LEHTIKUVA
Supo: Vääriä asiakirjoja käytetään terrorismissa hyväksi
Eurooppaan pyrkiville turvapaikanhakijoille ja ISIS-taistelijoille kaupitellaan syyrialaisia passeja ja henkilötietoja, kertoo brittisivusto MailOnline. Suojelupoliisin mukaan on mahdollista, että myös Suomessa oleskelee henkilöitä väärillä papereilla.
– Yleisesti voin kertoa, että vääriä asiakirjoja voidaan käyttää moneen tarkoitukseen Suojelupoliisin torjuntavastuulle kuuluvissa tiedustelutoiminnoissa ja terrorismissa, ylitarkastaja Tuomas Portaankorva toteaa.
Rajavartiolaitoksesta taas kerrotaan, että väärennettyjä passeja tai niin sanottuja look like -yrityksiä otetaan kiinni rajalla vuosittain noin parisensataa.
Ilmoituksia varastetuista
asiakirjakuorista
Matkustusasiakirjojen väärennökset tehdään niin, että valtionvirastoista varastetaan passin, henkilökortin ja ajokortin kuoria, joihin tekohenkilöllisyys rakennetaan.
– Esimerkiksi kuolleen ihmisen tiedot, mutta valokuva on tulevasta käyttäjästä, Rajavartiolaitoksen rajaturvallisuusasiantuntija Ilkka Herranen kertoo.
Väärennettyjen asiakirjojen pääsyä rajan yli ehkäistään parhaiten kansainvälisellä yhteistyöllä.
– Meille ilmoitetaan aina silloin tällöin varastettujen passien ja viisumien sarjanumeroita. Siten voimme seurata tilannetta rajalla.
Herranen sanoo, että käytössä on useita tapoja, joilla he pystyvät varmistamaan passin aitouden, jos sitä vähääkään epäillään.
– Rajavartiolaitoksella on tutkintavälineistöä jokaisella rajanylityspaikalla. Niitä käyttävät asiakirjatutkintahenkilöstö.
Pakolaisten joukossa
terroristeja
Suurella osalla turvapaikanhakijoista ei kuitenkaan ole minkäänlaista matkustusasiakirjaa.
– Välimeren kautta tulevista suuri osa on hädässä olevia pakolaisia. Mutta heidän joukossa on terrorismiin kytköksissä olevia henkilöitä. Joidenkin turvapaikanhakijoiden lisäksi he ovat niitä, jotka käyttävät väärennettyjä papereita.
Rajavartiolaitoksesta kerrotaan, että Suomeen tulevista valtaosa on irakilaisia ja somaleita. Syyrialaisia ja afkaaneja menee eniten Turkin kautta Kreikkaan ja sieltä edelleen muihin maihin.
Rajavartiolaitoksesta kerrotaan myös, että matkustusasiakirjat ovat nykypäivänä erittäin korkealaatuisia. Siksi väärentäminen on hankalaa.
– Henkilötietosivu on monissa maissa poltettu muovin sisään eri tasoihin. Joissakin maissa on taas vähän huonommin valmistettuja asiakirjoja, mutta silti väärentäminen on monimutkaista. Siihen ei kuka tahansa pysty.
Vaikea tunnistaa
ulkonäön perusteella
Look like –yrityksillä tarkoitetaan sitä, että henkilö yrittää rajan yli papereilla, joissa on samannäköinen kuva. Matkustusasiakirjaa ei tuolloin ole väärennetty, mutta ovat silti viranomaisille hankalia tunnistaa.
– Meidän koulutetaan tunnistamaan eri kansalaisten kasvonpiirteitä. Eurooppalaiset ovat eurooppalaisille helppoja, mutta esimerkiksi Kaukoidästä tulevia on vaikea tunnistaa toisistaan. Yhtälailla se on toisinpäin: kaikki eurooppalaiset ovat heidän mielestä samanlaisia pitkäneniä, Herranen kertoo.
VERA MIETTINEN
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita
Maahanmuuttajien rikollisuustaso kantaväestöä korkeampi
ISIS-taistelijat ostavat syyrialaispasseja
Soini: Maahanmuuttolinja kiristyy huomattavasti
EU runnoi turvapaikkakiintiöt – jihadistit värväämässä turvapaikanhakijoita?
