PS ARKISTO
Suomen terrorismilainsäädännössä on edelleen aukkoja – lakivaliokunnan perussuomalaiset vaativat tilanteeseen korjausta: “Muussa tapauksessa Suomesta muodostuu terroristien turvasatama Euroopassa”
Hallitus ehdottaa, että terrorismirikoksen tekemistä varten tapahtuva kouluttautuminen olisi jatkossa rangaistavaa aikaisempaa useammin. Kysymys on Suomen kansainvälisten sopimusvelvoitteiden täyttämiseksi tehtävästä välttämättömästä lakimuutoksesta. Perussuomalaiset kansanedustajat, lakivaliokunnan puheenjohtaja Leena Meri sekä jäsenet Sanna Antikainen ja Jukka Mäkynen pitävät lain muuttamista tältä osin tärkeänä, mutta ovat huolissaan Suomen terrorismilainsääntöön edelleen jäävistä aukoista.
– Isis-vaimot pääsevät täällä kuin koirat veräjästä. Tämä johtuu siitä, että kotitaloustehtävissä toimiminen tai lapsista huolehtiminen terroristijärjestön hallitsemalla alueella ei lain mukaan merkitse terroristiryhmän toimintaan osallistumista. Toisin on esimerkiksi Saksassa ja Norjassa, missä tällainen terroristiryhmän rikollisia tavoitteita palveleva toiminta on johtanut rikostuomioihin, kertovat lakivaliokunnan kansanedustajat Leena Meri, Sanna Antikainen ja Jukka Mäkynen.
Muitakin aukkoja sääntelyssä perussuomalaisten mukaan on. Terroristiryhmään kuuluminen ei ole Suomen lain mukaan lainkaan rikos, ja matkustamista terrorismirikoksen tekemistä varten koskeva rikoslain pykälä on sekin soveltamisalaltaan niin suppea, että sen käytännön merkitys vierastaistelijailmiöön puuttumisen keinona on hyvin rajallinen.
Muista maista esimerkkiä
– Muiden maiden lainsäädännöstä löytyy esimerkkejä siitä, miten terrorismilainsäädännön porsaanreiät olisi mahdollista saada tukittua. Olisikin äärimmäisen tärkeää huolehtia siitä, että terrorismirikoksia koskeva lainsäädäntömme ei jää jälkeen muiden valtioiden vastaavasta sääntelystä. Muussa tapauksessa Suomesta muodostuu terroristien turvasatama Euroopassa, toteavat edustajat.
Sisäministeriö totesikin lakivaliokunnan asiantuntijakuulemisessa, ”ettei suomalainen oikeusjärjestelmä tällä hetkellä pysty puuttumaan terroristiseen toimintaan kovinkaan kattavasti”.
– Terrorismirikoksia koskevaa sääntelyä on välittömästi ryhdyttävä muuttamaan, jotta lainsäädännössä on kattavasti säädetty rangaistavaksi kaikki terroristinen toiminta, vaativat edustajat.
Suomen Uutiset
Artikkeliin liittyvät aiheet
- terroristiryhmään kuuluminen terrorismilainsäädäntö terrorismirikokset vierastaistelijat Isis-vaimot lainsäädäntö lakivaliokunta kansainväliset sopimukset Leena Meri Sanna Antikainen Jukka Mäkynen Terrorismi
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita
Helsingin Mellunmäen moskeija ei kommentoi Iranin hallinnon ihmisoikeusrikoksia eikä muistotilaisuutta, jonka se järjesti terroristi Soleimanille – mielenosoittajat vaativat moskeijan sulkemista
Säpolta terrorismivaroitus koko Ruotsiin: Ääri-islamistit hautovat kostoa Koraanin poltosta ja huostaanotoista
Perussuomalaiset vaatii järkeä rangaistuksiin: Sarjakuristajat pidettävä lukkojen takana, taparikolliset vankilaan, Isis-vaimot tuomiolle – ”Suomalaiset ansaitsevat turvaa rikoksentekijöitä vastaan”
Antikainen: Miksi Suomi päästää kalifaatista palanneet terrorismin tukijat kuin koirat veräjästä?
Parinkymmenen terroristin epäillään elelevän hotellissa Britannian veronmaksajien kustannuksella
Islamistinen vihapuhuja oikeuteen terroristiryhmään kuulumisesta epäiltynä Britanniassa
Viikon suosituimmat
Keskisuomalaisen päätoimittaja Yle-pomo Riikka Räisäsestä: Näillä näytöillä joku muu päätoimittaja olisi jo eronnut
Keskisuomalaisen päätoimittaja Pekka Mervola arvioi, että Riikka Räisäsen asemassa joku muu päätoimittaja olisi jo joutunut eroamaan tehtävästään.
