

Suuren valiokunnan varapuheenjohtaja Jani Mäkelä ihmettelee, miksi pääministeri Marin kyselee EU:lta lupaa itärajan sulkemiseen – ”Komissio ei päätä tuollaisista asioista”
Mediatietojen mukaan pääministeri Sanna Marin on pyytänyt ja tiistaina saanut konsultaatiota EU-komissiolta kysymykseen, voiko Suomi keskeyttää turvapaikkahakemusten käsittelyn tai sulkea itärajansa tilanteessa, jossa rajan yli pyritään vyöryttämään ihmismassoja painostus- ja häirintätarkoituksessa. Suuren valiokunnan varapuheenjohtaja Jani Mäkelä kyseenalaistaa menettelyn.
Suomen hallitus on suorasti ja epäsuorasti pyrkinyt esittämään ja viestittämään, että rajan sulkeminen ei kuitenkaan olisi mahdollista edes poikkeusoloissa.
Hallitus on mennyt asiassa pitkälti EU:n selän taakse, mikä on peräti omituista, sillä useat EU-maat, kuten Puola, Kreikka ja Liettua, ovat aiemmin onnistuneet sulkemaan rajansa laittomien maahantunkeutujien edessä, eikä siitä ole seurannut huomautuksia komissiolta ainakaan julkisesti.
Miksi Suomi ei muka voisi tehdä samoin, mikä estää?
Laiskaa uutisointia
Viimeisin jakso äänestäjille suunnatussa esityksessä, jossa hallitus varmistelee EU:n hyväksyntää raja-asiassa nähtiin tänään, kun Helsingin Sanomat kertoi pääministeri Sanna Marinin (sd) keskustelleen Suomen itärajan turvallisuudesta komission puheenjohtajan Ursula von der Leyenin kanssa. Hesari julistaa näyttävästi otsikossaan ”EU kielsi Suomea sulkemasta itärajaansa kokonaan kriisitilanteessakaan” sen kummemmin kyseenalaistamatta, voiko EU edes tehdä niin.
Kriittisempi osa mediaa kuluttavasta yleisöstä on hesarin laiskasta uutisoinnista ja hallituksen EU-nöyristelystä ihmeissään: Miksi se, mikä onnistuu muilta EU-mailta, ei muka onnistuisi Suomelta? Onko EU-komissiolla oikeasti edes toimivaltaa kieltää Suomea sulkemasta rajojaan tilanteessa, jossa Venäjä päättää alkaa vyöryttää itärajan yli ihmismassoja painostus- ja häirintätarkoituksessa?
Pääministerin johtaman hallituksen nöyristely ja ylenpalttinen kuuliaisuuden tavoittelu EU:n edessä näyttää hämmentävältä, sillä tosiasiassa yksikään kansainvälinen sopimus tai EU-oikeus ei velvoita Suomea pitämään kaikissa tilanteissa rajoja auki laittomille maahantulijoille.
Miksi kysellä lupia EU:lta?
Eduskunnan EU-asioista vastaavan suuren valiokunnan varapj, perussuomalaisten kansanedustaja Jani Mäkelä ihmettelee sosiaalisen median kanavillaan, miksi pääministeri Marin kyselee EU:lta lupaa sulkea itäraja.
Mitä ihmettä komission puheenjohtaja tähän kuuluu? https://t.co/Uo6tNFU5Xm
— Jani Mäkelä (@JaniMakelaFi) May 31, 2022
Mäkelä huomauttaa myös, että komissio ei ylipäätään ole toimivaltainen toimielin asiassa.
Pointti ei ole edes se että pääministeri nöyristelee eun edessä, vaikka totta sekin. Pointti on, ettei komissio anna tuomioita tai tulkitse sitovasti lainsäädäntöä. Se ei ole sen toimivallassa.
— Jani Mäkelä (@JaniMakelaFi) May 31, 2022
Ei komissio päätä tuollaisista asioista.
— Jani Mäkelä (@JaniMakelaFi) May 31, 2022
Komissiota käytetään keppihevosena
Suomen uutisten tavoittama Mäkelä ihmettelee Marinin hallituksen matelua komission edessä.
-Lisäksi ongelmana tässä on se, että komissio ylipäätään ei jaa tuomioita tai tee sitovaa tulkintaa sen enempää kansainvälisistä ihmisoikeussopimuksista, kuin EU-lainsäädännöstäkään. Juridiset kiistat ratkaistaan tuomioistuimessa, ja komission kanta ei määritä tuomioistuimen ratkaisuja.
Mäkelä toteaa, että EU:n taakse meneminen on pelkkä tekosyy. Eduskunnan käytävillä tiedetään yleisesti, että vihreät on asettanut muille hallituspuolueille ehdoksi, että Suomi ei sulje rajojaan missään tilanteessa, edes silloin kun Suomeen kohdistuu painostusta siirtolaisaseella.
– Lähinnä tilanne näyttää siltä, että Marin hakee jatketta henkilökultilleen, että Sannapa yrittää kaikkensa, mutta ikävä EU kun ei anna lupaa. Hallitus tekee tätä Suomessa usein muussakin, siis että käytetään komissiota tai sen tietopalvelua keppihevosena vahvistamaan omia kantoja. Näinhän hallitus yritti perustella EU-elvytyspaketinkin oikeutusta, että komission tietopalvelun mukaan sillä olisi ollut oikeusperusta. No, oli tai ei, sitä ei tietopalvelu päätä, Mäkelä sanoo.
SUOMEN UUTISET
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Purra vaatii hallitusta ryhtymään toimiin: ”Tehokas rajapykälä, joka mahdollistaa rajan sulkemisen ja hakemusten vastaanoton keskeyttämisen, on saatava rajavartiolakiin”

