Artikkeli kuva

LEHTIKUVA

Suomella on historian autoilumyönteisin hallitus: Polttoaineveron alentaminen saa jatkoa – tulossa vielä 100 miljoonan euron lisävähennys

12.02.2025 |15:37

Perussuomalaiset on autoilijoiden asialla ja se näkyy myös hallituksen politiikassa. Teitä kunnostetaan kovaa vauhtia ja polttoainevero laskee entisestään. - Suomalaisessa politiikassa on alkanut vihdoin ja viimein tolkullisuuden aika punavihreän höperyyden jälkeen, sanoo perussuomalaisten eduskuntaryhmän puheenjohtaja Jani Mäkelä.

Hallituskausi lähenee puoliväliään. Paljon on tehty, mutta paljon riittää vielä tehtävää. Suomessa on liian pitkään jätetty tekemättä välttämättömiä uudistuksia ja sen vuoksi eletty koko ajan yli varojen.

– Suomalaisessa politiikassa on alkanut vihdoin ja viimein tolkullisuuden aika punavihreän höperyyden jälkeen. Paljon työtä jää myös tuleville vaalikausille. Suomen talouden ongelmia ja lainsäädännön epäkohtia ei korjata vielä parissa vuodessa, sanoo perussuomalaisten eduskuntaryhmän puheenjohtaja Jani Mäkelä.

Hän piti perussuomalaisten ryhmäpuheenvuoron tänään eduskunnassa.

Venäläisten kiinteistökaupoille täyskielto

Turvallisuus korostuu perussuomalaisessa politiikassa ja ajattelumaailmassa. Mäkelä korostaa, että perussuomalaiset on aina ollut turvallisuuspuolue, jonka kädenjälki näkyy hallituspolitiikassa.

– Hallitus vahvistaa niin ulkoista kuin sisäistä turvallisuutta. Viime viikolla annettiin esitys venäläisten kiinteistökauppojen täyskiellosta. Perussuomalaiset on ajanut tätä pitkään. Myös silloin kun kiinteistökauppojen riskeistä puhuminen leimattiin melkein kaikissa muissa puolueissa rasismiksi.

Perheenyhdistämisen kriteerit tiukentuvat

Mäkelä mainitsee myös maahanmuuttopoliittiset uudistukset osana kokonaisturvallisuutta. Perussuomalaiset jatkavat päättävästi tätä työtä.

– Tänä vuonna on tulossa lisää tärkeitä maahanmuuttopoliittisia hallituksen esityksiä. Muun muassa kansalaisuuslakiin tuodaan toimeentulo- ja nuhteettomuusedellytyksiä sekä kansalaisuuskoe. Perheenyhdistämisen kriteereitä tiukennetaan ja pysyvien oleskelulupien ehtoja kiristetään, Mäkelä toteaa.

Tuomiot vastaamaan kansan oikeustajua

Kriminaalipolitiikassa on siirrytty myös kansan oikeustajun puolelle.

– Myös kriminaalipolitiikassa on tehty täyskäännös kohti kansan oikeustajun suuntaa. Ensikertalainen voi jatkossa olla vain kerran ja taposta on tehty vanhentumaton rikos. Pakkoavioliitot on saatu rikoslakiin. Tänä vuonna kiristetään katujengirikollisuuden sekä ampuma-aserikollisuuden sanktioita. Lisäksi valmistellaan varmuusvankeutta, jolloin yhteiskunnalle todennetusti vaaralliset yksilöt eivät pääse vapaalle jalalle, Mäkelä jatkaa.

Kepun siunaama jakeluvelvoitteen nousu torpattu

Perussuomalaiset on autoilijoiden asialla, ja se näkyy myös hallituksen politiikassa. Mäkelä korosti nykyisen hallituksen olevan Suomen historian autoilumyönteisin.

– Polttoaineveroa on jo kertaalleen reippaasti laskettu, ja edessä on vielä 100 miljoonan euron lisävähennys. Muistetaan myös vanhempaan autokantaan painottuen tehty ajoneuvoveron kevennys. Ja tietysti keskustan siunaaman järjettömän jakeluvelvoitteen nousun torppaaminen, Mäkelä luettelee.

Panostuksia tullaan tekemään myös tiestön kunnossapitoon.

– Tiestöä kunnostetaan urakalla myös tänä kesänä. Teihin on saatu jo kaikkinensa 570 miljoonan euron lisäpanostukset, joista 200 miljoonaa toteutuu tänä vuonna. Liikennepuolella tapahtuu muutakin, kun taksilaki viimein korjataan kuluttajien luottamuksen palauttamiseksi.

Oppimistakuu osaksi peruskoulua

Pitkään otsikoissa olleessa koulutuspolitiikassa siirrytään perusasioiden äärelle. Päämääränä on taata peruskouluista valmistuville riittävä osaamisen taso.

– Peruskoulun rahoitusta lisätään 200 miljoonalla eurolla vaalikauden aikana. Oppimisen tukea on uudistettu, kännyköiden käyttöä rajoittava lainsäädäntö on nyt eduskunnassa ja toteutukseen tulee perussuomalaisten pitkään ajama oppimistakuu, joka varmistaa, että peruskoulusta ei päästetä ilman oikeasti riittävää osaamisen tasoa. Ilman aidosti riittäviä perustaitoja nuoret eivät selviä jatko-opinnoista, saati työelämästä, Mäkelä korosti.