Aamulehden ex-päätoimittaja: Ylen piikkiin rakastajansa kanssa matkustanut uutispomo Riikka Räisänen pitäisi siirtää syrjään
Aamulehden ex-päätoimittaja Jussi Tuulensuu kummeksuu Ylen toimintaa tuoreessa kohussa, joka liittyy Ylen päätoimittajan Riikka Räisäsen matkusteluun Euroopassa tuoreen miesystävänsä kanssa Ylen rahoilla.
Poliisi nappasi Helsingin yliopiston kunniatohtorin kiinni kahdesti – ensin Kööpenhaminassa, sitten Tukholmassa
Palestiina-huivin harteilleen kietonut ilmastoaktivisti ja kunniatohtori Greta Thunberg pidätettiin viime viikolla Israelin vastaisen mielenosoituksen aikana Tanskan pääkaupungissa Kööpenhaminassa. Thunberg on myös Suomen ja Ruotsin poliisin vanha tuttu.
Halla-aho: Arvelen, että moni muukin kuin persukansa alkaa ymmärtää Ylen prioriteetteja – ”Leikkausvaraa riittää myös tulevaisuudessa”
Samana päivänä kun maltilliset leikkaukset julkistettiin, Yle ilmoitti aloittavansa somalin- ja arabiankielisen uutispalvelun.
Antikainen: Yle on väärässä – uutiset somaliaksi ja arabiaksi eivät auta sopeutumaan suomalaiseen yhteiskuntaan
Torstaina 12.9. Yle ilmoitti aloittavansa arabian- ja somalinkieliset uutispalvelut 23.9. Yle perustelee päätöstään sillä, että se auttaa kyseisiä kieliä puhuvia sopeutumaan yhteiskuntaan ja ymmärtämään paremmin suomalaista elämäntapaa. Perussuomalaisten kansanedustaja Sanna Antikaisen mielestä somalian- ja arabiankielisten uutisten lisääminen ei edistä maahanmuuttajien integroitumista suomalaiseen yhteiskuntaan ja kulttuuriin.
Purra oudoksuu Ylen valikoivaa tarmokkuutta – Jos väläytetään jopa Pikku Kakkosen tai MM-hiihdon lakkauttamista, miten rahaa ja energiaa riittää somalian- ja arabiankielisiin uutislähetyksiin?
Yle ilmoitti torstaina aloittavansa somalin- ja arabiankielisen uutispalvelun. Ylen Ykkösaamussa tänään vieraillut puheenjohtaja, valtionvarainministeri Riikka Purra oudoksuu Ylen valintoja,
Nuorisokoteja myydään rikollisjengeille: ”Todellisuus muistuttaa karmeaa pilaa”
Netin .se-päätteisillä kauppapaikoilla saattaa tulla vastaan otsikko: ”Hyvämaineinen ja erittäin kannattava nuorisokoti myynnissä – luvat kunnossa”. Ostajaksi kelpaa kuka vain – vaikka jengirikollinen. Ruotsin poliisin mukaan useita kuntien ja valtion rahoittamia nuorisokoteja pyörittääkin jo järjestäytynyt rikollisuus.
Vihersiirtymän vaikeudet kasaantuvat – akkutehdas kuilun reunalla: ”En ihmettele, jos konkurssi olisi edessä puolen vuoden sisällä”
Kiinalaisautojen esiinmarssi kiristää kilpailua autonvalmistajien välillä. Eurooppalaiset sähköautojen valmistajat leikkaavat tuotantoaan. Vuonna 2025 tuotetaan viisi kertaa kysyntää enemmän akkukennoja. Vihreän siirtymän vauhtisokeus voi käydä kalliiksi sijoittajille ja akkutehtaiden työntekijöille.
Päivän Pointti: Elokapina huutelee herkästi omien oikeuksiensa perään, mutta loukkaa samalla tietoisesti muiden liikkumisvapautta
Elokapina-liike vähät välittää muiden ihmisten oikeudesta liikkua kaupunkialueella, koska elokapinalaisten mukaan liikkumisen vapaus saa väistyä elokapinalaisten oikeuksien tieltä. Äskettäin Elokapina on vaatinut syytesuojaa syyttäjälaitokselta.