Artikkeli kuva

Sisäministeri Ohisalon lausunnot ovat herättäneet keskustelua. Viimeisimmän version mukaan Suomi tukee Kreikkaa, mutta ei hyväksy sen toimia. / LEHTIKUVA

Suomen sisäministerillä ja Euroopan komission puheenjohtajalla eri näkemykset unionin ulkorajapolitiikasta

06.03.2020 |13:34

Euroopan komission puheenjohtaja kiittelee kreikkalaisia päätöksestään sulkea tilapäisesti EU:n ulkoraja Kreikan ja Turkin välillä. Suomen hallitusta EU-johtajan viesti ei ole tavoittanut.

Euroopan komission puheenjohtaja Ursula Von der Leyen vieraili Kreikassa lähellä Turkin rajaa alkuviikosta. Hän kiitteli Kreikan päätöstä sulkea Kreikan ja Turkin välinen raja tilapäisesti. Hän muistutti, että Kreikka on “EU:n kilpi”. Kilven hän lausui kreikaksi.

Tilanteen tekee varsin erikoiseksi se, ettei EU:n päällikön viesti ole kantautunut Suomen hallitukselle asti. Sisäministeri Maria Ohisalo (vihr.) ei ole syystä tai toisesta kyennyt allekirjoittamaan EU:n rajavalvonnan politiikkaa Kreikan ja Turkin rajalla. Hän odottaa komission esityksiä maahanmuuttopolitiikan muutoksista.

“Kreikan oma linja”

Ohisalo kommentoi Kreikan päätöstä sulkea Turkin vastaisen rajansa Ilta-Sanomille.

– Se on Kreikan hallituksen oma linja, Ohisalo totesi.

Kreikan hallituksen “omalla linjalla” on Euroopan komission puheenjohtajan täysi tuki.

Kreikan pääministeri Kyriakos Mitsotakis perusteli rajan sulkemista kansallisella turvallisuusuhalla.

Asenteet muuttuneet sitten 2015

Vuonna 2015 EU:n pakolaiskriisin käynnistyessä ilmapiiri oli vallan toisenlainen kuin nykyisin. Unkarin pääministeri Viktor Orbán kertoi, ettei Unkarin maahanmuuttopolitiikka ole enää pilkan kohteena.

Torstaina Ylen A-Talkissa kokoomuksen europarlamentaarikko Petri Sarvamaa totesi asenteiden muuttuneen viidessä vuodessa. Hän huomautti, että silloisen maahanmuuttopolitiikan vuoksi kannatusta ovat keränneet Saksassa vaihtoehtopuolue AfD ja Ranskassa kansallismielinen Marine Le Pen.

EU-maiden ulkoministerit tapaavat tänään hätäkokouksessa Zagrebissa. Kokouksen tarkoituksena on miettiä keinoja ylläpitää EU:n ja Turkin välistä siirtolaisuussopimusta.

Henri Alakylä


Artikkeliin liittyvät aiheet


Mitä mieltä?

Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Viikon suosituimmat

1.
Suomen uutiset logo

Li Andersson esiintyi äärivasemmiston katuväkivaltaa tukevassa tilaisuudessa

12.12.2024 |17:15
4.
Suomen uutiset logo

Vasemmistotaustainen oikeusprofessori maalailee kauhukuvia maamiinoihin kävelevistä turvapaikanhakijoista – puolustusvaliokunnan perussuomalaisilta tylyt terveiset professorille

11.12.2024 |16:56

Uusimmat

PS Naiset 3/2024

Mainos kuva

Lue lisää

Perussuomalainen 1/2024

Mainos kuva

Lue lisää