PS ARKISTO
Toimitus suosittelee
Suomen hyvinvointivaltio uhattuna – talousprofessori Virén vaatii ratkaisuja: ”Mitä enemmän vaikeita päätöksiä vältellään, sitä enemmän kasautuu ongelmia”
Ajatuspaja Suomen Perusta julkaisi äskettäin kirjan Kaksitoista talouden periaatetta, jonka on kirjoittanut taloustieteen emeritusprofessori Matti Virén. Talousprofessori huomauttaa, että taloudessa tarvitaan nyt todellisia ratkaisuja. – Poliittinen järjestelmä näyttää epäonnistuneen, eli päätöksiä lykätään aina yksi vaalikausi eteenpäin.
Suomen taloudesta kuulee vain aniharvoin hyviä uutisia. Jos tarkastelemme julkisen sektorin kokoa, veroastetta tai velkaantuneisuutta, luvut ovat olleet hälyttäviä jo pitkään.
Ajatuspaja Suomen Perusta osallistuu keskusteluun Suomen talouden hoitamisesta, ja on äskettäin julkaissut kirjan Kaksitoista talouden periaatetta, jonka on kirjoittanut taloustieteen emeritusprofessori Matti Virén.
Tulevaisuutta ei rakenneta toiveilla
Virénin eräs keskeisistä havainnoista on, että Suomi on muuttumassa markkinataloudesta eräänlaiseksi sosialistiseksi siirtymätaloudeksi. Professori huomauttaa myös, että julkisessa keskustelussa hyvin harvoin tuodaan esille vaihtoehtoja nykyiselle kehityskululle.
– Suomessa ajatuskuvio rakentuu sille, että jokin tyhjästä tuleva positiivisten uutisten joukko veisi meitä eteenpäin ja auttaisi ratkaisemaan ongelmat. Suomen tilanne on kuitenkin niin hälyttävä, että tulevaisuutta ei voi rakentaa toiveiden varaan, Virén sanoo.
Hälyttävyydestä puhuminen ei ole liioittelua. Yhtenä esimerkkinä esille voidaan nostaa hillitön velkaantuminen: valtion budjetin alijäämä on 6,9 miljardia euroa ensi vuodelle, eikä pääministeri Sanna Marinin (sd) hallitus ole valmis leikkaamaan edes toissijaisista menoista.
Suomen verotus maailman kärkiluokkaa
Talousprofessori huomauttaa, että nyt kuitenkin tarvitaan todellisia ratkaisuja.
– Poliittinen järjestelmä näyttää epäonnistuneen, eli päätöksiä lykätään aina yksi vaalikausi eteenpäin. Lisäksi epämiellyttäviä päätöksiä yritetään visusti välttää. Päällimmäinen ongelma onkin, että mitä enemmän vaikeita päätöksiä vältellään, sitä enemmän kasautuu ongelmia ja sitä hankalammaksi muutos tulee.
Suomen kokonaisveroaste on maailman kärkiluokkaa. Veropotin kerää silti kasaan suhteellisen harvalukuinen joukko. Kannustinloukut ja monet muut työn tekemisen esteet varmistavat sen, ettei verokertymä ole merkittävästi kasvamassa jatkossakaan.
Virén sanoo, että taloudessa Suomen ”pelimerkit” alkavat loppua kesken.
– Mediassa näkee paljon keskustelua siitä, pitäisikö leikata menoja vai kiristää verotusta. Minusta kahta vaihtoehtoa ei ole edes olemassa, vaan meidän täytyy yksinkertaisesti pystyä sopeuttamaan menot käytettävissä olevan tulovirtaan.
Katso haastattelu ja lue kirja
Suomen Perusta -ajatuspajan toiminnanjohtaja Simo Grönroos haastattelee Virénia, joka lukee tylyt luvut Suomen taloudelle: tällä menolla ei hyvinvointivaltioon ole enää kauan varaa.
Menokohteet pitää laittaa järjestykseen ja katsoa, mitä valtion kuuluu tehdä ja mitä ei.
Virénin kirja Kaksitoista talouden periaatetta on luettavissa täältä.
Suomen Uutisten toimitus suosittelee sekä haastattelua että kirjaa, sillä molempien parissa käytetty aika on hyvin käytettyä.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
- sosialistinen siirtymätalous työn tekeminen sopeuttamistoimet markkinatalous toissijaiset menokohteet valtiontalous valtion budjetti hyvinvointivaltio Kannustinloukut Alijäämä Matti Virén Julkinen sektori Suomen Perusta Velkaantuminen Simo Grönroos verotus
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita
Yle juoksutti esille ekonomistiköörin hehkuttamaan kiristyvää verotusta ja kohoavia elinkustannuksia – Talousprofessori Virén tyrmää: ”Tuhoisa linja talouden vahvistumisen kannalta”
Taloustieteen professorit ylenpalttista elvytystä vastaan – Matti Virén: “Julkiset menot eivät ole mikään kasvun lähde”
Yhä useampi pulassa nousevien elinkustannusten kanssa: Suomalaisten selkä uhkaa katketa – ”Sinivalkoinen siirtymä on välttämätön”
Purra: Turhat menokohteet eivät ole luonnonilmiöitä – ”Hallituksella ei ole edes minkäänlaista suunnitelmaa julkisen talouden ongelmien ratkaisemiseksi”
Perussuomalaiset haluaa turvata keskiluokan ostovoiman: Sähkönsiirrolle hintakatto, polttoainevero alas – Tavio: ”Rahaa tulee jäädä kulutukseen”
Puoluesihteeri Luukkanen: Sanna Marinin pitäisi nyt hoitaa pääministerin työtään!
