LEHTIKUVA/KUVITUSKUVA
Syväjohtamisoppi on heikentänyt Puolustusvoimien taistelukykyä – nykyajan armeijassa pitää olla “kivaa”
Syväjohtaminen on vääristänyt Puolustusvoimien johdon käsitystä varusmiesten todellisesta tasosta ja vienyt toimintavaltuuksia alikersanteilta ja upseerikokelailta. Todellista tilannetta ei haluta nähdä, koska sen julkituominen estäisi oman ylenemisen.
Kun johto suunnittelee hienolta kuulostavia päämääriä, niiden toteutuminen voi olla käytännössä alemmalla tasolla mahdotonta. Joukko-osastojen komentajat pelkäävät keskeyttämisprosentin kasvua ja väitteitä simputuksesta. Armeijassa pitää nykyään olla ”kivaa”.
Mieltä ei saa pahoittaa
Curling-vanhemmuus ja vihervasemmistolainen mielensäpahoittajien ymmärtäminen näkyvät nykyään myös varuskunnissa. Alikersantit eivät saa poistaa huonosti sijatusta vuoteesta päiväpeitettä. Joissakin paikoissa he voivat ainoastaan jättää vuoteelle kehotuslapun paremmasta sijaamisesta, koska joku voisi pahoittaa mielensä.
Päiväpeitteen laskostamista siistiksi pinkaksi illalla jakkaralle ei saa vaatia, koska huonosta pinkasta huomauttaminen voisi tuntua loukkaavalta. Nimenhuutoa iltaisin kolmirivissä yksikön käytävällä ei simputuksen pelossa saa suorittaa. Tahdin toistot ja marssilaulut ovat joidenkin komentajien mielestä alokasta alentavia.
Vaikka varusmiesjohtajien valtaoikeudet on syväjohtamisella käytännössä viety, osia entisestä armeijan hierarkiasta on silti säilynyt. Kun ammattiupseerina toimiva joukkueenjohtaja käy tarkastamassa tuvan järjestyksen ja huomaa epäsiisteyttä, alikersantti voi saada syytteen niskuruudesta, koska ei ole pystynyt pitämään johtamaansa tupaa järjestyksessä. Hänellä ei ole kuitenkaan toimenpidevaltaa eikä käytännön mahdollisuuksia tehdä mitään, jos alaiset niskuroivat.
– Tämä heijastuu varusmiesjohtajiksi koulutettavien aineksessa. Alokkaat ovat huomanneet, kuinka pahassa välikädessä varusmiesjohtajat nykyään ovat. Siksi halukkuutta johtajakoulutukseen ei entiseen tapaan löydy. Merkittävä osa joudutaan käskemään aliupseeri- ja reserviupseerikouluun sotilaskäskyllä, kertoo luutnantti Arno Westerholm.
Todellisuus häivytetään ylenemisen tieltä
Westerholm toi ongelman esiin perussuomalaisten puolueneuvoston kokouksessa 14.5.-15.5.2022 Hämeenlinnassa ja vaati vanhojen hyväksi havaittujen koulutusmetodien palauttamista takaisin käyttöön.
– Joukko-osastojen komentajat tietävät, mikä tilanne on, mutta ovat kiinnostuneempia tulevasta kenraalinimityksestään. Näin ollen kenraaleille ja amiraaleille ylemmässä johtoportaassa annetaan sellainen kuva, jonka he haluavat nähdä, ei sitä, mikä on todellisuus. Myös puolustusministeriölle ja maamme johtaville poliitikoille välittyy kuva armeijasta vain sellaisena kuin se paperilla näyttää, hän sanoo.
Todellinen tieto ei saavuta johtavia poliitikkoja, koska totuudenpuhujille ei ole sijaa upseerien tavoitellessa ylenemistä.
Syväjohtaminen on poistanut johtajilta auktoriteetin
Westerholmin mukaan organisaatioissa, kuten armeijassa, poliisissa tai sairaalassa, tarvitaan autoritääristä ja auktoriteettista johtamista.
