Suomi voitti metsäkiistan europarlamentissa – Heidi Hautala jäi tappiolle

13.09.2017 |15:10

Suomen metsätalous ei joudu kärsimään ylimääräisistä päästömaksuista, joita europarlamentin ympäristövaliokunnan ehdotus olisi taloudellemme langettanut. Europarlamentin enemmistö äänesti Suomen hallituksen ja metsäteollisuuden kannalta edullisemman muutosesityksen puolesta.

Parlamentin täysistunnon äänestystulos mahdollistaa todennäköisesti sen, että Suomi voi tulevina vuosina lisätä metsien hakkuita merkittävästi, Helsingin Sanomat kirjoittaa.

Lainsäädäntöön voi tulla kuitenkin vielä muutoksia parlamentin, ministerineuvoston ja komission neuvotteluissa.

Kyse oli maankäytön ja maankäytön muutosten ilmastovaikutuksia koskevasta unionin lainsäädännöstä, jonka tarkoituksena on suojella ja kasvattaa muun muassa metsien hiilivarastoja.

Suomessa metsien kasvu ylittää hakkuut ja metsämaiden ottamisen muihin käyttötarkoituksiin. Kasvu perustuu aktiiviseen metsänhoitoon, jonka ansiosta Suomi voi tulevaisuudessa olla käytännössä jopa nollapäästöinen maa: se hiilidioksidi, mikä muun muassa energiantuotannossa pääsee ilmakehään, sitoutuu kasvaviin metsiin. Jo nyt nämä metsien nielut ovat kymmeniä prosentteja hiilidioksidipäästöjemme määrästä.

Euroopan Unioni ei kuitenkaan aiemminkaan ole palkinnut Suomea siitä, että aktiivinen metsänhoito on hidastanut merkittävästi ilmastonmuutosta. Kuten Suomen Uutiset aiemmin kirjoitti, EU on hyvittänyt vain pienen murto-osan metsiemme nieluista Suomen päästövähennysvelvoitteissa.

Nyt uhkakuvana oli, että Suomi olisi joutunut maksumieheksi siksi, että nielu ei ehkä tulevina vuosina ole aivan niin suuri kuin se oli suurimmillaan, kun talouskriisi hiljensi koko metsäteollisuuden ja hakkuut jäivät minimiin.

Vaikka tämä uhkakuva torjuttiin nyt, voi Suomea silti pitää laskennassa häviäjänä, koska aktiivisen metsänhoidon tuottamasta nielusta ei hyvitetä Suomea, vaan nielua pidetään ikään kuin luonnostaan Suomen maaperään kuuluvana asiana.

Suomalaisista europarlamentaarikoista Suomen etuja vastaan äänestänyt Heidi Hautala oli pettynyt äänestystulokseen.

– Voittanut esitys on epäselvä, ja oli myös ikävää, miten aggressiivisesti ja tarkoituksellisen kärjistetysti sitä lobattiin. Mutta keskustelu jatkuu ja siinä komissio, parlamentti ja jäsenmaat kyllä pystyvät löytämään ratkaisun, joka on läpinäkyvä, edustaa kunnianhimoista ilmastopolitiikkaa ja kannustaa kestävään metsänkäyttöön, Hautala sanoi Helsingin Sanomille.

Suomen Uutiset


Artikkeliin liittyvät aiheet


Mitä mieltä?

Viikon suosituimmat

1.
Suomen uutiset logo

Li Andersson esiintyi äärivasemmiston katuväkivaltaa tukevassa tilaisuudessa

12.12.2024 |17:15
4.
Suomen uutiset logo

Vasemmistotaustainen oikeusprofessori maalailee kauhukuvia maamiinoihin kävelevistä turvapaikanhakijoista – puolustusvaliokunnan perussuomalaisilta tylyt terveiset professorille

11.12.2024 |16:56

Uusimmat

PS Naiset 3/2024

Mainos kuva

Lue lisää

Perussuomalainen 1/2024

Mainos kuva

Lue lisää