Antti Häkkänen
Ronkainen: Puolustuksesta ei voi tinkiä tai säästää – ”Suomen on varauduttava kaikkeen mahdolliseen laajalla arsenaalilla”
Puolustusministeri Antti Häkkänen esitteli torstaina Suomen uuden puolustusselonteon, joka ulottuu 2030-luvulle saakka. Selonteosta käy ilmi, että Venäjän hyökkäystä Suomeen ei enää pidetä mahdottomuutena, vaan se on yksi mahdollinen skenaario, jonka varalle Suomi nyt varautuu – osana Nato-liittokuntaa. - Tavallisen kansalaisen kannalta uusi tilanne ei edellytä erityistoimia, mutta kotivaran on aina syytä olla kunnossa, puolustusvaliokunnan jäsen, kansanedustaja Jari Ronkainen toteaa.
Vasemmistotaustainen oikeusprofessori maalailee kauhukuvia maamiinoihin kävelevistä turvapaikanhakijoista – puolustusvaliokunnan perussuomalaisilta tylyt terveiset professorille
Valtiosääntöasiantuntija Martin Scheinin kirjoitti X:ssä viime viikolla viestiketjun, jossa hän esittää erikoisin perusteluin turvapaikanhakijoihin vetoamalla ettei Suomen pitäisi irtautua Ottawan sopimuksesta. Puolustusvaliokunnan perussuomalaiset kansanedustajat Jari Ronkainen ja Miko Bergbom tyrmäävät professorin väitteet.
Antikainen: Suomi irti Ottawan sopimuksesta ja maamiinat takaisin
Perussuomalaisten kansanedustaja Sanna Antikaisen mielestä nyt on tullut aika, että Suomi irrottautuu jalkaväkimiinat kieltävästä Ottawan sopimuksesta.
Juvonen vaatii perusteellista turvallisuuskartoitusta varuskuntiin – varusmiespalveluksessa tapahtuvia onnettomuuksia on voitava estää
Ivalossa tapahtui tiistaina vakava liikenneonnettomuus, kun varusmiehiä kuljettanut telakuorma-auto kaatui. Perussuomalaisten kansanedustaja Arja Juvonen vaatii perusteellista turvallisuuskeskustelua ja vaaratilanteiden kartoitusta, ennakointia ja ennaltaehkäisyä Suomen varuskuntiin sekä tietoa siitä, mitä näiden asioiden eteen on jo tehty.
Mikkeliin sijoitettava Nato-esikunta tuo Etelä-Savoon turvallisuutta, vahvistaa taloutta ja lähettää Venäjälle selkeän viestin – Jaana Strandman: ”Erinomainen asia”
Suurimman Nato-maan Yhdysvaltojen tuella Mikkeliin perustetaan Yhdysvaltojen Norfolkin päämajan alaisuudessa toimiva Naton maavoimien alaesikunta. Näin Naton maavoimien Pohjois-Euroopan toimintaa suunnitellaan ja johdetaan lähivuosina Etelä-Savosta.
Mäenpää kysyi Libanonissa palvelevien rauhanturvaajien turvallisuudesta – puolustusministeri Häkkänen: ”Turvajärjestelyt ovat ihan kunnossa”
Eduskunnan täysistunnoissa on käsitelty tällä viikolla valtion talousarviota vuodelle 2025. Torstaina eduskunnan salissa käytiin läpi puolustusministeriön hallinnonalaa. Perussuomalaisten kansanedustaja Juha Mäenpää kysyi muun muassa Libanonissa tehtäviään suorittavien suomalaisten rauhanturvaajien turvallisuustilanteesta, mihin saatiin vastaus puolustusministeri Antti Häkkäseltä.
Demarien Lindtman vaatii lisää työperäistä maahanmuuttoa, elinkeinoministeri Rydman torppaa: ”Ensisijaista pitää olla kotimaisen työttömän saaminen kiinni leivänsyrjään”
Hallituksen tuoreessa talousarvioesityksessä tehdään määrätietoisia panostuksia talouskasvulle. Tästä huolimatta elinkeinoministeri Wille Rydman ja puolustusministeri Antti Häkkänen saivat Ylen A-studiossa kuullakseen oppositiojohtajilta Antti Kaikkoselta ja Antti Lindtmanilta, ettei hallitus muka panosta tarpeeksi kasvutoimiin.
Antikainen: Turvallisuusriskeihin varauduttava – puolustusministerin hanke askel oikeaan suuntaan
Leena Meri: Toimivaa hyvinvointiyhteiskuntaa ei voi olla, jos talous ei ole terveellä pohjalla
Purra: EU-lakien vaikutus puolustusmateriaalien tuottamiseen huolettaa – ”Tästäkin pitäisi uskaltaa puhua”
“Keskusta uskoo vihreän siirtymän olevan jokin kirjokansi-Sampo, joka lopulta maksaa kaiken”, tylyttää kansanedustaja Lulu Ranne
Kohu kokoomuksen sananvapaudesta jatkuu – viestintäpäällikkö väittää Atte Kalevan valehdelleen
Kyselytunti paljasti: Ei toivoa ”vihapuhelakien” tai maahanmuuttopolitiikan järkevöittämisestä
Juvonen: Vanhuksiin ja vammaisiin kohdistuvat seksuaalirikokset törkeyden huippu – kirjattava erikseen rikoslakiin
Juvonen: Kokoomus huolissaan laittomasti maassaoleskelevista Suomessa – huoli ja teot räikeässä ristiriidassa keskenään
Perussuomalaiset kyselytunnilla: ”Herra pääministeri, olette tuhonnut luottamuksen ja työrauhan”
Immonen kysyi islamistivankeja koskevasta tiedonvälityksestä viranomaisten välillä – kokoomusministeri väisti kysymyksen ja vastasi aiheen vierestä
Ville Tavio: Hallitus ei oikeasti kovenna seksuaalirikosten rangaistuksia – “Rumaa kansan vedättämistä”
Uusimmat
Kolumni: Ensimmäinen puolitoistavuotinen ministerinä
Ronkainen: Ansaitsisiko metsästys virallisen roolin puolustuksessa?
Viikon suosituimmat
Toimitus suosittelee
PS Naiset 3/2024
Lue lisää
Perussuomalainen 1/2024
Lue lisää