

LEHTIKUVA
Suomessa viljellään ruokohelpeä kasvualustoihin – viljelyn toivotaan työllistävän turvetuottajia
Neovan (ent. Vapo) tytäryhtiö Kekkilä-BVB aloittaa jälleen ruokohelven viljelyn Suomessa. Edellisen kerran sitä viljeltiin energiatuotantoon ja kokeiltiin myös kuivikkeena. Nyt viljeltävästä ruokohelvestä on tarkoitus valmistaa kasvualustojen raaka-ainetta.
– Teemme kestävän kehityksen raaka-aineiden pakettia, jossa on vaihtoehtoisia raaka-aineita. Ruokohelpi on niistä yhtenä. Turvettakin tullaan käyttämään, kertoo kehityspäällikkö Juha Valli Kekkilä-BVB:stä.
Entisillä turvetuotantoalueilla viljeltävän kasvin toivotaan tuovan lisää työtä koneurakoitsijoille turveurakoinnin vähentyessä.
Viljelyala kaksinkertaistuu
Ruokohelpeä on nyt kylvetty noin tuhannelle hehtaarille eri puolilla Suomea. Lähivuosina viljelyalaa on tarkoitus lisätä. Sitä viljellään energiaturvetuotannosta vapautuneilla nevoilla, jotka sijaitsevat korkeintaan 150 kilometrin päässä mahdollisista toimitussatamista. Viljelijänä toimii Neova, ja kasvualustatuotannosta vastaa Kekkilä-BVB.
Neova pyrkii hyödyntämään mahdollisimman paljon yrittäjiä, joiden kanssa sillä on ennestään sopimuksia. Turvetuotannon vähetessä ruokohelvestä toivotaan urakoitsijoille lisää töitä. Töitä saattaa tulla myös maatiloilla koneurakointia tekeville, sillä ruokohelven viljelyssä ja korjuussa käytetään tavallisia maatalouskoneita. Kylvöön kelpaa normaali kylvökone, ja korjuussa kasvit niitto- tai pyöröpaalataan.
Viljelyyn käytettävät siemenet tulevat Euroopasta tai Kanadasta.
Turve pysyy mukana
Ruokohelpi saa kasvaa tulevan kesän yli, jotta se tekee vahvan juuriston. Ruokohelpi sitoo hyvin hiiltä juuristoonsa ja on kasvualustakäytössä lähes hiilineutraali materiaali. Ensimmäinen korjuu tapahtuu keväällä 2025, minkä jälkeen pellot korjataan vuosittain.
– Laskennallisesti voi mennä 10 vuotta ilman kylvöjen uusimista. Tehdään vain korjauskylvöjä ja lannoituksia, arvioi Valli.
Pohjatöinä entisten turvenevojen pohjia tasoitetaan, kalkitaan ja valmistellaan kylvökuntoon.
Viime vuonna Neova kylvi ruokohelpeä liki 1 000 hehtaarille. Tänä keväänä alaa lisätään. Yhtiöllä on kunnianhimoiset tavoitteet lisätä kierrätettävien ja uusiutuvien raaka-aineiden osuutta kasvualustoissa. Tarkoituksena on kaksinkertaistaa näiden raaka-aineiden volyymi vuoteen 2027.
– Tulevaisuuden kasvualustat koostuvat yhä useamman eri raaka-aineen seoksesta. Turvetta tullaan käyttämään jatkossakin, ja se on edelleen iso osa kasvavaa kasvualustatuotantoa.
Samalla Kekkilä valmistautuu turpeen suhteellisen käytön vähentämiseen, mihin varsinkin Keski-Euroopassa on painetta.
Kasvualustoilla suuri kysyntä
Suomessa viljellystä ruokohelvestä pieni osa jää Suomeen. Kekkilä-BVB:llä on yritysostojen kautta tehtaita viidessä Euroopan maassa, ja se toimittaa kasvualustoja yli sataan maahan.
– Aluksi suunnitelmissa on toimittaa suurimmat volyymit ruokohelvestä käsiteltäväksi Kekkilä-BVB:n Euroopan tehtaille Hollantiin, missä kasvualustat valmistetaan muun muassa Keski-Euroopan asiakkaille. Osa ruokohelvestä jää myös Kekkilä-BVB:n Suomen tehtaille käsiteltäväksi, kertoo Valli.
Tänä keväänä korjataan Pohjois-Pohjanmaalla ensimmäinen testisato.
– Uusien kasvualustojen asiakastestit ovat alkamassa jo Suomessa, Hollannissa ja Saksassa.
Turpeen käytön vähentyessä vaihtoehtoisia raaka-aineita tarvitaan valtavia määriä.
– Tässä ruokohelvellä on iso merkitys. Maailma muuttuu, ja on hyvä olla vaihtoehtoja tulevaisuudessa, sanoo Juha Valli.
Leena Kurikka
Artikkeliin liittyvät aiheet
- kasvualustat Kekkilä-BVB Juha Valli ruokohelpi Neova energiaturve turvetuotanto energiantuotanto Turve
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Ideologisen energiapolitiikan kylmät ajat – “Viherhumppa vastamelukuulokkeilla ei päästänyt läpi järjen ääntä”

Turve on ollut tarpeen tänäkin talvena – palaturpeesta on jo pulaa

Huoltovarmuuskeskus testasi turpeen varmuusvarastojen käyttöä – toimia turpeen huoltovarmuuden varmistamiseksi toivotaan