Maahanmuuttoaalto sai Supon tiukentamaan uhka-arviotaan
Viikon suosituimmat
Li Andersson esiintyi äärivasemmiston katuväkivaltaa tukevassa tilaisuudessa
Vasemmiston meppi Li Andersson puhui äärivasemmistolaista katuväkivaltaa normalisoivassa tilaisuudessa keskiviikkona. Europarlamentin vasemmistoryhmän tapahtuma oli järjestetty Budapestin katupahoinpitelyistä epäiltyjen äärivasemmistolaisten tukemiseksi. Puheessaan Andersson oli erityisen tuohtunut siitä, että kansanedustaja Teemu Keskisarja piti puheen Suomen itsenäisyyspäivän 612-soihtukulkueessa.
Tynkkynen osti Hesarin etusivun täyteen maahanmuuttopolitiikkaa
Europarlamentaarikko Sebastian Tynkkynen kertoo Helsingin Sanomissa tänään maanantaina julkaistavassa etusivun mainoksessaan "rajat auki" -politiikan jäävän historiaan katastrofaalisena kokeiluna. Kukaan ei enää pysty kiistämään niitä ongelmia, joista perussuomalaiset ovat jo vuosia varoitelleet.
Greta Thunberg esiintyi Saksassa: “Vit**un Saksa! Ja vit**un Israel!”
Ruotsalainen ilmastoaktivisti Greta Thunberg piti puheen Palestiinaa tukevassa tapahtumassa Mannheimissa Saksassa. Puheen osuus, jossa hän huusi "Vit**un Saksa! Ja vit**un Israel!", tallentui videolle.
Vasemmistotaustainen oikeusprofessori maalailee kauhukuvia maamiinoihin kävelevistä turvapaikanhakijoista – puolustusvaliokunnan perussuomalaisilta tylyt terveiset professorille
Valtiosääntöasiantuntija Martin Scheinin kirjoitti X:ssä viime viikolla viestiketjun, jossa hän esittää erikoisin perusteluin turvapaikanhakijoihin vetoamalla ettei Suomen pitäisi irtautua Ottawan sopimuksesta. Puolustusvaliokunnan perussuomalaiset kansanedustajat Jari Ronkainen ja Miko Bergbom tyrmäävät professorin väitteet.
Rami Lehtinen: ”Pitääkö jonkun oikeasti kuolla ennen kuin äärivasemmiston uhka nousee todelliseen keskusteluun Suomessa?”
Suomessa on paljon keskusteltu ääriliikkeiden uhista. Keskusteluja on käyty mm. iltapäivälehdissä ja Ylen A-studiossa. - Keskusteluja vain leimaa yksi pieni yksityiskohta: aihe keskittyy väistämättä aina pelkästään äärioikeiston uhkaan, perussuomalaisten kansanedustaja Rami Lehtinen sanoo.
Eduskunta äänesti pois ’’moninkertaisen ensikertalaisuuden’’ – Vigelius: ’’Rikoksenuusijat ansaitsevat ankarammat tuomiot’’
Eduskunta äänesti perjantaina niin kutsutusta ’’ensikertalaisuusalennuksesta’’. Ensikertalaisena tuomittu vapautuu vankilasta ehdonalaiseen normaalia aikaisemmin. Tähän asti rikoksentekijä on voitu tuomita ensikertalaisena myös, jos hän ei ole istunut vankilassa edeltäneenä viitenä vuotena.
Krista Kiurua lyöty kasvoihin
Pekka Aittakumpu: “Keskustalla on menossa kampanja, jossa valehdellaan, että Oulaskankaan sairaala olisi lakkautusuhan alla”
Joka neljäs ruotsalaisnuori aikuistuu lukutaidottomana – mitä ihmettä he tekevät seuraavat 60 vuotta ja kuka sen maksaa?
Kyky ymmärtää kirjoitettua tekstiä on ehdoton edellytys täysivaltaiselle jäsenyydelle länsimaisessa yhteiskunnassa. Jos sadat tuhannet nuoret valmistuvat peruskoulusta käytännössä lukutaidottomina, seuraukset ovat arvaamattomat. Hyviä ne eivät ole missään tapauksessa.
Argentiinan rankka talousihme näyttäisi toimivan – inflaatio on hallinnassa eikä kansa ole noussut kapinaan
Argentiinasta kuuluu kummia. Hyperinflaatio on taitettu ja talous kasvaa. Presidentti Javier Milein anarkokapitalismi näyttäisi vuoden kokemuksella sittenkin toimivan. Milei on ankarasta vyönkiristyksestä huolimatta säilyttänyt kansan tuen, eikä sosiaalinen tahi taloudellinen katastrofi toteutunut. Ajatukset alkavat itää Suomessakin.
Uusimmat
Toimitus suosittelee
PS Naiset 3/2024
Lue lisää
Perussuomalainen 1/2024
Lue lisää