Euroalueen, euron ja EU:n kehitys näytti vakaalta finanssikriisin alkuun saakka. Kritiikki oli varsin vähäistä, eivätkä monet havainneet piileviä ongelmia, joita varsinkin euroalueelle alkoi kertyä löysän finanssipolitiikan ja luottojen liiallisen kasvun seurauksena. Myös liian keveä rahapolitiikka kiihdytti luottojen kasvua.
Finanssikriisiä, josta euroalue näytti aluksi selviävän varsin vähällä, seurasi kuitenkin Etelä-Euroopan maiden velkakriisi ja lisäksi pankkikriisi monessa maassa. Talouden taantuma on kriisimaissa kestänyt jo vuosia, ja työttömyys on kohonnut yli kymmeneen prosenttiin. Monissa maissa nuorisotyöttömyys on valtavan korkea, 30-50 prosenttia. Maiden väliset erot ja erimielisyydet ovat kasvaneet hälyttävän suuriksi.
Miten on mahdollista, että 2000-luvun ensimmäisen vuosikymmenen puolivälissä jo menestystarinana pidetty euroalue ja euroraha ovat suistuneet näin suuriin ongelmiin? Euroalueen menestystarinan yhtenä keskeisimpänä mittarina pidettiin jäsenvaltioiden pitkien velkakirjakorkojen konvergoitumista lähes samalle tasolle. Maiden väliset riskierot olivat hävinneet lähes kokonaan. Tätä pidettiin merkkinä taloudellisen yhdentymisen eli integraation nopeasta etenemisestä. Samaan aikaan erot talouskehityksessä olivat kuitenkin alkaneet kasvaa. Poliittiset ja sosiaaliset ongelmat ovat nyt kasvaneet huolestuttavan suuriksi kriisimaissa. Uusiakin kriisimaita saattaa olla tulossa.
Mistä ongelmat johtuvat?
Euroalueen vakavin ongelma on sen heterogeenisuus. Jäsenmaat ovat taloudeltaan, kulttuuriltaan, tavoiltaan ja yleiseltä tehokkuudeltaan liian erilaisia. Etelä-Euroopan maat ovat kyvyttömiä noudattamaan tiukkaa ja kurinalaista talouspolitiikkaa, jota yhteiseen raha-alueeseen kuuluminen välttämättä edellyttäisi. Yhteinen raha loi liiallisen turvallisuuden ja huolettomuuden tunteen, minkä varjossa monet maat alkoivat velkaantua liikaa. Rakenneuudistukset ja kilpailukyvystä huolehtiminen lopetettiin tyystin ja hyvinvointia pidettiin yllä velkaantumalla. Kun yhteinen korkotaso oli liian alhainen monille maille, syntyi vähitellen kiinteistö- ja luottokuplia sekä niiden seurauksena pankkikriisejä. Finanssipolitiikalla olisi voitu torjua näitä ylilyöntejä, mutta siihen ei ollut pakotetta, koska valtioiden korkoerot kaventuivat. Markkinakuri lakkasi toimimasta. Myös luottoluokituslaitokset erehtyivät pahasti. Tehokas markkinakuri on välttämätöntä, jotta valtiontaloudet pysyisivät kaidalla polulla.
Kaikkein karmeinta oli palkkakustannusten hurja nousu euron ensimmäisen kymmenvuotiskauden aikana. Kun Saksassa palkat nousivat yhteensä vain noin 25 prosenttia, nousivat ne monissa maissa jopa kaksi kertaa nopeammin. Yhteisen rahan oloissa tällä erolla oli tuhoisa vaikutus kilpailukykyyn, kun devalvaation mahdollisuutta ei ollut.
Yhteinen raha oli yritys suureen ja nopeaan harppaukseen taloudellisessa integraatiossa. Teoriassa yhteisen rahan idea oli hyvä, mutta todellisuudessa täysin epärealistisille oletuksille rakennettu. Yhteisen rahapolitiikan lisäksi olisi tarvittu samankaltaista finanssipolitiikkaa ja suunnilleen yhtäsuuria palkankorotuksia. Myös tuottavuuserojen olisi pitänyt kaventua.
Yhteisvastuun politiikka johtaa moraalikatoon
Euroalueen ongelmia on yritetty ratkaista tukipolitiikalla kriisimaille ja Euroopan keskuspankin (EKP) elvytystoimilla, jotka muistuttavat vanhakantaista setelirahoitusta. Tukimekanismejä on perustettu (ERVV ja EVM). Myös pankkiunionia ollaan rakentamassa, mutta se etenee varsin hitaasti ja alkaa yhteisen pankkivalvonnan perustamisella EKP:n yhteyteen ensi vuonna.
Ratkaisua kriisiin on haettu ensisijaisesti yhteisvastuuta lisäämällä. Myös EKP:n toimissa on tämä piirre, koska riskit kaatuvat viime kädessä jäsenmaiden päälle, jotka omistavat EKP:n.
