

MATTI MATIKAINEN
Suomen Perusta julkisti Lähiöluvut – maahanmuuttajat yliedustettuina useilla asuinalueilla valtion tukemissa ARA-asunnoissa
Ajatuspaja Suomen Perusta on tänään julkistanut Lähiöluvut-tutkimuksen, joka esittää maahanmuuttajaryhmien ja suomalaisen kantaväestön sosioekonomiset, väestölliset ja vuokra-asumiseen liittyvät erot pääkaupunkiseudulla asuinalueittain.
Lähiöluvut-tutkimus sisältää maahanmuuton aluekohtaisia tilastotietoja maahanmuuttajaväestön asumisesta Helsingin osalta oppilaaksiottoalueittain ja Espoon ja Vantaan osalta kaupunginosittain.
Maahanmuuttajien määrän kasvu on pääkaupunkiseudun eri asuinalueilla on ollut erittäin nopeaa erityisesti Euroopan ulkopuolelta. Luvuissa korostuu alle 16-vuotiaiden osuus, joka puolestaan näkyy kouluissa, joista useassa on jo maahanmuuttajataustaisten enemmistö.
Monikulttuuri valtaa asuinalueita
Lähiöluvut-tutkimuksesta ilmenee esimerkiksi, millä pääkaupunkiseudun asuinalueilla maahanmuuttajat ovat yliedustettuina valtion tukemissa ARA-asunnoissa. Useilla alueilla maahanmuuttajaväestön osuus on yli puolet. Helsingin oppilaaksiottoalueilla maahanmuuttajavaltaisia alueita ovat Puistola (56 %), Merilahti (55 %) ja Siltamäki (51 %). Mellunkylässä ja Viikissä maahanmuuttajaväestön osuus lähestyy 50 prosenttia.
Espoon osalta luvut maahanmuuttajaväestön osuudesta valtion tukemissa ARA-asunnoissa ovat paikoin jopa Helsinkiä korkeammalla tasolla. Espoon kaupunginosista korkeimmat luvut ovat asuinalueilla Laajalahti (64 %), Soukka (58 %) ja Espoon keskus (55 %). Kilossa, Lintuvaarassa ja Kaupunginkalliossa luvut ovat hieman yli 50 prosenttia.
Tutkimuksesta selviää myös, että laajemmin kaupunkikohtaisesti sekä Helsingissä, Espoossa ja Vantaalla maahanmuuttajat ovat suhteellisesti yliedustettuina ARA-asunnoissa, eli osuudet ovat noin kaksinkertaisia verrattuna kantaväestöön.
Valtavia alueellisia eroja
Lähiöluvut.fi-sivustolta voi tarkistaa kaikki pääkaupunkiseudun alueet erikseen ja myös maahanmuuttajaryhmittäin sekä muutokset alueilla.
Väestöosuuksien muutokset ovatkin tapahtuneet suhteellisen nopeasti, muutamien vuosikymmenien aikana. Esimerkiksi Itä-Helsingin Meri-Rastilan väestöpohja on muuttunut voimakkaasti. Vielä vuonna 1990 alle 16-vuotiaiden maahanmuuttajien osuus oli alueella vain muutama prosentti, ja 2020-luvun alussa kyseisen ryhmän osuus on jo noin 60 prosenttia.
Suomen Perustan tutkija Samuli Salminen sanoo, että kehityksessä on valtavia alueellisia eroja.
– Jos asuu Meri-Rastilassa, niin on voinut havaita väestöpohjan muuttumisen totaalisesti 30 vuoden aikana. Samaan aikaan esimerkiksi eteläisessä Helsingissä, Ullanlinnassa tai Eirassa voi hyvin päätyä siihen käsitykseen, että samassa ajassa juuri mitään ei ole tapahtunut, Salminen sanoo.
Lähiöluvut paljastaakin, että etenkin Helsingissä eri kaupunginosissa eletään keskenään hyvin erilaisissa todellisuuksissa maahanmuuton suhteen. Hyvin toimeentulevien ihmisten asuttamasta kaupunginosasta käsin on helppoa oudoksua poliittista maahanmuuttokritiikkiä ja esittää vaikkapa väitteitä rasismista, sillä Helsingin Eirassa maahanmuutosta johtuvia sosiaalisia ongelmia ei juurikaan joudu kohtaamaan.
