MATTI MATIKAINEN
Suomi, Venäjä ja Nato
Suomen mahdollinen Nato-jäsenyys nousee aika ajoin keskustelunaiheeksi. Tilanne Ukrainassa kirvoitti sen tällä kertaa.
EU-maiden yhteisestä politiikasta huolimatta jäsenvaltiot vastaavat edelleen yksin omasta ulkopolitiikastaan ja turvallisuudestaan. EU ei siis anna turvatakuita ja suurin osa jäsenvaltioista kuuluvat Natoon. EU:n yhteisestä ulko- ja turvallisuuspolitiikasta voi olla psykologisesti hyötyä tai haittaa. EU tyri Ukrainan tapauksessa ja siitä on toki haittaa Suomelle.
Nato on sotilasliitto. Jos Suomi liittyisi Natoon, Nato saisi Suomesta puskurimaan Venäjää vastaan. Täällähän ne taistelut käytäisiin.
Lisäksi Suomella on voimassa oleva valtiosopimus Venäjän kanssa. Vuonna 1992 allekirjoitettu valtiosopimus Suomen ja Venäjän välillä antaa tarkan sisällön Suomen turvallisuuspoliittisesta suunnasta, jota meidän on sopimuksen hengen mukaisesti edelleen noudatettava.
Artiklassa 4 lukee seuraavaa: Sopimuspuolet eivät käytä eivätkä salli aluettaan käytettävän aseelliseen hyökkäykseen toista sopimuspuolta vastaan. Siinä tapauksessa, että Suomi tai Venäjä joutuu aseellisen hyökkäyksen kohteeksi, toinen sopimuspuoli myötävaikuttaa ristiriidan selvittämiseen YK:n peruskirjan ja ETYKin asiakirjojen periaatteiden ja määräysten mukaisesti ja pidättyy sotilaallisen avun antamisesta hyökkääjälle.
Venäjän merkitys Suomelle on suurempi kuin Venäjän merkitys EU-maille keskimäärin. Mielestäni tällä hetkellä Suomen ei kannata liittyä Natoon.
Jos Ruotsi liittyy, katsotaan tilanne uudestaan. Jos pelaamme oikein, linnut livertävät ilosanomaa. Pelissä on maailma, maailma on peli.
Kauppasuhteilla tehdään hyvää sitouttavaa politiikkaa, joka johtaa syvempään luottamukseen ja vakauteen. Taloudesta voidaan neuvotella lähes tasapäisesti. Venäjän markkinat ovat meille tärkeitä. Nyt ei saa tyriä tai turhaan puheillaan ärsyttää. Nöyryys ja maltti ovat valttia.
Ylimielisyydellä tai nöyristelyllä ei kenenkään kunnioitusta ansaita.
LAURA HUHTASAARI
Artikkeliin liittyvät aiheet
Mitä mieltä?
Viikon suosituimmat
Demari tuuttasi A-studiossa niin paksua höpöä, että Purra puuskahti: “You can’t make this shit up”
Sanna Marinin/Antti Rinteen hallitus oli tunnetusti täysin kyvytön tekemään minkäänlaisia säästöjä. Tämä ei kuitenkaan estänyt tänään A-studiossa vieraillutta SDP:n kansanedustaja Joona Räsästä moittimasta istuvan hallituksen tekemiä säästötoimia ja hurskastelemasta, että "kyllä tässä vielä aikamoinen sarka vielä seuraavalle hallitukselle jää".
”Kuolemaa persuille” lietsonut vasemmistoliiton kuntapoliitikko: ”Olen huono esimerkki siitä, miten väkivaltaretoriikka on yleistynyt ja normalisoitunut poliittisessa diskurssissa”
Vasemmistoliiton Kaakkois-Suomen piirin puheenjohtajistoon kuuluva Esa Annala sanoo äskettäin poistaneensa hämmentävän vihakirjoituksensa sosiaalisesta mediasta, ja pahoittelee toimintaansa.
Espoossa ja Vantaalla kohta jo lähes puolet työttömistä vieraskielisiä – silti vihervasemmisto vaatii yhä lisää työperäistä maahanmuuttoa
Maahanmuuttajien heikko työmarkkina-asema ja korkea työttömyys näkyvät etenkin pääkaupunkiseudulla. Helsingissä jo joka kolmas työtön on vieraskielinen. Epoon työttömistä jo 43 prosenttia on vieraskielisiä ja Vantaalla 46,5 prosenttia.
Antikainen: Vasemmistoliitto jälleen terroristijärjestön puolella
Perussuomalaisten kansanedustaja Sanna Antikaisen mukaan viimeaikaiset vasemmistoliiton kansanedustajien kommentit Israelin ja terroristijärjestö Hizbollahin välisestä tilanteesta ovat jälleen kerran osoittaneet puolueen taipumuksen levittää ääri-islamistisen terroristijärjestön tietoa. Tämä on vakavaa ja saattaa pahentaa antisemitistisiä asenteita ja edistää vaarallista propagandaa myös Euroopassa.
Teemu Keskisarjan ja Onni Rostilan kolumni: Korkeakoulujen laiton kielenvaihto kuriin
Oikeuskanslerin kertomuksen mukaan englanti on ”käytännössä syrjäyttänyt suomen kielen ja muuttunut pääasialliseksi opetuskieleksi” Aalto-yliopistossa. Huomautus ei yllätä. Aikalaishulluus humisee akateemisissa sfääreissä. Monet korkeakoulut sekoilevat samoin kansainvälistymiskiimassaan.
Kova kiire kehitysmaaksi: Ruotsissa lähes miljoona lukutaidotonta työikäistä
Luku- ja kirjoitustaito on ehdoton edellytys sille, että ihminen voi tulla osaksi toimivaa yhteiskuntaa. Voimakkaana jatkuvan maahanmuuton myötä lukutaidottomuudesta on tullut kasvava osa pohjoismaista todellisuutta. Lukutaidottomuus johtaa syrjäytymiseen ja sen myötä hyvinvointivaltion alasajoon.
Hurja vauhti – Ylen rahoitusta suitsiva kansalaisaloite kerännyt päivässä 15 000 nimeä
Kun kaikki muut Suomessa säästävät ja sopeuttavat, Yleisradio kylpee rahassa. Maanantaina julkaistu kansalaisaloite tavoittelee muutosta Ylen rahoitukseen, jota on vaikeampi muuttaa kuin perustuslakia. Kolmen poliittisten nuorisojärjestön aktiivien julkaisema kansalaisaloite keräsi ensimmäisen päivän aikana lähes 15 000 nimeä. Määrä on huomattava.
Kölnin räjäytykset viittaavat marokkolaismafiaan – Berliinissä alamaailma on arabialais-libanonilaisten klaanien käsissä
Saksan poliisi selvittää Kölnissä ja Ruhrin alueella tehtyjen räjäytysten yhteyttä marokkolaistaustaiseen Mocro-mafiaan. Berliinissä alamaailma on arabialaistaustaisten perheklaanien käsissä.
Päivän pointti: Eduskuntatalon töhrinyt Elokapina sai Koneen Säätiöltä 200 000 euron apurahan – rahat luvattiin käyttää vain laillisiin tarkoituksiin
PÄIVÄN POINTTI | Elokapina näyttää rikkoneen lupauksensa käyttää sille myönnettyä apurahaa vain lailliseen toimintaan. Koneen Säätiö, joka myönsi Elokapinalle 200 000 euroa, ei voi käytännössä valvoa, mihin raha hupenee.