diesel
Hallitus piti lupauksensa – bensan ja dieselin hinnat edelleen laskusuunnassa
Autoilijat ovat saattaneet viime päivinä kokea oudon dejavu-elämyksen kurvatessaan huoltoaseman polttoainepumpulle. Bensan ja dieselin hinnat ovat jatkaneet laskuaan elokuustakin tasolle, joka oli viimeksi totta kauan sitten.
07.11.2024 |08:55
Vihersiirtymä vastatuulessa: Saksalaisautoilijat vaihtavat sähköautonsa bensaan ja dieseliin
Autoilijoiden siirtyminen sähköisiin kulkuvälineisiin tökkii välittömästi, kun tuet loppuvat. Saksassa jopa kolmannes sähköautoaan vaihtaneista on siirtynyt takaisin bensaan tai dieseliin sen jälkeen, kun avustukset hiipuivat. Tavoite fossiilivapaasta uusien autojen kaupasta vuonna 2035 karkaa yhä kauemmaksi.
Saksan maataloustuottajien protesti veti vesiperän – valtiovarainministeri ei luvannut perua tukiaisten leikkauksia
15.01.2024 |19:35
Hallitus ojensi kätensä suomalaiselle autoilijalle – bensan hinta alempana kuin aikoihin
06.01.2024 |15:58
Lapsia jäänyt pois harrastuksista polttoaineiden hintojen takia – Mäenpää vaatii toimenpiteitä autoilun kustannusten hillitsemiseksi
08.06.2023 |14:21
Isoveli pistää piuhat kiinni kansalaisten autoihin – kulutustiedot imuroidaan aina katsastuksen yhteydessä
17.05.2023 |08:54
Seuraava hallitus tosipaikan edessä – kansalaisten taloudellinen selkäranka katkeamassa
27.02.2023 |11:40
Talouslehti esittää: Ruotsin helpotettava ilmastotavoitteita ja luovuttava jakeluvelvoitteesta
27.09.2022 |11:24
Diesel jo bensaa kalliimpaa – käyttövoimavero on nyt rangaistusvero
16.09.2022 |13:08
Halla-aho: Suomalaiset maksavat bensiinistä toiseksi eniten ja dieselistä eniten koko Euroopassa – vaikka suomalaisten käteen jäävät ansiot ovat itäeurooppalaisella tasolla
29.06.2022 |16:51
Viikon 27/2022 luetuin
Suomalaiset tankkaavat EU:n kalleinta bensaa – ”Miksi hallitus ei laske polttoaineveroa, kuten muissa EU-maissa on tehty?”
27.06.2022 |12:27
Asuntolainojen korotkin reippaassa nousussa – kaiken kallistuminen alkaa olla todellinen uhka tavalliselle suomalaiselle
16.06.2022 |09:59
Nyt viedään dieselitkin tilatankista – kallis polttoaine viekoittelee varkaita maaseudun rauhaan
18.05.2022 |21:53
Tavio ihmettelee hallituksen toimia polttoainehintojen suhteen: Miksi polttoaineveroa ei lasketa ja diesel-käyttövoimaveroa poisteta?
07.04.2022 |13:37
Polttoainevarkaudet yleistyvät nousevien hintojen myötä – nyt bensat viedään jo henkilöautonkin tankista
14.03.2022 |16:42
Autoilijat saivat tarpeekseen hallituksen kurjistavasta politiikasta: ”Polttoaineveroa alennettava välittömästi”
21.02.2022 |18:47
Perussuomalaiset vaativat dieselautojen käyttövoimaveron poistoa pikaisesti – Tavio: “Käyttövoimavero on syrjivä dieselin nykyhinnoilla”
16.02.2022 |12:23
Antikainen: Järjetön ilmastoposeeraus tekee liikkumisesta Suomessa maailman kalleinta ja tuhoaa maamme kilpailukyvyn
28.01.2022 |15:13
Eipä yllättänyt: Autoilijoille karmeita uutisia heti aluevaalien jälkeen – hallitus vihjaa dieselin litrahinnan kallistumisesta
26.01.2022 |17:55
Puola poistaa polttoaineveron ja bensiinin arvonlisäveron väliaikaisesti
19.12.2021 |17:24
Joulukuu 2021 luetuin
Viikon 51/2021 luetuin
Totuus ministeri Harakan tyhjistä lupauksista – Koponen: Vastuutonta kansalaisten sumuttamista
12.11.2021 |15:46
Bensa maksaa pian yli 2 euroa koko maassa – hintarallille ei näy loppua
15.10.2021 |11:13
Toimitus suosittelee
Keskiverto-dieselautoilijan polttoainekulut ovat kasvaneet 810 euroa vuodessa – sähköauto jää yhä useammalle haaveeksi
09.08.2021 |15:24
Perussuomalaiset tivasi hallituksen verotussuunnitelmista – tuloksena käsittämättömiä vastauksia
10.06.2021 |17:16
Uusimmat
Kolumni: Ensimmäinen puolitoistavuotinen ministerinä
20.12.2024 |16:08
Ronkainen: Ansaitsisiko metsästys virallisen roolin puolustuksessa?
20.12.2024 |15:44
Viikon suosituimmat
Toimitus suosittelee
PS Naiset 3/2024
Lue lisää
Perussuomalainen 1/2024
Lue lisää