

LEHTIKUVA/KUVITUSKUVA
Suomen aloite turvallisuus- ja puolustusalojen rahoituksesta läpi EU:ssa
Suomen uusi linja tehdä vaikuttavaa EU-politiikkaa sai komeaa jatkoa viime perjantaina, kun unionin valtiovarainministerien kokous päätti helpottaa turvallisuus- ja puolustusprojektien rahoitusta.
Perussuomalaisten puolustusvaliokuntavastaava Jari Ronkainen ottaa uutisen vastaan ilolla.
– Sehän oli nimenomaan Suomi, joka teki viime maaliskuussa aloitteen Euroopan investointipankin mandaatin muuttamisesta. Meidän ideoimaan kirjeeseen lähti mukaan kolmetoista muuta EU-maata ja nyt siis kirjaus EIP:n roolin muuttamisesta on totta.
– Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että EIP muuttaa puolustusteollisuudelle myönnettäviä lainoja koskevaa politiikkaansa. Tällä päätöksellä EIP sitoutuu nopeuttamaan rahoitusta eurooppalaisen teollisuuden hyväksi kun Euroopan turvallisuus- ja puolustuskykyä vahvistetaan.
Hyvä uutinen puolustusvälineteollisuudelle
EU-kielellä EIP:n pääjohtaja Nadia Calviño esitteli perjantaina toimintasuunnitelman kaksikäyttöisten projektien määritelmän päivittämiseksi ja Euroopan investointipankin luottolimittien laajentamiseksi pk-yrityksille ja innovatiivisille startup-yrityksille turvallisuus- ja puolustusalalla.
Suunnitelman mukaan EIP:n työryhmä, jonka tehtävänä on nopeuttaa investointeja ja parantaa EIP:n sisäisiä prosesseja, jotta turvallisuus- ja puolustusprojektit etenisivät nopeammin ja jotta voitaisiin hyödyntää Strategic European Security Initiative (SESI) -ohjelman puitteissa saatavilla olevaa 6 miljardin euron rahoitusta aloittaa toukokuun alussa.
– Tämä on hyvä uutinen myös suomalaiselle puolustusvälineteollisuudelle, jolla on useita kansainvälistä kiinnostusta herättäneitä tuotteita, sanoo Ronkainen.
Suomen vaikuttamisen ryhtiliike etenee
Myös puolustusvaliokunnan jäsen Miko Bergbom on tyytyväinen päätöksestä.
– Suomen EU-vaikuttamisen ryhtiliike on jälleen ottanut uuden askeleen. On ollut käsittämätöntä, että Euroopassa käydään sotaa, mutta samaan aikaan puolusteollisuuden rahoitusta ei saada kuntoon. Nyt on suuri mahdollisuus sille, että puolustusteollisuuden mahdollisuudet saada rahoitusta uusiin investointeihin paranee merkittävästi, Bergbom toteaa.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
- Nadia Calviño EU-vaikuttaminen puolustusvälineteollisuus Miko Bergbom EIP rahoitus Investoinnit Jari Ronkainen Suomi Turvallisuus
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Suojelupoliisin päällikkö Juha Martelius: ”Venäjän sisäiset yhteenotot ovat spekulaatiota – mutta maan tulevaisuutta on pitkällä tähtäimellä vaikea ennustaa”

Valtioneuvosto laatii kansallisen turvallisuuden strategian

Perussuomalaiset kannattavat Naton huippuosaamiskeskusta Kainuuseen

Ministeri Ranne tutustuu Nordic Response 24 –puolustusharjoitukseen Lapissa – tarkastelussa erityisesti infran toimivuus ja kestävyys poikkeusoloissa
Viikon suosituimmat

Garedew: Vanhemmilla on lakiin perustuva oikeus kieltää sateenkaari-ideologian opettaminen lapsilleen
Seta ry kiertää jälleen kouluja ja järjestää koulutuksia myös päiväkotien opettajille. Perussuomalaisten kansanedustaja Kaisa Garedew vaatii loppua tälle lasten seksualisoinnille. Vanhemmilla on oikeus kieltäytyä vakaumuksensa vastaisesta materiaalista ja opetuksesta lapsilleen.

Suomalaisyritys markkinoi maahantulopaketteja Iranissa ja Lähi-idässä – yrityksen somepäivityksessä kerrotaan Suomen tarvitsevan 60 000 maahanmuuttajaa vuodessa
Oikeudellista konsultointia tarjoavan oikeustoimiston neuvonantaja-asiantuntija-tittelillä esiintyvä henkilö markkinoi maahantulopaketteja Suomeen Iranissa ja Lähi-idässä. Helmikuun lopulla neuvonantajan Facebook-päivityksessä kerrottiin, että Suomi tarvitsee 60 000 maahanmuuttajaa vuosittain. Lisätietoja 4 500 euron hintaisesta maahantulopaketista saa 70 euroa maksavan puhelun kautta.

