Artikkeli kuva

Svenska Yle: Esplanadien kaventaminen tekee laivamatkailusta haasteen

01.06.2023 |09:17

Pohjois- ja Etelä-Esplanadin kaventaminen ajokaistoja poistamalla on suututtanut nyt myös laivamatkustajat ja Viking Linen. Helsingin merkittävä panostus kävelijöiden ja pyöräilijöiden henkiseen hyvinvointiin on kirkkaasti pois muilta kaupunkitilan käyttäjiltä.

Svenska Yle on haastatellut taksikuskia, joka kertoo matka-aikojen keskustaan ja keskustassa kaksin, jopa kolminkertaistuneen.

Kuljettajan mielestä ravintoloiden terassit ovat mukava juttu kesäaikaan, mutta tilaa kaupungissa olisi ollut varmasti muuallakin kuin vilkasliikenteisellä kadulla.

Haittaa liikennejärjestelyistä on myös Viking Linelle, jonka terminaali ja konttori sijaitsevat liikennemottiin jääneellä Katajanokalla,

Risteilymatkaan lisää jännitystä

– Asiakkaat antavat palautetta siitä, kuinka tuskallista Katajanokalle on tulla tai lähteä pois autolla. Yrityksen henkilökuntakin tarvitsee päivittäin autoa asiakaskäynteihin, kertoo Viking Linen viestintäjohtaja Johanna Boijer-Svahnström Ylen ruotsinkielisillä sivuilla.

– Matka lautalle ja pois sieltä saattaa olla elämys, jota harvempi kaipaa, viestintäjohtaja arvelee ja kehottaa varaamaan satamaan tuloon puoli tuntia enemmän aikaa kuin ennen.

SUOMEN UUTISET


Artikkeliin liittyvät aiheet


Mitä mieltä?

Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Viikon suosituimmat

Uusimmat

PS Naiset 3/2024

Mainos kuva

Lue lisää

Perussuomalainen 1/2024

Mainos kuva

Lue lisää