Seppo Lindblom on Huojuva tasavalta kirjallaan (Otava 2013) tuonut merkittävän lisän euron ja koko EU:n ongelmiin. Hän ei usko yhteisvastuun politiikkaan eikä pidä liittovaltiokehitystä suotavana. Valittu linja pitää sisällään valtavan moraalikadon (moral hazard) kasvun, joka olisi erityisen vaarallista, jos vielä mentäisiin yhteisiin velkakirjoihin (eurobondit). Tällöin kaikki insentiivit rakennemuutoksiin ja kurinalaiseen finanssipolitiikkaan katoaisivat. Lisäksi yhteisvastuuseen sisältyy vakava demokratiavajeen ongelma, mikä jo nykyisinkin on varsin suuri.
Seppo Lindblom on oikeutetusti huolissaan kasvavasta demokratiavajeesta. Ensi syksynä järjestettävien Saksan vaalien jälkeen nähdään, miten pitkälle Saksa on yhteisvastuun lisäämisessä valmis menemään ilman EU:n perussopimusten muuttamista. Periaatteessa Saksa tavoittelee pitkälle menevää poliittista unionia, mikä tähän saakka on ollut sen vaatimus yhteisvastuun merkittävälle kasvattamiselle.
Toinen tie ratkaista euroalueen ongelmat olisi pahimpien kriisimaiden velkojen leikkaus. Tarve voisi olla joissakin maissa jopa 50-80 prosenttia. Lisäksi kaikkein kehnoimmat maat voitaisiin heittää euron ulkopuolelle. Jotkut ovat ehdottaneet Suomessakin tätä mallia. Ongelmana siinä ovat suuret maat: Espanja, Italia ja Ranska. Ne eivat näytä pystyvän harjoittamaan kurinalaista talouspolitiikkaa. Ranskan talouskehitys on jäänyt ratkaisevasti Saksasta jälkeen ja sen kilpailukyky rapautunut pahasti. Velkasaneerausten tekemistä vaikeuttaa se, että erityisesti kriisimaissa pankeilla on suuret määrät oman valtion velkapapereita. Niiden arvonalentaminen aiheuttaa pankkien konkurssin.
Helppoa ratkaisua ei ole
Mitään helppoa ja selkeää ratkaisumallia euroalueen ongelmiin ei ole, koska yhteisen rahan valuviat ovat erittäin syvällisiä. Vaarana on, että tukipolitiikkaa jatketaan loputtomiin ja yhteisvastuuta lisätään vähitellen vuosi vuodelta ja demokratiavaje kasvaa. Todellisuudessa euroalue pysyy tällä hetkellä pystyssä vain EKP:n setelirahoituksella ja EKP:n lupauksella ostaa rajoituksetta valtion velkapapereita, jolloin maan on sitouduttava sopeutustoimiin. Viime kädessä Saksa ratkaisee, kuinka pitkään euro pysyy pystyssä. Se voi pysyä pystyssä pitkäänkin, mutta yhteisvastuun ja tukipolitiikan jatkuessa heikko talouskehitys voi jäädä pysyväksi ja työttömyys korkealle tasolle. Sosiaaliset ja poliittiset ongelmat voivat kumuloitua aikaa myöten. Mitään menestystarinaa eurosta ei enää ole odotettavissa ainakaan nykyisillä pelisäännöillä ja toimintatavoilla.
Suomen tilanne on vaikea taloudellisesti ja poliittisesti. Yhteisen rahan jättäminen olisi dramaattinen päätös, johon poliittinen rohkeus tuskin riittää. Voidaan myös epäillä, pystyisikö Suomi noudattamaan kurinalaista talouspolitiikkaa ja nostamaan palkkoja maltillisesti euron ulkopuolella, kun se ei ole siihen pystynyt eurossa ollessakaan.
Nimellinen valuuttakurssin arvo tai sen määräytymismalli ei ratkaise minkään talouden pitkän aikavälin kasvuvauhtia. Se riippuu ratkaisevasti maan kilpailukyvystä, julkisen talouden kestävyydestä ja kyvystä rakennemuutoksiin.
Kurinalaista talouspolitiikkaa ja maltillista palkkapolitiikkaa harjoittava maa menestyy aina valuutasta riippumatta. Ruotsi, Sveitsi ja Tanska ovat tästä erinomaisia esimerkkejä. Niiden taloudet ovat tasapainossa ja kilpailukyky erinomainen. Jokaisella on huomattava vaihtotaseen ylijäämä, mikä kertoo hyvästä kilpailukyvystä. Tähän menestyneiden pienten maiden ”klubiin” Suomen tulee pyrkiä. Olemme etääntyneet tästä porukasta huolestuttavan kauas, kun kymmenen vuotta sitten oltiin samalla tasolla. Velkojen ja kaiken muunkin yhteisvastuun kasvattamista Suomen on vastustettava kaikin keinoin. Jos se ei onnistu, on parempi hypätä pois euron uppoavalta uppotukilta.
