

LEHTIKUVA
Suurpedot uhkaavat metsäpeurojen elinmahdollisuuksia Suomessa – Polviselta kirjallinen kysymys metsäpeuran tilanteesta
Suurpetojen suuri määrä uhkaa metsäpeurojen elinmahdollisuuksia Suomessa. Uhanalaisluokituksessa metsäpeura on silmällä pidettävä (NT). Metsäpeuroja on maailmassa vain Suomessa ja Venäjän Karjalassa.
Perussuomalaisten kansanedustaja Mikko Polvinen on jättänyt eduskunnassa kirjallisen kysymyksen metsäpeuran tilanteesta kainuulaisessa Ystävyyden puistossa.
Vuodesta 1990 saakka voimassa ollut laki Ystävyyden puistosta kertoo, että “yhteistyön edistämiseksi ympäristönsuojelun alalla Suomen ja Neuvostoliiton kesken, Kainuun metsä- ja suoerämaiden, järvi- ja harjuluonnon sekä metsäpeuran elinympäristön suojelemiseksi sekä ympäristöntutkimusta varten perustetaan Ystävyyden puisto valtion omistamille alueille Kuhmon kaupungissa ja Suomussalmen kunnassa”.
Puiston metsäpeurakanta uhan alla
Lain tarkoituksena on suojella silmälläpidettävää metsäpeurakantaa.
– Tilanne Kainuussa on se, että Ystävyyden puiston alueella on vahva suurpetokanta, ja käytännössä metsäpeurakanta ei pysty vahvistumaan lain edellyttämällä tavalla, sanoo perussuomalaisten kansanedustaja Mikko Polvinen.
– Toteutuuko laki Ystävyyden puistosta Suomessa, ja mitä metsäpeurakannan suojelemiseksi Ystävyyden puiston alueella tulisi tehdä? Polvinen kysyy jättämässään kirjallisessa kysymyksessä.
Suomen Uutiset
Artikkeliin liittyvät aiheet
- Ystävyyden puisto metsäpeurat suurpetokannat Mikko Polvinen suurpedot kirjallinen kysymys Ympäristönsuojelu
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Suurpetojen kannanhoidollinen metsästys jatkuu

Hallitus haluaa turvata metsästyksen tulevaisuuden – suurpetojen kannanhoidollinen metsästys etenee

Komissio esittää suden suojelutason alentamista – Jenna Simula: ”Merkittävä uutinen suomalaiselle metsästykselle”

Hakkarainen EU:n suurpetopolitiikasta: Toteutuuko yhtenäinen tulkinta naapurimaissakaan?
Viikon suosituimmat

Väite: FBI viritti Trumpin kampanjatiimille “hunaja-ansan” kahdella naisagentillaan
Muutoksen tuulet puhaltavat myös FBI:ssa. Liittovaltion poliisin kaksi ylintä johtajaa on vaihdettu Trumpin luottomiehiin. Washington Times -lehden väitteen mukaan FBI on aloittanut tutkinnan vuonna 2015 alkaneesta salaisesta solutusoperaatiosta, jossa FBI:n aiempi pääjohtaja viritti Trumpin kampanjatiimille "hunaja-ansan" kahta naisagenttia käyttäen.

Saksalaismies ajoi Mannheimissa ihmisjoukkoon
Autoilija kaasutti Saksassa Mannheimissa henkilöautolla kävelykadulla ihmisjoukkoon tuhoisin seurauksin.

VTT Pasi Holm: Tukipaketteja saaneet maat hyötyivät Suomen kustannuksella
Finanssikriisin jälkeen puhkesi eurokriisi 2010-luvun alussa. Heikoimmat kriisimaat olivat Kreikka, Espanja ja Portugali. Maat saivat muilta euromailta erilaisia tukipaketteja, ja ne joutuivat tasapainottamaan julkista talouttaan euromaiden ohjauksessa. VTT Pasi Holm tarkastelee sitä, miten näiden maiden kansalaisten ostovoima on kehittynyt kriisivuosien jälkeen.

Miko Bergbom arvosteli vasemmiston harjoittaman maahanmuuttopolitiikan hedelmiä: On saatu aikaan ilmiöitä, jotka eivät kuulu tähän yhteiskuntaan
Eduskunnassa käsiteltiin eilen hallituksen esitystä rikoslain muuttamiseksi nuoriso- ja jengirikollisuuden osalta. Perussuomalaisten kansanedustaja Miko Bergbom tylytti omassa puheenvuorossaan vasemmistolaisen maahanmuuttopolitiikan tuloksia, minkä vuoksi suomalaiseenkin yhteiskuntaan on jo päässyt juurtumaan ilmiöitä, jotka eivät tänne kuulu.

Vilhelm Junnila: Tätä Ukrainan ja Yhdysvaltojen mineraalisopimus tarkoittaa
Geopolitiikkaan syvällisesti perehtynyt kansanedustaja Vilhelm Junnila (ps.) analysoi Yhdysvaltain ja Ukrainan välisestä mineraalisopimusta.

Ranskan hallitus aikoo kiristää maahanmuuttolakeja islamistisen veitsi-iskun jälkeen: ”Mitta on nyt täysi”
Algerialaismies puukotti hengiltä yhden ja haavoitti kolmea ihmistä lauantaina Mulhousen kaupungissa. Murhaajaa oli yritetty turhaan karkottaa Ranskasta 14 kertaa. Ranska uhkaa nyt Algeriaa vastatoimilla, jos maa ei suostu vastaanottamaan karkotettuja kansalaisiaan.

Matti Putkonen: Ryhmärahat vai ”mummoralli” on kepun oma valinta

Putin pelkää Ukrainan rintamalta kotiin palaavia sotilaita – taisteluiden traumatisoimat sotilaat voivat haastaa virallisen totuuden sodasta
Venäjä hyökkäsi Ukrainaan ja tapahtumat karkasivat hyökkääjän käsistä. Nyt ollaan tilanteessa, josta oikeudenmukainen ulospääsy vaikuttaa lähes mahdottomalta. Yksinvaltaiselle Venäjälle myös rauha on enemmän uhka kuin mahdollisuus. Sadat tuhannet rintamalta palaavat rikkinäiset sotilaat haastavat virallisen propagandan ja ovat siten yhteiskunnallinen aikapommi.

Huippunyrkkeilijä Robert Helenius perussuomalaisten kuntavaaliehdokkaaksi: ”Arjessa pitää saada kokea turvallisuutta”
Perussuomalaiset ovat juuri saaneet kuntavaalien ehdokaslistalle todellisen raskaan sarjan vahvistuksen. Ammattinyrkkeilijänä tunnetuksi tullut Robert Helenius lähtee perussuomalaisten kuntavaaliehdokkaaksi Sipoossa. Helenius sanoo haluavansa olla mukana vaikuttamassa siihen, että sipoolaisten arkielämä sujuu mutkattomasti, ja että kunnalliset palvelut pelaavat kuten pitääkin.

Jenna Simula: Asepalveluksen suorittaneet toiminnallisen ammunnan pariin
Toiminnalliset ammuntalajit, kuten sovellettu reserviläis- ja practical-ammunta ovat nostaneet valtavasti suosiotaan suomalaisten keskuudessa viime vuosina.
Uusimmat
Toimitus suosittelee
Perussuomalainen 1/2025

Lue lisää
PS Naiset 3/2024

Lue lisää