Artikkeli kuva

LEHTIKUVA

Suomi äänestää ennallistamisasetusta vastaan – Jani Mäkelä: Ainoa oikea ratkaisu

22.03.2024 |16:15

Suomi tulee äänestämään EU:n ennallistamisasetusta vastaan. Asetuksesta on määrä äänestää EU-maiden ympäristöministereiden kokouksessa ensi maanantaina. Perussuomalaisten eduskuntaryhmän puheenjohtaja Jani Mäkelä iloitsee päätöksestä.

Kansanedustaja Jani Mäkelän mielestä ennallistamisasetus olisi Suomelle valtavan kallis, riskialtis ja epäreilu muutos.

– Me tiedämme itse parhaiten, miten oman luontomme haluamme suojella. EU:n ei tule puuttua kansallisomaisuuteemme metsissä.

– Pidän hyvin myönteisenä tätä hallituksen entisestä suuresti korjattua linjaa. Nyt Suomen kansallisia etuja uskalletaan puolustaa Euroopassa. Vaikuttaa pitää, kun on sen paikka ja saadaan riittävä määrä samanmielisiä maita asian taakse, Mäkelä sanoo.

Suomen Uutiset


Artikkeliin liittyvät aiheet


Mitä mieltä?

Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Viikon suosituimmat

1.
Suomen uutiset logo

Li Andersson esiintyi äärivasemmiston katuväkivaltaa tukevassa tilaisuudessa

12.12.2024 |17:15
4.
Suomen uutiset logo

Vasemmistotaustainen oikeusprofessori maalailee kauhukuvia maamiinoihin kävelevistä turvapaikanhakijoista – puolustusvaliokunnan perussuomalaisilta tylyt terveiset professorille

11.12.2024 |16:56

Uusimmat

PS Naiset 3/2024

Mainos kuva

Lue lisää

Perussuomalainen 1/2024

Mainos kuva

Lue lisää