Yle-pomo Merja Ylä-Anttila skippasi viime viikolla kysymyksen Yleisradion vasenkallistumasta – ”Mikään tutkimus ei tällaista todista…”
EVA:n juuri julkaistu syksyn 2024 arvo- ja asennetutkimus paljastaa, että jopa 40 prosenttia suomalaisista katsoo Yleisradion uutisoinnin oleva vasemmalle kallellaan. Perussuomalaisten kansanedustaja Pekka Aittakumpu kysyi viime viikolla samasta asiasta Yleisradion toimitusjohtajalta Merja Ylä-Anttilalta, joka tuolloin katsoi, että kysymykseen vastaaminen on hankalaa.

SDP jälleen turpo-kuutamolla – kun Lulu Ranne totesi, ettei suomalainen puolustusteollisuus välttämättä hingu työntekijöiksi venäläisiä, demarit menivät välittömästi epäkuntoon
Vaikuttaisi itsestäänselvyydeltä, että suomalainen puolustusteollisuus toivoo työvoimaa, joiden lojaliteeteista voidaan kohtuullisella varmuudella mennä takuuseen. Yhtä lailla vaikuttaa itsestäänselvältä, etteivät Suomeen saapuvat venäläiset sattuneesta syystä ole puolustusvoimien ykkösrekryjä. Asian ääneensanominen aiheutti kuitenkin Hämeenlinnan valtuustossa melkoisen demariäläkän.

Päivän pointti: Helsingin Sanomat ilmastosyyllistää ja leimaa suomalaiset tuholaisiksi – vaikka Suomi on hiilinegatiivinen maa

Kansalaisaloitteen tekijät: Ylen rahoitusta leikattava Ruotsin tasoon eli 76 euroon per asukas
Yle kuriin nyt! -kansalaisaloitteen laatijoiden mielestä Yleisradio on tietoisesti hakenut säästöjä kaikista näkyvimmistä ja suosituimmista toiminnoista esimerkiksi irtisanomalla työntekijöitä ja vihjaamalla katsojaluvuiltaan suosituimpien ohjelmien lopettamiseen.

Musk-viha roihuaa ja Teslat palavat – erityisesti transseksuaalit vihaavat maailman rikkainta miestä
Elon Muskin omistaman yrityksen valmistamat sähköautot ovat joutuneet vasemmistolaisten vihan kohteeksi. Tesloja on naarmutettu, sotkettu maalilla ja tuhottu polttopulloilla. Erityisesti transseksuaalit tuntuvat vihaavan Elon Muskia. Tuleeko Tesla-mellakoista uusi Black Lives Matter -ilmiö?

Vieläkö muistat? Sanna Marin kiisti kielitaidottomien hoitajien aiheuttavan ongelmia – nyt hoitajaliitto SuPer pelkää vieraskielisten hoitajien vaarantavan jo potilasturvallisuutta
Suomen lähi- ja perushoitajaliitto Superin julkaisema tuore selvitys viimeistään osoittaa kaikille, että sotealan ongelmia ei ole mahdollista korjata siten, että alalle aktiivisesti haalitaan henkilökuntaa maailman toiselta puolelta. Vielä eduskuntavaalien 2023 alla monet eturivin poliitikot kuitenkin pyrkivät kiistämään kielitaidottomien hoitajien työyhteisölle aiheuttamat ongelmat ja työyhteisölle kasaantuvan lisäkuorman.

EVA:n tutkimuksen tulos on karua luettavaa Ylestä – Vigelius: ’’Puolueellisuus ei kuulu verorahoitteiseen mediaan’’
Tänään julkaistun EVA:n Arvo- ja asennetutkimuksen mukaan jopa 40 prosenttia suomalaisista arvioi Yle Uutisten painottavan tiedonvälityksessään vasemmistolaista näkökulmaa.

Yle painostaa hallitusta likaisilla menetelmillä – Antikainen: Johtajat vaihtoon
Yleisradion toiminnassa on havaittu vakavia epäkohtia muutosneuvotteluiden jälkeen, ja irtisanomisten perusteet ovat herättäneet runsaasti kysymyksiä. Perussuomalaisten kansanedustaja Sanna Antikainen vaatii, että Ylen tulee leikata kustannuksiaan hallinnon ja byrokratian puolelta sen sijaan, että se lakkauttaa suositut ohjelmat ja irtisanoo arvostettuja toimittajia.