– Päätöksiä on tehtävä nopeasti ja käskyjä on noudatettava niskuroimatta.
Palvelukseen saapuvat alokkaat tulevat siviilistä, ja aluksi johtamisen perusta perustuu esimiehen muodolliseen asemaan ja siihen, että tottelemattomuus johtaa seuraamuksiin. Alokaskauden jälkeen on omaksuttu kuri ja järjestys, jolloin nähdään, että esimiehen ammattitaito sekä mahdollinen karisma ja arvomerkkeihin pohjautuva arvovalta siirtyvät sivummalle ja korvautuvat vapaaehtoisella tottelevaisuudella.
– Tähän ei päästä ilman alun muodollista arvovaltaa, jonka syväjohtaminen on poistanut varusmiesjohtajilta, hän muistuttaa.
Käsitys pysyvästä rauhasta on väärä
Ongelman takana hän näkee armeijan ylimmän johdon vakavan virhearvion pysyvästä syvästä rauhantilasta.
– Suomen armeijan johto naiivisti uskoi, että Suomi ja Eurooppa elävät syvässä rauhantilassa eikä Eurooppaan tule sotaa. He alkoivat omien intressiensä vuoksi laiminlyödä perinteistä sotilaskoulutusta.
Westerholm on uransa aikana useasti varoittanut Suomen armeijan suorituskykyä koskevasta harhakuplasta, joka suomalaisten tulisi itse puhkaista ennen kuin vieras sotilasmahti puhkaisee sen.
Puolustusvoimissa vallitsee vaikenemisen kulttuuri
Puolustusvoimissa on voimakas vaikenemisen kulttuuri. Varsinkin taistelevien joukkojen upseerit ja varusmiesjohtajat tietävät Westerholmin kritiikin todenperäisyyden, ja hän on saavuttanut laajan kuulijakunnan. Tämän vuoksi hän omien sanojensa mukaan joutui lopulta eroamaan palveluksesta.
– Syväjohtamisoppi on vakavasti vahingoittanut sodanajan joukkojemme taistelukykyä, Westerholm painottaa.
Westerholmin lisäksi moni muukin taistelevien joukkojen upseeri on eronnut, koska syväjohtaminen ei ole ollut mielekästä.
– Osa sopeutui. Tunnusti, että homma on pielessä, päätyivät kouluttamaan, miten käsketään, vaikka eivät siihen usko.
Syväjohtaminen johtaa kurittomuuteen
Ongelmaan on myötävaikuttanut myös vapaa kasvatus.
– Lapselle ei saa asettaa tiukkoja rajoja. Opettajien ja varhaiskasvatuksen ammattilaisten toimivaltaa on rajattu, minkä seurauksena koulussa ja yhteiskunnassa ovat järjestyshäiriöt lisääntyneet. Ja sehän vihervasemmistolle sopii.
Westerholm katsoo, että syväjohtaminen on johtanut kurittomuuteen ja siihen, että joukot eivät enää entiseen tapaan hallitse asioita, joita niiden pitäisi kyetäkseen toimimaan sotaoloissa.
Muutoksella on jo kiire
Syväjohtaminen perustuu neljään kulmakiveen. Ne ovat luottamuksen rakentaminen, inspiroiva tapa motivoida, älyllinen stimulointi sekä ihmisen yksilöllinen kohtaaminen.
Varuskuntien komentajille ja kenraaleille on Westerholmin mukaan tärkeää lähinnä, että varusmiesjohtajat osaavat edellä mainitut kulmakivet kysyttäessä ulkoa riippumatta siitä, ymmärretäänkö niitä ja osataanko niitä soveltaa käytäntöön.
Johtamisen muutoksella on kiire.
– Jos et ole itse kokenut jotain, et hevin tiedä, että se on mahdollista toteuttaa. Vastavalmistuneet upseerit eivät voi vaatia alaisilta asioita, joita eivät ole itse nähneet ja tehneet. Vielä on jäljellä niitä, jotka osaavat vanhaa metodia.
