
Hallitus satsaa turvallisuuteen: Suojelupoliisille, Rajavartiolaitokselle ja Suomen meripelastusseuralle lisää rahaa
Suojelupoliisin taloudellinen tilanne on heikentynyt. Hallitus esittää suojelupoliisille 5 miljoonan euron lisäystä määrärahoihin.
LEHTIKUVA
Rauhattomat ajat ja maailmanpolitiikan yllättävät käänteet korostavat tiedustelupalveluiden merkitystä. Mitä tukalammaksi tilanne muuttuu, sitä tärkeämpää on tiedustelun keinoin hankittu oikea tieto. Suunta on nyt se, että isot valtiot pyrkivät päättämään kaikesta pieniä kuuntelematta.
– Juuri tällaisina rauhattomuuden aikana erityisesti tiedustelutoiminnan merkitys korostuu. Ja tässä tapauksessa sen tiedustelutoiminnan merkitys, jota Suojelupoliisi tekee. Minkälaista tietoa se kerää Suomea kohtaan olevista uhista ja toisaalta tietoa sitten myös meidän ulko- ja turvallisuuspoliittisen päätöksentekomme tueksi, linjasi Suojelupoliisin päällikkö Juha Martelius virastonsa nykytodellisuutta tiistain tiedotustilaisuudessa.
– Suojelupoliisin tehtävänä on jopa antaa ennakkovaroitus Venäjän ei-sotilaallisista toimista siinä vaiheessa, kun tilanne mahdollisesti alkaa muotoutua sen suuntaiseksi, että se tarvitsee myös meidän päättäjiemme toimenpiteitä.
– Mitä synkemmäksi tästä tilanne mahdollisesti muuttuu, niin sitä tärkeämmäksi muodostuu se tieto, jota ei ole muilla keinoin saatavissa.
Venäjällä on tänään ainutlaatuinen mahdollisuus lyödä kiilaa niin Euroopan ja Yhdysvaltain välille kuin myös valtioiden välille Euroopassa. Tilanne on Venäjän kannalta jopa niin edullinen, että edes se itse ei ole voinut sitä ennustaa. Venäjä pyrkiikin nyt hyödyntämään nykyisyyttä ”kaikin mahdollisin keinoin”.
Jos ja kun vihollisuudet Ukrainassa päättyvät, Venäjä pystyy siirtämään tiedustelukyvykkyyksiään muualle. ”Venäjä on aggressiivinen, laajentumishaluinen valtio”, jolla on intressejä myös pohjoisessa.
Ukrainan sodan lopputuloksella on suuri merkitys Suomen turvallisuudelle ja erityisesti kyse on siitä, että iso valtio pystyy käyttämään sotilaallisia keinoja poliittisten tavoitteidensa saavuttamiseksi ja sitten ne ainakin jollain tavoin ”legitimoidaan” rauhanprosessissa.
– Tämähän on suomelle äärimmäisen epäonninen tilanne, Martelius totesi.
– Yhä enemmän jatkossa tullaan näkemään, että suuret valtiot pyrkivät päättämään maailman tulevaisuudesta pieniä kuuntelematta.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
Aiheeseen liittyviä artikkeleita
Suojelupoliisin taloudellinen tilanne on heikentynyt. Hallitus esittää suojelupoliisille 5 miljoonan euron lisäystä määrärahoihin.
Viikon suosituimmat
”En ole 20 toimittajavuoden aikana nähnyt poliitikkoa, joka hoitaisi mediasuhteitaan yhtä ala-arvoisesti.”
Ylen artikkeli vuodelta 2009 kertoi, että 46 prosenttia Suomessa asuvista somaliäideistä asui tuolloin yksin lastensa kanssa. Yhtenä selittävänä tekijänä jutussa pidettiin moniavioisuutta, sillä Suomessa voi kihlautua useamman henkilön kanssa.
Tiedotusvälineissä pohdittiin alkuvuodesta, miksi Luonnonvarakeskuksen (Luke) susien kanta-arvioiden määrän mukaan niiden lukumäärä ei ole Suomessa juurikaan kasvanut viime vuosina. Perussuomalaisten kansanedustaja Sanna Antikainen lähetti Lukelle 24.3. virallisen tietopyynnön, jossa hän pyysi selvennystä susien määräarvioiden perusteista ja DNA-näytteiden käytöstä kanta-arvioissa. Luke toimitti vastauksensa tämän artikkelin julkaisemisen jälkeen.
Perussuomalaiset saa Helsinkiin pienen valtuustoryhmän. - Teemme valtuustossa kaiken sen minkä voimme. Edustamme tervehenkistä sinivalkoista politiikkaa, ja pidämme ääntä senkin edestä, minkä vaalituloksessa menetimme, Wille Rydman sanoo ja kehottaa ammentamaan valituloksesta sisua.
Lue lisää
Lue lisää
Lue lisää