

PS ARKISTO
Suomen Perustan toiminnanjohtaja kehysriihestä: Leikattavaa löytyy maahanmuutosta, Ylestä, yritystuista, turhista hankkeista ja kehitysavusta
Hallituksen kehysriihen teemana ovat säästöt, joita vuodessa toistakymmentä miljardia velkaantuva Suomen julkinen talous tarvitsee. Ajatuspaja Suomen Perustan toiminnanjohtaja Simo Grönroos tarjoaa Facebookissa kehysriiheen tärppejä menoleikkauksiin, jotka oikeasti tähtäävät julkisen talouden tervehdyttämiseen ja reilun taloudellisen toimintaympäristön luomiseen kaikille.
Vasemmisto totuttuun tapaan vastustaa menojen karsimista ja neuvoo oppositiosta käsin ratkaisemaan julkisen talouden ongelmat velalla ja verojen korottamisella. Ajatuspaja Suomen Perustan toiminnanjohtaja Simo Grönroos ruotii Facebook-kirjoituksessaan myös sitä, minkälaisia eväitä elinkeinoelämän lobbarit tarjoavat hallitukselle.
– Monilla saattaa olla vielä sellainen mielikuva, että isoja firmoja edustavien elinkeinoelämän lobbausjärjestöjen fokuksessa olisi budjetin tasapainottaminen ja sääntelyn vähentäminen. Tässä ollaan kuitenkin kaukana totuudesta. Elinkeinoelämän keskusliiton johtajan Jyri Häkämiehen blogissaan esittämät kehysriihiterveiset kuvaavat hyvin tilannetta, sillä vaikka hän toteaa menosäästöt tarpeellisiksi, ei hän niinkään sparraa hallitusta trimmaamaan menoja vielä entisestään, vaan keskittyy päinvastoin painottamaan kulujen lisäämisen tärkeyttä, jotta ”kasvu maksaa velan”, Grönroos kirjoittaa.
Veronmaksajien rahat kelpaavat elinkeinoelämälle
Ensimmäisenä Häkämies vaatii lisää niin sanottuja TKI-investointeja, jotka ovat käytännössä kehittämistukien muotoon puettuja yritystukia. EK haluaa siis tosiasiallisesti kasvattaa yritystukia, vaikka niiden leikkaaminen on kestoaihe, josta lähes kaikki tuntuvat olevan keskusteluissa samaa mieltä, mutta mitä ei ole tästä huolimatta onnistuttu panemaan toteen.
– Toisena Häkämiehen listalla ovat ”investointeihin kannustavat verotuet”. Verotus on yleisesti Suomessa erittäin korkeaa, joten verojen keventäminen on yleisesti ihan relevantti puheenaihe. Voi kuitenkin kysyä, onko nyt oikea aika lisäkevennyksille, ja on lisäksi aiheellista kyseenalaistaa, ovatko uudet verotuet mielekkäin tapa puuttua jo muutenkin tilkkutäkkimäiseen erilaisten verokantojen viidakkoon. Mieluummin tasaisempaa verojen huojentamista sitten kun on ensin saatu leikkauksia tehtyä.
– Kolmantena Häkämies vaatii, että valtion tulee toteuttaa suunnittelemansa infrainvestoinnit nopealla aikataululla ja myydä valtion omaisuutta tämän rahoittamiseksi. Tiestössä löytyy toki korjaamista, mutta esimerkiksi investointien keulakuvana toiminut ”Tunnin juna” ei paljoa nopeuta kansalaisten liikkumista, mutta toki tietää muutaman miljardin edestä bisneksiä firmoille, Grönroos huomauttaa.
Haittamaahanmuutto on haitallisin yritystuen muoto
Lopuksi Häkämies vaatii Grönroosin mielestä vähemmän yllättävästi ”myönteistä maahanmuuttolinjaa”, joka koskee niin työn kuin opiskelun kautta maahan tulevia. Nämä tulijat tarjoavat toki elinkeinoelämälle halpatyövoimaa ja uusia kuluttajia, mutta tietävät julkiselle taloudelle lisärasitusta, kun tulijat maksavat vähemmän veroja kuin saavat tulonsiirtoja ja käyttävät julkisia palveluita.
Haittamaahanmuutto on siis haitallisin yritystuen muoto, jonka hyödyt menevät firmoille, mutta lasku veronmaksajalle.
– Elinkeinoelämän agendalla ei siis ole julkisen talouden tervehdyttäminen tai markkinaehtoisen talouden edistäminen (pro market), vaan kansalaisilta veroilla kerättyjen rahojen kuppaaminen valtion kautta itselleen (pro business), Grönroos toteaa.
Keinoja löytyy, jos on tahtoa
Perussuomalaiset ovat irrallaan tästä kuviosta, joten he voivat pitää tähtäimenään julkisen talouden tervehdyttämisen ja reilun taloudellisen toimintaympäristön luomista kaikille. Tehtävä ei ole olemassa olevassa ympäristössä helppo, mutta Grönroos tarjoaa muutaman tärpin kehysriihtä varten:
– Maahanmuutto on saatava kuriin. Valtiontalouden tasapainottaminen on kuin Titanicin äyskäröimistä, jos samaan aikaan Suomeen tulee vuosittain kymmeniä tuhansia maahanmuuttajia, joista valtaosa rasittaa julkista taloutta. Toissa vuonna väkeä tuli noin 50 000, ja viime vuonna maahanmuuttoja kirjattiin jo yli 70 000.
– Keinoja löytyy, jos on tahtoa. Työperäiselle maahanmuutolle tulee laittaa riittävät vähimmäistulorajat, jolla julkiselle taloudelle haitallinen muutto saadaan karsittua ja volyymit pidettyä hallinnassa. Ulkomaiset opiskelijat voidaan laittaa maksamaan täysimääräisesti opiskelustaan, ja kehitysmaista opiskelun varjolla tapahtuvaa muuttoa on rajoitettava myös vähentämällä tarjottuja opiskelupaikkoja – opiskelumaahanmuuttoon onkin ilmeisesti jo työn alla jonkinlaisia rajoituksia.
– Humanitaarinen maahanmuutto saadaan taas säppiin ns. Ruanda-mallilla, jossa tulijavirta pysäytetään siirtämällä turvapaikanhakijat Euroopan ulkopuolisiin yhteistyömaihin, joihin he myös jäävät nauttimaan mahdollisesta turvapaikastaan, Grönroos kirjoittaa.
Leikataan ensin haitallisista ja turhista menoista
Leikkaamista löytyy myös mm. satojen miljoonien eurojen budjeteilla pyörivistä Yleisradiosta ja Suomen Akatemiasta, joiden budjetit ovat vain kasvaneet viime vuosina. Edellä mainituista yritystuista ja ”Tunnin junan” kaltaisista investoinneista löytyy myös karsittavaa. Kehitysapua onkin jo leikattu, mutta Grönroos uskoo tältäkin saralta löytyvän vielä lisäsäästöjä.
– Pohdittaessa, leikataanko sotesta vai koulutuksesta, on taas hyvä muistaa, että toisen asiakkaiden määrä kasvaa väestön ikääntyessä ja toisen taas vähentyy ikäluokkien pienentyessä.
– Kun sakset käyvät ensin läpi haitalliset ja turhat menot, hyväksyvät tavan kansalaiset kyllä muutkin vyön kiristykset, joita tarvitaan talouden tervehdyttämiseksi, Grönroos uskoo.
Suomen Uutiset
Artikkeliin liittyvät aiheet
- Ruanda-malli verotuet TKI-menot turhat hankkeet infrainvestoinnit elinkeinoelämä Suomen Akatemia veronkorotukset Yritystuet haittamaahanmuutto Julkinen talous Jyri Häkämies Säästöt Yle Velanotto Suomen Perusta Vasemmisto Kehysriihi Simo Grönroos koulutus kehitysapu sote maahanmuutto
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Valtiovarainministeri Purra haluaa korjata kroonisen kestävyysvajeen: ”Nyt selkäranka riittää”