Rimaa lasketaan jatkuvasti
Varusmiesten kotiutuessa heidän sotilaspassiinsa laitetaan yleisarvosana. Westerholmin aktiiviuran aikana sotilaspassit kirjoitettiin varusmiestietojärjestelmällä. Vaikka joka kohtaan laittoi arvosanaksi huono, järjestelmä antoi yleisarvosanan tyydyttävä. Sitä huonompaa ei voinut saada. Puolustusvoimien omiin tutkimuksiin ja varusmieskyselyihin hän suhtautuu kriittisesti.
– Kenraalikunta on hehkuttanut, että Puolustusvoimat saa jokaisesta varusmiehestä koulutettua tyydyttävän sotilaan puolessa vuodessa. Se ei ole totta.
Westerholmin mielestä alokasaikana kuuluukin karsia porukkaa ja siirtää muihin tehtäviin sotilaaksi sopimattomat.
– Johto haluaa, että kaikki läpäisevät armeijan, niinpä rimaa lasketaan koko ajan. Saadaan tulijoille pehmeä lasku. Jos idästä tulee hyökkäys, ei sieltä meille anneta pehmeää laskua.
Seuraava sota tarjoaa järkytyksen curling-sotilaille
Curling-vanhemmuudessa lakaistaan lasten edestä kaikki vaikeudet ja mahdollisesti pettymystä aiheuttavat asiat pois. Armeija on siirtymässä samaan.
– Armeijan pitää nykyään olla hauska, miellyttävä, positiivisen kokemuksen tarjoava elämys. Kun seuraavan sodan ensi laukaus tulee, syväjohtamista oppineilla on edessään melkoinen järkytys, päättää Arno Westerholm.
Leena Kurikka
Artikkeliin liittyvät aiheet
- sotilaskoulutus Arno Westerholm johtajakoulutus varusmieskoulutus mielensäpahoittajat curling-vanhemmuus syväjohtaminen vihervasemmistolainen ideologia sota Armeija Varusmiehet Puolustusvoimat
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita
Mäenpää painottaa yleisen asevelvollisuuden merkitystä jatkossakin – ydinaseista ja Nato-joukoista Suomi päättää itse
Halla-aho: Itänaapurilla on supervaltiomentaliteetti – ”Venäläiseen ajatteluun ei mahdu, että säännöt koskevat myös Venäjää”
Perussuomalaiset kannattaa Nato-jäsenyyttä: ”Kalliin isänmaamme suojaksi, ei ketään uhkaamaan”
Maanpuolustuskoulutus tarvitsee resursseja ja lakimuutoksia koulutuksen edistämiseksi – perussuomalaisilta toimenpidealoite
Viikon suosituimmat
Tynkkynen osti Hesarin etusivun täyteen maahanmuuttopolitiikkaa
Europarlamentaarikko Sebastian Tynkkynen kertoo Helsingin Sanomissa tänään maanantaina julkaistavassa etusivun mainoksessaan "rajat auki" -politiikan jäävän historiaan katastrofaalisena kokeiluna. Kukaan ei enää pysty kiistämään niitä ongelmia, joista perussuomalaiset ovat jo vuosia varoitelleet.
Pekka Aittakumpu: “On aika tunnustaa, miten suurta vahinkoa yksisilmäinen monikulttuurisuusaatteen ihannointi on aiheuttanut”
Perussuomalaisten kansanedustaja Pekka Aittakummun mielestä on aika tunnustaa monikulttuurisuusaatteen suomalaisille arvoille aiheuttama vahinko ja seistä rohkeasti isänmaamme takana.
Joka neljäs ruotsalaisnuori aikuistuu lukutaidottomana – mitä ihmettä he tekevät seuraavat 60 vuotta ja kuka sen maksaa?