Liettua uhmaa EU-tuomioistuimen päätöstä – aikoo puolustaa rajojaan jatkossakin

Mäkelä: Euroopan on vältettävä riippuvuutta Kiinasta
Viikon suosituimmat

Väite: FBI viritti Trumpin kampanjatiimille “hunaja-ansan” kahdella naisagentillaan
Muutoksen tuulet puhaltavat myös FBI:ssa. Liittovaltion poliisin kaksi ylintä johtajaa on vaihdettu Trumpin luottomiehiin. Washington Times -lehden väitteen mukaan FBI on aloittanut tutkinnan vuonna 2015 alkaneesta salaisesta solutusoperaatiosta, jossa FBI:n aiempi pääjohtaja viritti Trumpin kampanjatiimille "hunaja-ansan" kahta naisagenttia käyttäen.

Yle valkopesee ja vähättelee maahanmuuttajien väkivallan uhreja – Sanna Antikainen: “Ilmeisesti Ylen leikkauksia on edelleen syytä jatkaa”
Saksassa tehdään tilastojen mukaan joka päivä noin 26 vakavaan loukkaantumiseen johtavaa veitsi-iskua. Yli puolet niistä on ulkomaalaisten tekemiä. Poliisitilastojen vääristymä pahentaa tilannetta, sillä kaksoiskansalaiset luokitellaan saksalaisiksi. Perussuomalaisten kansanedustaja Sanna Antikainen kritisoi Yleisradion 24.2. julkaisemaa uutista, jossa se vähättelee Saksan maahanmuuttotilanteen vakavuutta ja esittää virheellisiä syitä Kristillisdemokraattiseen unioniin eli CDU:hun kuuluvan Friedrich Merzin suosiolle.

Iranilais-suomalaiset ihmettelevät, miksi Yle edistää Iranin islamistisen hallinnon propagandaa – jutussa haastateltu professori ylistänyt myös Hamasin terrori-iskuja
Ylen julkaisema artikkeli sai iranilais-suomalaiset ihmettelemään, onko juttu vahingossa julkaistu.

BBC hyllytti Hamasin propagandaksi paljastuneen Gaza-dokumentin – päähenkilö olikin Hamas-johtajan poika
BBC maksoi dokumentin, jonka päähenkilöä esitti Hamas-johtajan poika. Päivä BBC:n julkaiseman dokumentin “Gaza: How to Survive a Warzone” ("Gaza: Kuinka selviytyä sotavyöhykkeellä") jälkeen brittiläinen journalisti David Collier paljasti dokumentin terroristikytkökset Hamasin johtoon. Hän kertoi viestipalvelu X:ssä, että 14-vuotias englanninkielinen kertoja Abdullah on Hamasin maatalousministerin Ayman al-Yazourin poika. Hän esiintyy dokumentissa Zakaria-nimellä.

VTT Pasi Holm: Tukipaketteja saaneet maat hyötyivät Suomen kustannuksella
Finanssikriisin jälkeen puhkesi eurokriisi 2010-luvun alussa. Heikoimmat kriisimaat olivat Kreikka, Espanja ja Portugali. Maat saivat muilta euromailta erilaisia tukipaketteja, ja ne joutuivat tasapainottamaan julkista talouttaan euromaiden ohjauksessa. VTT Pasi Holm tarkastelee sitä, miten näiden maiden kansalaisten ostovoima on kehittynyt kriisivuosien jälkeen.

Miko Bergbom arvosteli vasemmiston harjoittaman maahanmuuttopolitiikan hedelmiä: On saatu aikaan ilmiöitä, jotka eivät kuulu tähän yhteiskuntaan
Eduskunnassa käsiteltiin eilen hallituksen esitystä rikoslain muuttamiseksi nuoriso- ja jengirikollisuuden osalta. Perussuomalaisten kansanedustaja Miko Bergbom tylytti omassa puheenvuorossaan vasemmistolaisen maahanmuuttopolitiikan tuloksia, minkä vuoksi suomalaiseenkin yhteiskuntaan on jo päässyt juurtumaan ilmiöitä, jotka eivät tänne kuulu.

Ranskan hallitus aikoo kiristää maahanmuuttolakeja islamistisen veitsi-iskun jälkeen: ”Mitta on nyt täysi”
Algerialaismies puukotti hengiltä yhden ja haavoitti kolmea ihmistä lauantaina Mulhousen kaupungissa. Murhaajaa oli yritetty turhaan karkottaa Ranskasta 14 kertaa. Ranska uhkaa nyt Algeriaa vastatoimilla, jos maa ei suostu vastaanottamaan karkotettuja kansalaisiaan.

Vilhelm Junnila: Tätä Ukrainan ja Yhdysvaltojen mineraalisopimus tarkoittaa
Geopolitiikkaan syvällisesti perehtynyt kansanedustaja Vilhelm Junnila (ps.) analysoi Yhdysvaltain ja Ukrainan välisestä mineraalisopimusta.

Matti Putkonen: Ryhmärahat vai ”mummoralli” on kepun oma valinta

Jenna Simula: Asepalveluksen suorittaneet toiminnallisen ammunnan pariin
Toiminnalliset ammuntalajit, kuten sovellettu reserviläis- ja practical-ammunta ovat nostaneet valtavasti suosiotaan suomalaisten keskuudessa viime vuosina.
Uusimmat
Toimitus suosittelee
Perussuomalainen 1/2025

Lue lisää
PS Naiset 3/2024

Lue lisää