PS ARKISTO
Suomi lähettää kiertäviä konsuleita Iraniin, taas yhdistetään perheitä – Leena Meri: ”Hyvä esimerkki siitä, miten hallitus arvottaa asiat”
Teheraniin lähetettävä kiertävä konsulilähipalvelu on hyvä esimerkki siitä, miten hallitus arvottaa asiat. Ensin laitetaan rahaa siihen, että lähdetään haastattelemaan turvapaikanhakijoiden perheitä maailmalle. Sitten heitä tuodaan tänne, ja tarjotaan ilmaiset sosiaali- ja terveydenhuoltopalvelut, perussuomalaisten kansanedustaja Leena Meri paheksuu.
Leena Meri sanoo, että aluevaalien lähestyessä on hyvä muistuttaa, että Suomen resurssit ovat rajalliset.
Perussuomalaiset haluaa, että sote-palvelut ovat lähellä ihmistä. Palvelut voivat tulla ihmisten luo myös esimerkiksi palvelubussien avulla, jotka kiertävät maakunnissa.
– Hallitus on lähettämässä eräänlaisen palvelubussin liikenteeseen, tosin kohteena on Iranin pääkaupunki Teheran ja asiana perheenyhdistämisen edistäminen, Meri ihmettelee.
Kotimaassa kärsitään resurssipulasta
Meren mielestä Teheraniin lähetettävä kiertävä konsulilähipalvelu on hyvä esimerkki siitä, miten hallitus arvottaa asiat.
– Ensin laitetaan rahaa siihen, että lähdetään haastattelemaan turvapaikanhakijoiden perheitä maailmalle. Sitten heitä tuodaan tänne, ja tarjotaan ilmaiset sosiaali- ja terveydenhuoltopalvelut. Samaan aikaan kotimaan terveydenhuolto kärsii resurssipulasta, kun rahat ei riitä. Eivät kai ne riitä, kun rahat käytetään ulkomaiden lähipalveluihin.
– Kun perussuomalaiset puhuu siitä, että rahankäyttö pitää laittaa etusijajärjestykseen siten, että suomalainen tulee ensin, niin meille sanotaan, että turvapaikkapolitiikka tai rahan syytäminen näihin asioihin eivät liity esimerkiksi aluevaaleihin ja sote-palveluihin mitenkään. Minä kysyn, että eivätkö muka liity?
Rahat tulevat samasta kassasta
Meri arvostelee, että suomalaisten rajallisia resursseja käytetään ulkomaiden lähipalveluihin.
– Samalla suomalaisten saamat sote-palvelut heikkenevät ja hoitojonot kasvavat, kun alueille tulee lisää sellaisia asukkaita, joiden sosiaali- ja terveyspalveluiden tarve on suuri.
– Vaikka kuinka hallitus väittää, että nämä asiat eivät kilpaile keskenään, niin rahat tulevat samasta kassasta. Asiat ovat vastakkain ja arvovalintoja pitää tehdä niin, että suomalainen tulee ensin, Meri sanoo.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
- konsulipalvelut hoitojonot tärkeysjärjestys arvovalinta resurssit verovarat sosiaali- ja terveyspalvelut Iran Perheenyhdistäminen Leena Meri Turvapaikanhakijat perussuomalaiset hallitus
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita
Ulkoministeri Haavistolta puiseva vastaus Leena Meren kysymykseen al-Holista kuljetettavien kustannuksista: ”Pyritään palauttamaan suomalaisiin rinnastuvia lapsia”
Al-Holin perheiden sukulaisuussuhteita on hyvin vaikea todentaa
Hallitus ei pysty takaamaan rajaturvallisuutta – Leena Meri: “Sopiva turvapaikanhakijoiden määrä on nolla”
Hallituksen päätös 175 alaikäisen siirtämisestä Suomeen maksaa satoja tuhansia euroja viikossa – Purra: Eurooppaan haluavat ihmiset eivät näin vähene
Lakihanke alaikäisen turvapaikanhakijan perheenyhdistämisen helpottamisesta etenee: Tuleeko ankkurilapsista uusi keino saada turvapaikka Suomesta?