Kyky ymmärtää kirjoitettua tekstiä on ehdoton edellytys täysivaltaiselle jäsenyydelle länsimaisessa yhteiskunnassa. Jos sadat tuhannet nuoret valmistuvat peruskoulusta käytännössä lukutaidottomina, seuraukset ovat arvaamattomat. Hyviä ne eivät ole missään tapauksessa.
Ääliösuvaitsevainen valtamedia jauhoi ensin huolipuhetta naisiin kohdistuvasta väkivallasta – vähättelee nyt väkivaltaan lietsovaa graffitia eikä tunnista enää naisvihaa
Naisiin kohdistuvan väkivallan -jopa naisvihan - hyväksyminen graffiteissa taiteellisen vapauden nimissä tai väkivallan vähättely johtaa jälleen havaitsemaan median räikeät kaksoisstandardit.
Lux Helsingin somekampanja yhdistää hijabin naisten voimaannuttamiseen – Lähi-idän asiantuntija: Monin paikoin maailmaa naiset on pakotettu huntuun vielä tänäkin päivänä
Lähi-idästä kotoisin olevat naiset huomasivat Lux Helsingin somekampanjan, jossa esiintyy hijabiin puettu nainen. Kampanjavideota näytettiin esimerkiksi Facebookissa. Hijab-kuvan jälkeen videolle tulee versaalein kirjoitettuna sana "empowering" (voimaannuttaa).
Argentiinan rankka talousihme näyttäisi toimivan – inflaatio on hallinnassa eikä kansa ole noussut kapinaan
Argentiinasta kuuluu kummia. Hyperinflaatio on taitettu ja talous kasvaa. Presidentti Javier Milein anarkokapitalismi näyttäisi vuoden kokemuksella sittenkin toimivan. Milei on ankarasta vyönkiristyksestä huolimatta säilyttänyt kansan tuen, eikä sosiaalinen tahi taloudellinen katastrofi toteutunut. Ajatukset alkavat itää Suomessakin.
Isku saksalaisella joulutorilla, saudimies kaahasi autolla väkijoukkoon – sisäministeri oli aiemmin varoittanut suuresta terrori-iskun vaarasta joulumarkkinoilla
Mies kaahasi henkilöautolla väkijoukkoon joulutorilla Magdeburgissa Saksassa. Mediatiedot kertovat useista kuolonuhrista ja kymmenistä loukkaantuneista.
SDP esitti pakolaiskiintiön ja vastaanottotukien korottamista – hallitus äänesti opposition haaveet kumoon
Vasemmistopuolueet esittivät tiistaina valtion talousarviota käsittelevässä eduskunnan täysistunnossa useita muutoksia sisäministeriön hallinnonalaan ja maahanmuuttoon liittyen. Perussuomalaisten kansanedustaja Joakim Vigelius kritisoi opposition linjaa vastuuttomaksi.
Joulutori-iskun takana pakolaisstatuksen saanut lääkäri – vannoi jo vuosi sitten kostoa Saksalle
Saksassa asuvan saudiarabialaisen lääkärin Taleb Al Jawad Abdulmohsen (50) perjantai-iltana Magdeburgissa autolla täpötäydelle joulutorille tekemässä terrori-iskussa kuoli viisi ja loukkaantui yli 200 ihmistä. Tekijä on saudiarabialainen pakolainen.
SDP sai kyytiä kyselytunnilla: Demareiden veronalennuspuheisiin ei voi suhtautua vakavasti
Perussuomalaisten kansanedustaja Joakim Vigelius osui napakymppiin muistuttaessaan demareita SDP:n vaihtoehtobudjetin tuntuvista veronkorotuksista.
Uusimmat
Kolumni: Ensimmäinen puolitoistavuotinen ministerinä
Ronkainen: Ansaitsisiko metsästys virallisen roolin puolustuksessa?
Toimitus suosittelee
PS Naiset 3/2024
Lue lisää
Perussuomalainen 1/2024
Lue lisää