LEHTIKUVA
Supertiistain lopputulema: Sandersin johto kasvaa, Biden kirii – muut ovat ulkona
Super Tuesdayn (3.3.) tulokset Yhdysvaltain demokraattipuolueen eivät vielä ole lopullisia. Ääntenlaskenta on vielä kesken varsinkin kauimmalla aikavyöhykkeellä sijaitsevassa Kaliforniassa. Silti päätulokset ovat jo selviä, kirjoittaa FT Pekka Kauppala.
Bernie Sanders lujittaa johtoaan hankkimalla selvästi suurimman määrän puoluekokousvaltuutettuja itselleen. Sanders saa noin 550, kun taas vahvan kirin tehnyt Joe Biden vetää itselleen noin 450 valtuutettua. Muut ehdokkaat saivat vain harvoja yksittäisiä valitsijamiehiä ja joutuvat epäilemättä pian luopumaan kisasta.
Miljardööri Michael Bloomberg, joka oli satsannut kaikkensa nimenomaan tähän supertiistaihin, epäonnistui täydellisesti.
Biden sai enemmistön useammissa osavaltioissa kuin Sanders. Mutta Sandersin ylivoimainen voitto Yhdysvaltain selvästi suurimmassa osavaltiossa Kaliforniassa painaa kuitenkin enemmän. Koska Kalifornian piirikunnat valitsevat vain voittajansa puoluekokousedustajiksi, saa Sanders noin ¾ Kalifornian edustajamassasta.
Kilpailun jatkosta tulee siis kahden kauppa. Molempien ehdokkaitten vahvuudet ja heikkoudet alkavat samalla hahmottua. Heidän tukikaartinsa muistuttavat pienin mutta tärkein eroin vuoden 2016 Sanders-Clinton kilpajuoksua, jonka Hillary Clinton lopulta voitti.
Sanders tukeutuu nuoriin sekä valkoisiin työläisiin. Näihin puree hänen päävaatimuksensa yleisestä valtiollisesta sairasvakuutusjärjestelmästä, yliopistojen lukukausimaksujen poistamisesta sekä New Deal -tyyppisestä valtiojohtoisesta työllistämisohjelmasta.
Bidenin maine pohjautuu hänen varapresidenttiyteensä Barack Obaman rinnalla ja hänen lupauksensa onkin paluu pois ”pahasta Trumpin ajasta” koeteltuun vanhaan malliin. Hänen tukijoukkojaan ovat iäkkäämmät hyvätuloiset perusdemokraatit sekä mustat, joihin tekee vaikutuksen ystävyys omaan mieheen Obamaan.
Syvän etelän tuki olikin nyt Bidenin kirin ytimessä. Alussa varsin hyvin menestyneiden ehdokkaiden Pete Buttigiegin ja Amy Klobucharin viime hetken luovutukset tukijulistuksineen Bidenille olivat samalla hänelle vahvana apuna.
Suurena erona vuoteen 2016 on kuitenkin espanjalaisperäisten latinojen puolenvaihto. 2016 heidän selvä enemmistönsä tuki Clintonia, nyt vielä selvemmin Sandersia. Tämä yhdessä nuoren sukupolven vahvistumiseen vanhemman kustannuksella neljän vuoden aikana viittaa siihen, että Sandersilla on hyviä mahdollisuuksia revanssiin neljän vuoden takaisesta tappiostaan.
PEKKA KAUPPALA
Artikkeliin liittyvät aiheet
- Amy Klobuchar presidenttiehdokkaat demokraatit Michael Bloomberg Pete Buttigieg Joe Biden Presidentinvaalit Bernie Sanders Hillary Clinton Donald Trump Yhdysvallat Barack Obama
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita
Yhdysvalloissa todettiin viikonloppuna useita tartuntoja – presidentti Donald Trumpin mukaan riskialueen lentomatkustajia seulotaan
Supertiistai on ratkaisun hetki monelle esivaalikampanjalle – vahvoja nimiä ovat Sanders, Biden ja Bloomberg
Supertiistai käynnissä, Pekka Kauppala arvioi: Sanders lähellä Trumpin haastajaksi pääsyä
Teinipoika osti Trump-lippiksen – koulukiusaajat pieksivät 14-vuotiaan rajusti porukalla
Yhdysvaltain demokraatit kurkuttavat paniikissa toisiaan – puolueessa ymmärretään, ettei Trumpia voi kaataa rehellisin keinoin
Fed laski odottamatta korkotasoaan – EKP puun ja kuoren välissä
Yhdysvaltain poliittinen kartta menee uusiksi, kun valkoiset jäävät maassa vähemmistöksi
Yhdysvaltain 10-vuotisen lainan korko putoaa kuin kivi
Viikon suosituimmat
Tynkkynen osti Hesarin etusivun täyteen maahanmuuttopolitiikkaa
Europarlamentaarikko Sebastian Tynkkynen kertoo Helsingin Sanomissa tänään maanantaina julkaistavassa etusivun mainoksessaan "rajat auki" -politiikan jäävän historiaan katastrofaalisena kokeiluna. Kukaan ei enää pysty kiistämään niitä ongelmia, joista perussuomalaiset ovat jo vuosia varoitelleet.