Vihreät vyöryttää todellisuudesta irrallaan olevia maahanmuuttounelmiaan: ”Valtava työvoimapula, tarvitsemme lisää” – Purralta tyly kuitti: ”Suomelle haitallista ja kustannuksia aiheuttavaa”
Haaviston mielestä perheenyhdistäminen on perusoikeuskysymys – suomalaismiehen vaimo ja lapsi jumissa ulkomailla, ulkoministeri ei ole edes vastannut yhteydenottoon
Viikon suosituimmat
Li Andersson esiintyi äärivasemmiston katuväkivaltaa tukevassa tilaisuudessa
Vasemmiston meppi Li Andersson puhui äärivasemmistolaista katuväkivaltaa normalisoivassa tilaisuudessa keskiviikkona. Europarlamentin vasemmistoryhmän tapahtuma oli järjestetty Budapestin katupahoinpitelyistä epäiltyjen äärivasemmistolaisten tukemiseksi. Puheessaan Andersson oli erityisen tuohtunut siitä, että kansanedustaja Teemu Keskisarja piti puheen Suomen itsenäisyyspäivän 612-soihtukulkueessa.
Greta Thunberg esiintyi Saksassa: “Vit**un Saksa! Ja vit**un Israel!”
Ruotsalainen ilmastoaktivisti Greta Thunberg piti puheen Palestiinaa tukevassa tapahtumassa Mannheimissa Saksassa. Puheen osuus, jossa hän huusi "Vit**un Saksa! Ja vit**un Israel!", tallentui videolle.
Purra: Onko media obsessoitunut perussuomalaisista?
Vasemmistotaustainen oikeusprofessori maalailee kauhukuvia maamiinoihin kävelevistä turvapaikanhakijoista – puolustusvaliokunnan perussuomalaisilta tylyt terveiset professorille
Valtiosääntöasiantuntija Martin Scheinin kirjoitti X:ssä viime viikolla viestiketjun, jossa hän esittää erikoisin perusteluin turvapaikanhakijoihin vetoamalla ettei Suomen pitäisi irtautua Ottawan sopimuksesta. Puolustusvaliokunnan perussuomalaiset kansanedustajat Jari Ronkainen ja Miko Bergbom tyrmäävät professorin väitteet.
Tanska karkottaa vankilaan tuomitut vierasmaalaiset: ”Jokainen maasta poistettu ulkomaalainen rikollinen on oikeusvaltion voitto”
Ulkomaalaiset rikolliset ovat yliedustettuina Tanskan tilastoissa ja siksi maan hallitus yhä tiukentaa lainsäädäntöä. Jos maassa ei elä maan tavalla, edessä on lähtö maasta. - Vasaran on iskettävä entistäkin lujemmin, muotoilee maahanmuuttoministeri.
Lähes puolet ranskalaisista haluaa lopettaa maahanmuuton kokonaan – naisten osuus jopa 53 prosenttia
Ranskassa tehdyn tutkimuksen mukaan 48 % ranskalaisista kannattaa nollamaahanmuuttoa, olipa se sitten laillista tai laitonta. Luku on 7 prosenttia korkeampi kuin edellisessä kyselyssä, joka tehtiin lokakuussa 2021.
Rami Lehtinen: ”Pitääkö jonkun oikeasti kuolla ennen kuin äärivasemmiston uhka nousee todelliseen keskusteluun Suomessa?”
Suomessa on paljon keskusteltu ääriliikkeiden uhista. Keskusteluja on käyty mm. iltapäivälehdissä ja Ylen A-studiossa. - Keskusteluja vain leimaa yksi pieni yksityiskohta: aihe keskittyy väistämättä aina pelkästään äärioikeiston uhkaan, perussuomalaisten kansanedustaja Rami Lehtinen sanoo.
Krista Kiurua lyöty kasvoihin
Eduskunta äänesti pois ’’moninkertaisen ensikertalaisuuden’’ – Vigelius: ’’Rikoksenuusijat ansaitsevat ankarammat tuomiot’’
Eduskunta äänesti perjantaina niin kutsutusta ’’ensikertalaisuusalennuksesta’’. Ensikertalaisena tuomittu vapautuu vankilasta ehdonalaiseen normaalia aikaisemmin. Tähän asti rikoksentekijä on voitu tuomita ensikertalaisena myös, jos hän ei ole istunut vankilassa edeltäneenä viitenä vuotena.
Pekka Aittakumpu: Vihreiden linja suistaisi autoilijat tieltä
Perussuomalaisten kansanedustaja Pekka Aittakumpu tyrmää vihreiden talouspoliittisen linjapaperin ajatukset, joita vihreiden kansanedustaja Saara Hyrkkö esitteli Iltalehdelle 7.12.2024.
Uusimmat
Leptospiroosi leviää Etelä-Suomessa – voi tarttua myös ihmiseen
Krista Kiurua lyöty kasvoihin
Toimitus suosittelee
PS Naiset 3/2024
Lue lisää
Perussuomalainen 1/2024
Lue lisää