Valtiovarainministeri Purra: Työn verotuksen kiristäminen ei olisi järkevää

Hallituksen lakiesitysten arvioitu vaikutus 74 000 työllistä – Purra: ”Voimme olla erittäin tyytyväisiä”

Purra: Edelliset hallitukset eivät saaneet aikaan työmarkkinoille ja talouteen uudistuksia – ”Me teemme ne nyt”

Lehtinen iloitsee Hämeenlinnan keskussairaalan säilymisestä: Hyvä päätös niin Kanta-Hämeen asukkaiden kuin elinvoimankin kannalta

Kehitysyhteistyöhön 200 miljoonan lisäleikkaus

Itä-Suomen yritysten ja työpaikkojen kivijalka kuntoon – Fingridin kantaverkko laajenee itäisimpään Suomeen

Selvityshenkilö perkaamaan järjestöavustuksia – tavoitteena leikata kolmannes

Kansanedustaja Garedewilta toimenpidealoite: Maahanmuuttajista koituvat tulkkauskustannukset vähennettävä kehitysapurahoista
Viikon suosituimmat

SDP jälleen turpo-kuutamolla – kun Lulu Ranne totesi, ettei suomalainen puolustusteollisuus välttämättä hingu työntekijöiksi venäläisiä, demarit menivät välittömästi epäkuntoon
Vaikuttaisi itsestäänselvyydeltä, että suomalainen puolustusteollisuus toivoo työvoimaa, joiden lojaliteeteista voidaan kohtuullisella varmuudella mennä takuuseen. Yhtä lailla vaikuttaa itsestäänselvältä, etteivät Suomeen saapuvat venäläiset sattuneesta syystä ole puolustusvoimien ykkösrekryjä. Asian ääneensanominen aiheutti kuitenkin Hämeenlinnan valtuustossa melkoisen demariäläkän.