Pekka Aittakumpu: “On aika tunnustaa, miten suurta vahinkoa yksisilmäinen monikulttuurisuusaatteen ihannointi on aiheuttanut”
Perussuomalaisten kansanedustaja Pekka Aittakummun mielestä on aika tunnustaa monikulttuurisuusaatteen suomalaisille arvoille aiheuttama vahinko ja seistä rohkeasti isänmaamme takana.
Joka neljäs ruotsalaisnuori aikuistuu lukutaidottomana – mitä ihmettä he tekevät seuraavat 60 vuotta ja kuka sen maksaa?
Kyky ymmärtää kirjoitettua tekstiä on ehdoton edellytys täysivaltaiselle jäsenyydelle länsimaisessa yhteiskunnassa. Jos sadat tuhannet nuoret valmistuvat peruskoulusta käytännössä lukutaidottomina, seuraukset ovat arvaamattomat. Hyviä ne eivät ole missään tapauksessa.
Lux Helsingin somekampanja yhdistää hijabin naisten voimaannuttamiseen – Lähi-idän asiantuntija: Monin paikoin maailmaa naiset on pakotettu huntuun vielä tänäkin päivänä
Lähi-idästä kotoisin olevat naiset huomasivat Lux Helsingin somekampanjan, jossa esiintyy hijabiin puettu nainen. Kampanjavideota näytettiin esimerkiksi Facebookissa. Hijab-kuvan jälkeen videolle tulee versaalein kirjoitettuna sana "empowering" (voimaannuttaa).
Pekka Aittakumpu: “Keskustalla on menossa kampanja, jossa valehdellaan, että Oulaskankaan sairaala olisi lakkautusuhan alla”
Argentiinan rankka talousihme näyttäisi toimivan – inflaatio on hallinnassa eikä kansa ole noussut kapinaan
Argentiinasta kuuluu kummia. Hyperinflaatio on taitettu ja talous kasvaa. Presidentti Javier Milein anarkokapitalismi näyttäisi vuoden kokemuksella sittenkin toimivan. Milei on ankarasta vyönkiristyksestä huolimatta säilyttänyt kansan tuen, eikä sosiaalinen tahi taloudellinen katastrofi toteutunut. Ajatukset alkavat itää Suomessakin.
SDP esitti pakolaiskiintiön ja vastaanottotukien korottamista – hallitus äänesti opposition haaveet kumoon
Vasemmistopuolueet esittivät tiistaina valtion talousarviota käsittelevässä eduskunnan täysistunnossa useita muutoksia sisäministeriön hallinnonalaan ja maahanmuuttoon liittyen. Perussuomalaisten kansanedustaja Joakim Vigelius kritisoi opposition linjaa vastuuttomaksi.
Ääliösuvaitsevainen valtamedia jauhoi ensin huolipuhetta naisiin kohdistuvasta väkivallasta – vähättelee nyt väkivaltaan lietsovaa graffitia eikä tunnista enää naisvihaa
Naisiin kohdistuvan väkivallan -jopa naisvihan - hyväksyminen graffiteissa taiteellisen vapauden nimissä tai väkivallan vähättely johtaa jälleen havaitsemaan median räikeät kaksoisstandardit.
SDP sai kyytiä kyselytunnilla: Demareiden veronalennuspuheisiin ei voi suhtautua vakavasti
Perussuomalaisten kansanedustaja Joakim Vigelius osui napakymppiin muistuttaessaan demareita SDP:n vaihtoehtobudjetin tuntuvista veronkorotuksista.
Leptospiroosi leviää Etelä-Suomessa – voi tarttua myös ihmiseen
Koiranomistajat keskustelivat Jyväskylässä uuden eläinlääkäriaseman pihalla pelkoa aiheuttaneista leptospiroositapauksista. Koirilla on ilmennyt tänä vuonna useita tartuntoja eteläisen Suomen alueella.
Uusimmat
Kolumni: Ensimmäinen puolitoistavuotinen ministerinä
Ronkainen: Ansaitsisiko metsästys virallisen roolin puolustuksessa?
Toimitus suosittelee
PS Naiset 3/2024
Lue lisää
Perussuomalainen 1/2024
Lue lisää