Kaupunginjohtaja älähti kuluista
Tutkimuksessa tuodaan myös esille, että maahanmuutosta aiheutuu pääkaupunkiseudulla valtavat kustannukset kunnille, ja tutkimuksesta voi selvittää toimeentulotukea saaneiden ulkomaalaisten osuuden eri asuinalueilla. Tältä osin selvityksessä korostuvat etenkin itäisen Helsingin alueet.
Toisaalta myös esimerkiksi Espoon kaupunginjohtaja Jukka Mäkelä on jo aiemmin vaatinut valtiota osallistumaan maahanmuuton kuluihin.
Salminen huomauttaakin, että tilanne, jossa vaaditaan lisää julkista tukea maahanmuutosta aiheutuviin kustannuksiin, on ristiriidassa tällä hetkellä poliittisessa keskustelussa esiintyvän työvoimapulapuheen kanssa.
– Maahanmuuttoon liittyen puolueet esittävät suorastaan juhlallisia puheita, ja perussuomalaisia lukuun ottamatta kaikki puolueet ajavat hyvin avointa maahanmuuttoa Suomeen, ja siitä toivotaan pelastusta julkiselle taloudelle. Tässä yhteydessä on hyvä esitellä myös maahanmuuton todellisuuden kanssa tekemisissä olevien tahojen näkemyksiä.
Kantaväestö pakenee maahanmuuttoa
Suomen Perustan tuore tutkimus osoittaa samalla todeksi niin sanotun white flight -ilmiön eli sen, että kantaväestö välttelee maahanmuuttajavaltaisia alueita ja maahanmuuttajien määrän kasvaminen asuinalueella on omiaan johtamaan siihen, että kantaväestö muuttaa alueelta pois.
– Iso kuva näyttää olevan, että erityisesti kantaväestön perheet, joissa on kouluikäisiä lapsia, välttelevät maahanmuuttajavaltaisia alueita, Salminen sanoo.
Väestö kasvaa, verotulot eivät
Suomen Perusta -ajatuspajan toiminnanjohtaja, Espoon kaupunginvaltuutettu Simo Grönroos kertoo, että Espoossa on jo aiemmin havaittu, että vaikka kaupungin väestö kasvaa maahanmuuton vuoksi, verotulot eivät kuitenkaan ole kasvaneet samassa suhteessa.
– Siinä missä väestönkasvu aiemmin tarkoitti kasvavia verotuloja, tarkoittaa väestönkasvu nykyisellään pikemminkin kasvavaa julkisten palvelujen kysyntää. Valtaosa maahanmuuttajista työllistyy heikosti, jos edes työllistyy ollenkaan. Ne, jotka työllistyvät, työllistyvät matalapalkka-aloille, joista ei juurikaan kerry veroja yhteiseen kassaan.
– Pääkaupunkiseudun valtuustoissa perussuomalaiset on ainoa poliittinen ryhmä, joka haluaa toppuutella väestönkasvua, jonka voidaan nähdä heikentävän julkista taloutta ja kaupunkilaisten turvallisuutta. On hämmentävää, että tosiasioista huolimatta huolimatta kaikki muut puolueet vannovat jatkuvan kasvun nimiin.
Suomen Uutiset
Artikkeliin liittyvät aiheet
- ARA-asunnot Lähiöluvut maahanmuuttajavaltaiset lähiöt maahanmuuton ongelmat väestöpohja Jukka Mäkelä White Flight maahanmuuttokritiikki väestönkasvu maahanmuuttajat Pääkaupunkiseutu Julkinen talous Maahanmuuton kustannukset Samuli Salminen Suomen Perusta Simo Grönroos Työvoimapula
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Perussuomalaiset julkaisi maahanmuuton kuntatilastot pääkaupunkiseudulta: “Karut vaikutukset joka sektorille”

