemme siellä missä suomalaista osaamista tarvitaan”
Suomalainen puolustusalan yritys Insta on kehittänyt yhdessä ukrainalaisen kumppanin kanssa tehokkaan droonin, jota kaupataan Ukrainalle. Viime perjantaina Installa vieraillut valtiovarainministeri Riikka Purra kertoo, että nykyisessä epävarmassa maailmantilanteessa on tärkeää pitää huoli siitä, että Suomi on mukana siellä missä suomalaista osaamista tarvitaan.
Suomalaiset ja ukrainalaiset kehittivät yhdessä tehokkaan droonin – Ronkainen: Koko läntinen liittouma hyötyy Ukrainan kanssa tehdystä yhteistyöstä
Suomalainen puolustusalan yritys Insta on kehittänyt yhdessä ukrainalaisen kumppanin kanssa tehokkaan droonin, jota kaupataan Ukrainalle. Perussuomalaisten kansanedustaja ja puolustusvaliokunnan jäsen Jari Ronkainen pitää itsestään selvänä, että tulevaisuuden sodissa droonien merkitys entisestään korostuu ja että Suomen pitää hakea Ukrainasta kaikki se tieto, mitä tulevaisuuden sodissa tarvitaan.
Uusimmat
Viikon suosituimmat
Toimitus suosittelee

Lue lisää
PS Naiset 1/2025

Lue lisää
Perussuomalainen 1/2025

Lue lisää