Suomen Uutiset lähettää suorana Youtube-lähetyksenä Yleä koskevan kansalaisaloitteen luovutuksen klo 13.30 alkaen.
Ylen rahoituksen ja tehtävien tiukentamista ajava kansalaisaloite etenee eduskuntaan. PS-Nuorison, Kokoomusnuorten ja KD Nuorten vireille panema kansalaisaloite keräsi kuukaudessa tarvittavat 50 000 allekirjoitusta edetäkseen eduskuntaan. Kansalaisaloitteessa vaaditaan suurempia leikkauksia Ylen rahoitukseen ja lakisääteisten tehtävien rajaamista tarkemmin. Aloitteen puuhamiehinä ja -naisina toimivat Lauri Laitinen (ps.), Binga Tupamäki (kok.) ja Jere Tuononen (kd.).
Nuorisojärjestöt pitävät aloitetta onnistuneena keskustelunavauksena Ylen liian suuresta asemasta Suomessa ja sitä koskevasta päätöksentekokulttuurista. Konsensuskeskeinen parlamentaarinen neuvottelumalli on mahdollistanut Ylen paisumisen Pohjoismaiden toiseksi suurimmaksi yleisradioyhtiöksi.
Suomen Uutiset lähettää kansalaisaloitteen luovutuksen suorana Youtube-lähetyksenä klo 13.30 alkaen. Videoikkuna tulee näkyviin tälle sivulle hetkeä ennen määäraikaa.