Suurpetojen kannanhoidollinen metsästys mahdolliseksi

Mäkelä toi puheessaan esille vielä muutamia hallituksen keskeisiä esityksiä. Metsästyslakia esitetään muutettavaksi, ja kuntien oikeus myydä vesihuoltoa yksityisille kiellettäisiin.

– Säädetään laki, että kunnat eivät voi myydä vesihuoltoa yksityisille. Carunan kokemuksista monopolien myynnissä on opittu. Metsästyslakia muutetaan, jolloin suurpetojen kannanhoidollinen metsästys on mahdollista. Hallitusohjelman kirjauksia ampumaratojen määrän lisäämisestä edistetään. Keväällä annetaan teollisuuspoliittinen selonteko, jossa linjataan uutta sinivalkoista teollisuuspolitiikkaa.

Oppositio tarjoaa veroja ja velkaa

Mäkelä totesi, ettei oppositiolla ole todellisia eväitä talouden tasapainottamiseen. Kaikki lähtee vahvasta julkisesta taloudesta, ja panoksena on hyvinvointivaltion tulevaisuus.

– Vielä lopuksi on syytä muistuttaa, että kaikki lähtee vahvasta julkisesta taloudesta. Hyvinvointivaltion tulevaisuus on vaakalaudalla, jos velkaantumiskehitystä ei saada pysäytettyä ja työllisyysastetta merkittävästi nostettua. Olemme viime hallituskaudelta ja vaihtoehtobudjeteista voineet todeta, että oppositiolla ei ole eväitä talouden tasapainottamiseen. Tarjolla on vain lisää veroja ja puheita säästöpäätösten perumisesta. Perussuomalaisille tällainen vastuuton vasemmistopolitikointi ei käy.

Eduskuntaryhmän puheenjohtaja Jani Mäkelä piti perussuomalaisten ryhmäpuheenvuoron tänään eduskunnassa./LEHTIKUVA

Suomen Uutiset


Artikkeliin liittyvät aiheet


Mitä mieltä?

Aiheeseen liittyviä artikkeleita

Suomen uutiset logo

Puhemies Halla-aho varautumisesta turvallisuusuhkiin: Varautuminen epätodennäköisiinkin uhkiin on helpompaa ja halvempaa kuin jälkien korjaaminen, jos uhat realisoituvat

05.02.2025 |17:25
Suomen uutiset logo

Suomen kriminaalipolitiikassa tapahtui suunnanmuutos: Rangaistukset kiristyvät, lisää resursseja poliisille, vankeinhoitoon ja oikeuslaitokselle – ”Yleisen oikeustajun mukaista”

28.11.2024 |18:51
Suomen uutiset logo

Sakari Puisto muistuttaa: Marinin-Saarikon hallitus päätti päästökaupan laajentamisesta – ”Tämä hallitus tekee merkittäviä toimia polttoaineiden hinnan kurissa pysymiseksi”

13.12.2024 |12:19

Viikon suosituimmat

1.
Suomen uutiset logo

Elon Muskin “nörttitiimi” sulki USA:n kehitysapuviraston – demokraatit raivoissaan

06.02.2025 |19:24
2.
Suomen uutiset logo

Kansanedustaja Sanna Antikainen teki selvitystyön toimittajien puolesta: Eduskunnan puhemies Jussi Halla-aho on jakanut oppositiolle enemmän puheenvuoroja kuin edellinen puhemies Matti Vanhanen

07.02.2025 |12:11
3.
Suomen uutiset logo

Vanha valtamedia johtaa harhaan uutisoidessaan maahanmuutosta – lukijoita vedätetään osatotuuksilla ja valikoiduilla tiedon palasilla

06.02.2025 |09:21
6.
Suomen uutiset logo

Yrittäjien vaalitentin saldoa – Purra: Antti Lindtmanilta kuultiin poskettomia väitteitä niin julkisen talouden korjaamisesta kuin demarien velkaantumishuolestakin

07.02.2025 |17:54
7.
Suomen uutiset logo

Aluevaltuustojen hillotolppiin hupenee vuodessa yli 20 miljoonaa euroa – pelkän ryhmärahan lopettamisella voisi rahoittaa kokopäivähoidon kuukausikustannukset 1 600 vanhukselle

08.02.2025 |17:37
8.
Suomen uutiset logo

Ex-puhemies Matti Vanhanen puhuu pötyä, ja media jättää yleisön virheellisen tiedon varaan – tilastot osoittavat, etteivät väitteet Halla-ahon puolueellisuudesta pidä alkuunkaan paikkaansa

07.02.2025 |17:20
9.
Suomen uutiset logo

Vasemmistoliitto ottaisi vastaan kaikki ihmiset, jotka vain pääsevät rajan yli Suomeen – Mäkelä: Vaarallista puhetta – ”Jos kaikki otettaisiin vastaan, se väki ei lopu koskaan”

06.02.2025 |15:59

Uusimmat

Perussuomalainen 1/2025

Mainos kuva

Lue lisää

PS Naiset 3/2024

Mainos kuva

Lue lisää