Maahanmuuttajien alhainen järjestäytymisaste tuhoaa ay-liikkeen ja yleissitovuuden – Putkonen varoittaa: Työperäinen maahanmuutto uhkaa koko ay-liikkeen olemassaoloa

Pääkaupunkiseutu ajautumassa kaaokseen maahanmuuton takia: ”Suomessa on nyt viimeiset hetket ryhtyä muuttamaan suuntaa”

Itäinen Helsinki ei houkuttele enää suomenkielisiä lapsiperheitä – “Kaupungin asuntoihin asutetaan humanitaarisia maahanmuuttajia”

Työmarkkinoiden ongelmia ei voi korjata tuomalla Suomeen ihmisiä Euroopan ulkopuolelta – Purra: ”Se ajatus ei valitettavasti toimi”

Kunnallisen vuokranantajan hihat paloivat rappuihin ja pihalle paiskattuihin jätteisiin – asukkaita varten palkattiin käyttäytymiskonsultti

Suomen Perustan tutkija Samuli Salminen tyrmää emeritusprofessori Vesa Kanniaisen laskelmat nettoveronmaksajista – “1 700 euroa kuussa tienaava ei maksa vuodessa 20 000 euroa veroja”

Simo Grönroos väittelee Kekkosen ajan toisinajattelijasta – suomettumisen kriitikko Kauko Kare sai äärioikeistolaisen maineen

Puolet ruotsalaisista pohtii muuttoa turvallisemmalle asuinalueelle – kansakunnan kahtiajako kiihtymässä
Viikon suosituimmat

Intia juhlii hiilenlouhinnan ennätystä – Suomi murehtii porojen röyhtäyksiä
Suomessa murehditaan lehmien pieruja ja porojen röyhtäyksiä, jotka ilmastoaktivistien mukaan tuhoavat koko maailman ilmaston. Samaan aikaan Intiassa juhlitaan sitä, että maa tuottaa enemmän hiiltä kuin koskaan. Intialaiset iloitsevat, koska edullinen fossiilinen polttoaine tarkoittaa heille halpaa energiaa, talouskasvua ja omavaraisuutta.

SDP jälleen turpo-kuutamolla – kun Lulu Ranne totesi, ettei suomalainen puolustusteollisuus välttämättä hingu työntekijöiksi venäläisiä, demarit menivät välittömästi epäkuntoon
Vaikuttaisi itsestäänselvyydeltä, että suomalainen puolustusteollisuus toivoo työvoimaa, joiden lojaliteeteista voidaan kohtuullisella varmuudella mennä takuuseen. Yhtä lailla vaikuttaa itsestäänselvältä, etteivät Suomeen saapuvat venäläiset sattuneesta syystä ole puolustusvoimien ykkösrekryjä. Asian ääneensanominen aiheutti kuitenkin Hämeenlinnan valtuustossa melkoisen demariäläkän.

Yle-pomo Merja Ylä-Anttila skippasi viime viikolla kysymyksen Yleisradion vasenkallistumasta – ”Mikään tutkimus ei tällaista todista…”
EVA:n juuri julkaistu syksyn 2024 arvo- ja asennetutkimus paljastaa, että jopa 40 prosenttia suomalaisista katsoo Yleisradion uutisoinnin oleva vasemmalle kallellaan. Perussuomalaisten kansanedustaja Pekka Aittakumpu kysyi viime viikolla samasta asiasta Yleisradion toimitusjohtajalta Merja Ylä-Anttilalta, joka tuolloin katsoi, että kysymykseen vastaaminen on hankalaa.

