deep state
New Yorkissa taistellaan “paperittomien” luksushotellimajoituksen maksamisesta – Musk vaati rahojen takaisinperintää
Elon Muskin DOGE-tiimi on jatkanut liittovaltion virastojen kirjanpidon tarkastamista. Epämääräisiä maksuja löytyy koko ajan ja valtion virkamiesten pallit kaatuilevat. Neljä liittovaltion hätätilaviraston virkamiestä sai potkut maksettuaan New Yorkin kaupungille avustuksia laittomasti maassa olevien majoittamiseen liittyen, vaikka presidentti Trump oli käskenyt keskeyttää kaikki ei-välttämättömät maksut.
Trump oli parempi ehdokas ja voitti – kohta koittaa vaalilupausten lunastamisen aika
Donald Trump voitti vaalit, koska amerikkalaiset halusivat presidentin, joka puhuu kaikkien ihmisten arkea koskettavista asioista, kuten hintojen noususta ja laittomasta siirtolaisuudesta. Vastoinkäymisistä ja salamurhayrityksistä huolimatta Trump veti ikimuistoisen vaalikampanjan, joka oli paljon hauskempi, ihmisläheisempi ja koskettavampi kuin hänen kilpailijansa kampanja. Trumpin voitto merkitsee myös itsenäisen kansalaisjournalismin voittoa suurten mediayhtiöiden määräysvallasta. Trumpin valinta on jo heikentänyt Yhdysvaltain houkuttavuutta laittomien siirtolaisten silmissä.
Uusimmat
Viikon suosituimmat
Toimitus suosittelee
Perussuomalainen 1/2025
![Mainos kuva](https://media.suomenuutiset.fi/wp-content/uploads/2025/02/PS-lehti-2_2025_735x735.jpg)
Lue lisää
PS Naiset 3/2024
![Mainos kuva](https://media.suomenuutiset.fi/wp-content/uploads/2024/12/PS-Naiset-3_2024-mainoskuva.jpg)
Lue lisää