Yle-pomo Merja Ylä-Anttila skippasi viime viikolla kysymyksen Yleisradion vasenkallistumasta – ”Mikään tutkimus ei tällaista todista…”
EVA:n juuri julkaistu syksyn 2024 arvo- ja asennetutkimus paljastaa, että jopa 40 prosenttia suomalaisista katsoo Yleisradion uutisoinnin oleva vasemmalle kallellaan. Perussuomalaisten kansanedustaja Pekka Aittakumpu kysyi viime viikolla samasta asiasta Yleisradion toimitusjohtajalta Merja Ylä-Anttilalta, joka tuolloin katsoi, että kysymykseen vastaaminen on hankalaa.

Päivän pointti: Helsingin Sanomat ilmastosyyllistää ja leimaa suomalaiset tuholaisiksi – vaikka Suomi on hiilinegatiivinen maa

Vihreät syyllistää suomalaisia rasismista – samaan aikaan vihreä kansanedustaja syynää julkisista tapahtumista ihmisten ihonväriä
Vihreät lähtee kunta- ja aluevaaleihin ylimielisessä woke-asennossa, eli puolue solvaa nyt äänestäjiä rasisteiksi. Kaksisuuntaisesta keskustelusta kieltäytyneen puolueen arvioidaan jo olevan kriisitilassa.

Intia juhlii hiilenlouhinnan ennätystä – Suomi murehtii porojen röyhtäyksiä
Suomessa murehditaan lehmien pieruja ja porojen röyhtäyksiä, jotka ilmastoaktivistien mukaan tuhoavat koko maailman ilmaston. Samaan aikaan Intiassa juhlitaan sitä, että maa tuottaa enemmän hiiltä kuin koskaan. Intialaiset iloitsevat, koska edullinen fossiilinen polttoaine tarkoittaa heille halpaa energiaa, talouskasvua ja omavaraisuutta.

Kansalaisaloitteen tekijät: Ylen rahoitusta leikattava Ruotsin tasoon eli 76 euroon per asukas
Yle kuriin nyt! -kansalaisaloitteen laatijoiden mielestä Yleisradio on tietoisesti hakenut säästöjä kaikista näkyvimmistä ja suosituimmista toiminnoista esimerkiksi irtisanomalla työntekijöitä ja vihjaamalla katsojaluvuiltaan suosituimpien ohjelmien lopettamiseen.

Musk-viha roihuaa ja Teslat palavat – erityisesti transseksuaalit vihaavat maailman rikkainta miestä
Elon Muskin omistaman yrityksen valmistamat sähköautot ovat joutuneet vasemmistolaisten vihan kohteeksi. Tesloja on naarmutettu, sotkettu maalilla ja tuhottu polttopulloilla. Erityisesti transseksuaalit tuntuvat vihaavan Elon Muskia. Tuleeko Tesla-mellakoista uusi Black Lives Matter -ilmiö?

Vieläkö muistat? Sanna Marin kiisti kielitaidottomien hoitajien aiheuttavan ongelmia – nyt hoitajaliitto SuPer pelkää vieraskielisten hoitajien vaarantavan jo potilasturvallisuutta
Suomen lähi- ja perushoitajaliitto Superin julkaisema tuore selvitys viimeistään osoittaa kaikille, että sotealan ongelmia ei ole mahdollista korjata siten, että alalle aktiivisesti haalitaan henkilökuntaa maailman toiselta puolelta. Vielä eduskuntavaalien 2023 alla monet eturivin poliitikot kuitenkin pyrkivät kiistämään kielitaidottomien hoitajien työyhteisölle aiheuttamat ongelmat ja työyhteisölle kasaantuvan lisäkuorman.

Yle painostaa hallitusta likaisilla menetelmillä – Antikainen: Johtajat vaihtoon
Yleisradion toiminnassa on havaittu vakavia epäkohtia muutosneuvotteluiden jälkeen, ja irtisanomisten perusteet ovat herättäneet runsaasti kysymyksiä. Perussuomalaisten kansanedustaja Sanna Antikainen vaatii, että Ylen tulee leikata kustannuksiaan hallinnon ja byrokratian puolelta sen sijaan, että se lakkauttaa suositut ohjelmat ja irtisanoo arvostettuja toimittajia.

EVA:n tutkimuksen tulos on karua luettavaa Ylestä – Vigelius: ’’Puolueellisuus ei kuulu verorahoitteiseen mediaan’’
Tänään julkaistun EVA:n Arvo- ja asennetutkimuksen mukaan jopa 40 prosenttia suomalaisista arvioi Yle Uutisten painottavan tiedonvälityksessään vasemmistolaista näkökulmaa.
Uusimmat

Puola otti käyttöön Suomen mallin mukaisen rajaturvallisuuslain

Antikainen: Elokapina tulee lakkauttaa
Toimitus suosittelee

Lue lisää
PS Naiset 1/2025

Lue lisää
Perussuomalainen 1/2025

Lue lisää