Vihreät syyllistää suomalaisia rasismista – samaan aikaan vihreä kansanedustaja syynää julkisista tapahtumista ihmisten ihonväriä
Vihreät lähtee kunta- ja aluevaaleihin ylimielisessä woke-asennossa, eli puolue solvaa nyt äänestäjiä rasisteiksi. Kaksisuuntaisesta keskustelusta kieltäytyneen puolueen arvioidaan jo olevan kriisitilassa.

Päivän pointti: Helsingin Sanomat ilmastosyyllistää ja leimaa suomalaiset tuholaisiksi – vaikka Suomi on hiilinegatiivinen maa

Musk-viha roihuaa ja Teslat palavat – erityisesti transseksuaalit vihaavat maailman rikkainta miestä
Elon Muskin omistaman yrityksen valmistamat sähköautot ovat joutuneet vasemmistolaisten vihan kohteeksi. Tesloja on naarmutettu, sotkettu maalilla ja tuhottu polttopulloilla. Erityisesti transseksuaalit tuntuvat vihaavan Elon Muskia. Tuleeko Tesla-mellakoista uusi Black Lives Matter -ilmiö?

Vieläkö muistat? Sanna Marin kiisti kielitaidottomien hoitajien aiheuttavan ongelmia – nyt hoitajaliitto SuPer pelkää vieraskielisten hoitajien vaarantavan jo potilasturvallisuutta
Suomen lähi- ja perushoitajaliitto Superin julkaisema tuore selvitys viimeistään osoittaa kaikille, että sotealan ongelmia ei ole mahdollista korjata siten, että alalle aktiivisesti haalitaan henkilökuntaa maailman toiselta puolelta. Vielä eduskuntavaalien 2023 alla monet eturivin poliitikot kuitenkin pyrkivät kiistämään kielitaidottomien hoitajien työyhteisölle aiheuttamat ongelmat ja työyhteisölle kasaantuvan lisäkuorman.

Yle painostaa hallitusta likaisilla menetelmillä – Antikainen: Johtajat vaihtoon
Yleisradion toiminnassa on havaittu vakavia epäkohtia muutosneuvotteluiden jälkeen, ja irtisanomisten perusteet ovat herättäneet runsaasti kysymyksiä. Perussuomalaisten kansanedustaja Sanna Antikainen vaatii, että Ylen tulee leikata kustannuksiaan hallinnon ja byrokratian puolelta sen sijaan, että se lakkauttaa suositut ohjelmat ja irtisanoo arvostettuja toimittajia.

EVA:n tutkimuksen tulos on karua luettavaa Ylestä – Vigelius: ’’Puolueellisuus ei kuulu verorahoitteiseen mediaan’’
Tänään julkaistun EVA:n Arvo- ja asennetutkimuksen mukaan jopa 40 prosenttia suomalaisista arvioi Yle Uutisten painottavan tiedonvälityksessään vasemmistolaista näkökulmaa.

Bernerin taksilaki kylvää tuhoa, mutta korjaus tulee: Taksisääntelyn uudistus eduskuntaan vielä tänä vuonna – ”Kuljettajien vaatimustasoa tiukennetaan huomattavasti”
Hallitus panostaa arjen sujuvuuteen ja turvallisuuteen uudistamalla taksialan sääntelyä. Tavoitteena on palauttaa Suomeen turvalliset taksit ja luottamus koko taksialaan. Pitkään valmisteltu hallituksen esitys on tarkoitus antaa eduskuntaan vielä tämän vuoden puolella, syysistuntokaudella 2025.
Uusimmat

Sakari Puisto: Pääomamarkkinoille tarvitaan laajuutta ja syvyyttä

Puola otti käyttöön Suomen mallin mukaisen rajaturvallisuuslain
Toimitus suosittelee

Lue lisää
PS Naiset 1/2025

Lue lisää
Perussuomalainen 1/2025

Lue lisää