Uniper-sotkusta tuppisuuna pysynyt pääministeri Marin palaa lomilta julkisuuteen – keskustelee Flow-festivaalilla musiikkielämästä
Kankaanniemi: Ympäristöministeriön menot järkyttävällä tasolla – Ruotsin mallia harkittava
Ratkaiseeko raha korkeakoulujen ongelmat?
Viikon suosituimmat
Tynkkynen saama viesti tyrmistyttää: “Poliisiammattikorkeakoulussa on alettu opettaa etuoikeuskehää, opiskelijat joutuvat kuuntelemaan saarnaa siitä, miten etuoikeutettuja he ovat”
Europarlamentaarikko Sebastian Tynkkynen julkaisi lauauntaina hämmästyttävän viestin. Tynkkysen julkaisemien tietojen mukaan Poliisiammattikorkeakoulussa on alettu opettaa etuoikeuskehää. Oppilaille saarnataan heidän etuoikeuksistaan ja he joutuvat tekemään kirjallisen tuotoksen, jossa he pohtivat omaa etuoikeutettua asemaansa.
Pikkutyttöjen joukkomurhaaja: “Hyvä että kuolivat! Olen niin iloinen!” – Southportin joukkomurhaan liittyy kummallisia salailuja
Southportin joukkomurhaaja tuomittiin elinkautiseen vankeuteen useista henkirikoksista, risiinimyrkyn valmistamisesta ja terroristisen aineiston hallussapidosta. Pikkutyttöihin kohdistunutta joukkomurhaa ei kuitenkaan itsessään pidetty terroristisena rikoksena. Murhaajan tiedetään olleen erittäin kiinnostunut historian suurista kansanmurhista. Hänen väitetään huudelleen koulussa "valkoisten kansanmurhaa". Monet britit kokevat, että murhaajan motiiveja on pyritty salailemaan.
Trump lakkautti UNRWA:n tuen – naispanttivankeja pidettiin vankina Pohjois-Gazan sairaalassa ja UNRWA:n leireillä
Kolme Gazasta vapautettua panttivankia kertoi tiistaina, että heitä pidettiin vangittuina YK:n alaisen UNRWA:n pakolaisleireillä. Yhdysvaltain presidentti Donald Trump keskeytti ensi töikseen Yhdysvaltain rahoituksen UNRWA:lle presidentin asetuksella virkaanastujaispäivänään maanantaina.
Purra Educa-messuilla: ”Opettajat haluavat puhua kanssani maahanmuuton aiheuttamista ongelmista kouluissa”
Afganistanilaisen turvapaikanhakijan verinen veitsi-isku lapsiryhmään paljasti Saksan siirtolaispolitiikan lepsuuden – vahvin liittokansleriehdokas lupaa radikaaleja muutoksia
Karkotettavaksi määrätyn afganistanilaisen turvapaikanhakijan verinen veitsi-isku lasten kimppuun Aschaffenburgissa Saksassa käänsi liittopäivävaalikampanjan kiivaaksi väittelyksi epäonnistuneesta turvapaikka- ja siirtolaispolitiikasta. Nykyisen punavihreän hallituksen haastaja lupaa tiukkaa rajavalvontaa sekä karkotettavaksi määrättyjen sulkemista kasarmeihin ja kontteihin odottamaan karkotuksen toimeenpanoa.
Ruotsi valmistautuu muuttamaan perustuslakia: Passi pois kaksoiskansalaisilta, jotka ovat uhka kansalliselle turvallisuudelle
Ruotsi valmistautuu muuttamaan perustuslakia voidakseen ottaa passin pois niiltä kaksoiskansalaisilta, jotka ovat saaneet Ruotsin kansalaisuuden vilpillisin keinoin tai jotka ovat uhka kansalliselle turvallisuudelle.
Uusi aika alkoi USA:ssa: Trumpin ”punakynä” tavoitti laittomasti maahan pyrkivät ja maan hallinnon DEI-ohjelmat
Presidentti Donald Trump aloitti vaalitaistelun aikana antamiensa lupausten lunastamisen ja allekirjoitti heti lähes 200 asetusta.
Vanhemmat eivät päästäneet lapsiaan kouluun – ”Heidän kohtalonsa tekee minut suunnattoman surulliseksi”
Vähemmistöön kuuluvan suurpeen 11 lasta jäivät vaille koulusivistystä, koska luku- ja kirjoitustaidoton äiti ja hänen puolisonsa eivät katsoneet sitä tarpeelliseksi. Lasten kohtalo on järkyttänyt ruotsalaisia ministeriä myöten koska kaikki tietävät, että vain ”koulunkäynti mahdollistaa hyvä elämän”.
Biden johtaa armahduskisaa – mutta tietääkö hän itsekään ketkä kaikki hän ehti armahtaa?
Väistyvä presidentti Joe Biden on myöntänyt yli kahdeksantuhatta armahdusta. Monet kysyvät tietääkö hän edes itse mitä papereita hän on allekirjoittanut. Bidenin useille sukulaisilleen myöntämät ennakoivat armahdukset herättävät ajatuksen, että jotain rikollista on tapahtunut. Myös koronatoimia johtanut tohtori Fauci ja rokotevalmistajat on vapautettu kaikesta vastuusta.
Irak hyväksyi lapsiavioliitot sallivan lain – jopa 9-vuotiaan kanssa saa mennä naimisiin
Irakissa on hyväksytty laki, joka sallii naimisiin menemisen jopa 9-vuotiaan lapsen kanssa. Avioliiton ikäraja riippuu naimisiin menijöiden uskonnollisesta lahkosta. Irakilaiset naisasia-aktivistit pitävät uutta lakia "laillistettuna lapsenraiskauksena".