Ensisijaisena tavoitteena Suomella on kuitenkin oltava oman talouden kuntoon laittaminen. Tunnusluvuilla mitaten (kasvu, työllisyys, budjettivaje ja vaihtotase ym.) alamme lähestyä Ranskan tasoa. Hyvässä kunnossa oleva talous menestyy aina riippumatta siitä, mikä rahayksikkö sillä on käytössä. Perusteelliset rakennemuutokset ja kilpailukyvyn parantaminen ovat tarpeen, jotta Suomi menestyisi alati kiihtyvässä globaalissa kilpailussa. Kohtalomme on omissa käsissämme.
Heikki Koskenkylä
VTT
Kirjoittajasta: Heikki Koskenkylä on työskennellyt lähes 40 vuotta Suomen Pankissa. Hän jäi eläkkeelle rahoitusmarkkinaosaston päällikön paikalta. Toimii nykyisin Linse Consultingissa liikkeenjohdon konsulttina. Nousi 1990-luvun alussa valtakunnalliseen julkisuuteen ennustettuaan, että pankkien henkilökunnan ja konttoreiden määrä tulee putoamaan Suomessa puoleen. Ennuste osui täysin oikeaan.
Kirjoitus on julkaistu Perussuomalainen 8/2013 -lehdessä.
Artikkeliin liittyvät aiheet
Viikon suosituimmat
Iranin Teheranista kotoisin oleva nainen kertoo nähneensä burkan ensi kertaa Helsingissä. Hän kertoo tajunneensa tuolloin, että suomalainen feminismi tarkoittaa vain "sinisiä ja vihreitä hiuksia tai ajamattomia kainaloita".
Tänään vietetään kansainvälistä miestenpäivää. Nyky-yhteiskunnassa nainen voi avoimesti kertoa miesvihastaan, mutta toksisesta radikaalifeminismistä ei juurikaan puhuta. Somevaikuttaja Emmi Nuorgam sanoo vihaavansa "mieheyttä sosiaalisena ja kulttuurisena ilmiönä". Kansanedustaja Joakim Vigelius vastaa kysymällä, miksei mediassa koskaan kirjoiteta avoimesti naisten radikalisoimiseen pyrkivistä vihaisista feministinaisista.
Pohjoismaisen yhteiskunnan polarisaatio kuplii kunnolla nyt jo koululaitoksessa. Ruotsalaisessa pikkukunnassa ”mustat ja valkoiset” ovat pitkin syksyä ottaneet yhteen nyrkein ja iskulausein. Useimmat tappeluihin ja levottomuuksiin osallistuneista ovat 10-vuotiaita.
Helsingin pormestariksi pyrkivä elinkeinoministeri Wille Rydman haluaa palauttaa pääkaupunkimme takaisin tunnollisille työssäkäyville ihmisille ja uutterille yrittäjille. - Helsinki kuuluu niihin alueisiin maassamme, jotka eniten kärsivät vääränlaisesta maahanmuuttopolitiikasta, Rydman sanoo.
Eduskunnan puhemies Jussi Halla-aho kommentoi tuhat päivää jatkunutta Ukrainan sotaa Suomen Uutisille.
Yhdysvaltain presidentiksi valitun Donald Trumpin tuoreet henkilövalinnat tulevaan hallintoonsa aiheuttavat ahdistusta mediassa ja Trumpin politiikan vastustajissa. Reaktiot ovat samankaltaisia Atlantin valtameren molemmilla puolilla.
Viime vuosina media on korostanut kerronnassaan "laitaoikeistoa" ja välittänyt mielellään kuvaa oikeiston radikalisoitumisesta länsimaisena ilmiönä. Yhdysvalloista kerätyn datan valossa näyttää kuitenkin siltä, että pikemminkin vasemmiston näkemykset ovat muuttuneet radikaalimmiksi, kun taas oikeisto on pysynyt lähes paikallaan.
Suomi keskeyttää maaohjelman kautta tehtävän kahdenvälisen kehitysyhteistyön Somalian kanssa, kehitysyhteistyö- ja ulkomaankauppaministeri Ville Tavio kertoo. Päätös palautuu hallitusohjelmaan, jossa linjataan, että Suomen kehitysyhteistyö on ehdollistettu omien kansalaisten vastaanottamiselle ja kansainvälisen sääntöperusteisen järjestyksen tukemiselle.
Suomen maahanmuuttopolitiikkaa tiukennetaan ulkomaalaislain muutoksilla. Kansainvälinen suojelu muutetaan luonteeltaan väliaikaiseksi, ja lupien kestoa lyhennetään EU-oikeuden mahdollistamaan minimiin. Jatkossa rikoksiin syyllistyminen ja kansallisen turvallisuuden vaarantaminen johtavat suojeluaseman myöntämättä jättämiseen tai lakkauttamiseen.
Tanskassa äskettäin suoritetun kyselytutkimuksen mukaan peräti kolmasosa Tanskan muslimeista sympatisoi terroristijärjestö Hamasia. Yhtä suuri osuus pitää Hamasin vuosi sitten Israeliin tekemää hyökkäystä oikeutettuna siviiliuhreista huolimatta. Tanskan muslimeista 44 prosenttia sanoo, että Israelin valtiolla ei ole oikeutta olemassaoloon.