Mäenpää vaatii turpeen määrittelyä uusiutuvaksi luonnonvaraksi: “Turvetta muodostuu Suomessa huomattavasti enemmän kuin sitä vuosittain käytetään”

Huoltovarmuuskeskus ei avaa varmuusvarastojaan – ohrasta pulaa, Koskenkorvaan sitä riittää

Ryhmä kansanedustajia Garedewin aloitteen takana: Turpeen rooli Suomen energiahuoltovarmuuden osatekijänä on turvattava
Viikon suosituimmat

Väite: FBI viritti Trumpin kampanjatiimille “hunaja-ansan” kahdella naisagentillaan
Muutoksen tuulet puhaltavat myös FBI:ssa. Liittovaltion poliisin kaksi ylintä johtajaa on vaihdettu Trumpin luottomiehiin. Washington Times -lehden väitteen mukaan FBI on aloittanut tutkinnan vuonna 2015 alkaneesta salaisesta solutusoperaatiosta, jossa FBI:n aiempi pääjohtaja viritti Trumpin kampanjatiimille "hunaja-ansan" kahta naisagenttia käyttäen.

Yle valkopesee ja vähättelee maahanmuuttajien väkivallan uhreja – Sanna Antikainen: “Ilmeisesti Ylen leikkauksia on edelleen syytä jatkaa”
Saksassa tehdään tilastojen mukaan joka päivä noin 26 vakavaan loukkaantumiseen johtavaa veitsi-iskua. Yli puolet niistä on ulkomaalaisten tekemiä. Poliisitilastojen vääristymä pahentaa tilannetta, sillä kaksoiskansalaiset luokitellaan saksalaisiksi. Perussuomalaisten kansanedustaja Sanna Antikainen kritisoi Yleisradion 24.2. julkaisemaa uutista, jossa se vähättelee Saksan maahanmuuttotilanteen vakavuutta ja esittää virheellisiä syitä Kristillisdemokraattiseen unioniin eli CDU:hun kuuluvan Friedrich Merzin suosiolle.

Iranilais-suomalaiset ihmettelevät, miksi Yle edistää Iranin islamistisen hallinnon propagandaa – jutussa haastateltu professori ylistänyt myös Hamasin terrori-iskuja
Ylen julkaisema artikkeli sai iranilais-suomalaiset ihmettelemään, onko juttu vahingossa julkaistu.

VTT Pasi Holm: Tukipaketteja saaneet maat hyötyivät Suomen kustannuksella
Finanssikriisin jälkeen puhkesi eurokriisi 2010-luvun alussa. Heikoimmat kriisimaat olivat Kreikka, Espanja ja Portugali. Maat saivat muilta euromailta erilaisia tukipaketteja, ja ne joutuivat tasapainottamaan julkista talouttaan euromaiden ohjauksessa. VTT Pasi Holm tarkastelee sitä, miten näiden maiden kansalaisten ostovoima on kehittynyt kriisivuosien jälkeen.

Miko Bergbom arvosteli vasemmiston harjoittaman maahanmuuttopolitiikan hedelmiä: On saatu aikaan ilmiöitä, jotka eivät kuulu tähän yhteiskuntaan
Eduskunnassa käsiteltiin eilen hallituksen esitystä rikoslain muuttamiseksi nuoriso- ja jengirikollisuuden osalta. Perussuomalaisten kansanedustaja Miko Bergbom tylytti omassa puheenvuorossaan vasemmistolaisen maahanmuuttopolitiikan tuloksia, minkä vuoksi suomalaiseenkin yhteiskuntaan on jo päässyt juurtumaan ilmiöitä, jotka eivät tänne kuulu.

Vilhelm Junnila: Tätä Ukrainan ja Yhdysvaltojen mineraalisopimus tarkoittaa
Geopolitiikkaan syvällisesti perehtynyt kansanedustaja Vilhelm Junnila (ps.) analysoi Yhdysvaltain ja Ukrainan välisestä mineraalisopimusta.

Ranskan hallitus aikoo kiristää maahanmuuttolakeja islamistisen veitsi-iskun jälkeen: ”Mitta on nyt täysi”
Algerialaismies puukotti hengiltä yhden ja haavoitti kolmea ihmistä lauantaina Mulhousen kaupungissa. Murhaajaa oli yritetty turhaan karkottaa Ranskasta 14 kertaa. Ranska uhkaa nyt Algeriaa vastatoimilla, jos maa ei suostu vastaanottamaan karkotettuja kansalaisiaan.

Matti Putkonen: Ryhmärahat vai ”mummoralli” on kepun oma valinta

Saksalaismies ajoi Mannheimissa ihmisjoukkoon
Autoilija kaasutti Saksassa Mannheimissa henkilöautolla kävelykadulla ihmisjoukkoon tuhoisin seurauksin.

Jenna Simula: Asepalveluksen suorittaneet toiminnallisen ammunnan pariin
Toiminnalliset ammuntalajit, kuten sovellettu reserviläis- ja practical-ammunta ovat nostaneet valtavasti suosiotaan suomalaisten keskuudessa viime vuosina.
Uusimmat

Saksalaismies ajoi Mannheimissa ihmisjoukkoon

Purra: Järki leviää ilmastoasioissa
Toimitus suosittelee
Perussuomalainen 1/2025

Lue lisää
PS Naiset 3/2024

Lue lisää