Artikkeli kuva

LEHTIKUVA/KUVITUSKUVA

Suomalaisuuden Liitolle jälleen tukea – perussuomalaisten nuoret kansanedustajat iloitsevat

12.12.2024 |08:41

Suomalaisuuden Liitto syntyi vuonna 1906 kielitaistelun aseeksi. Perinteikäs järjestö puolustaa yhä suomen kieltä ja kulttuuria. Toiminta ulottuu liputusneuvonnasta kansallisen ajattelutavan vaalimiseen.

Rahoitus perustuu jäsenmaksuihin ja yksityisiin lahjoituksiin. Sattuneista syistä valtionapu lakkasi 2010-luvulla. Kansallismielisyyttä ei laskettu ansioksi anomuksissa.

Ansaitsee avustuskohteena paikkansa

Nyt Suomalaisuuden Liitto saa eduskunnan joululahjarahoista 250 000 euroa. Avustuskohteena se ansaitsee ehdottomasti paikkansa muiden joukossa, katsovat kansanedustajat Miko Bergbom, Onni Rostila ja Joakim Vigelius.

– Olemme iloisia päätöksestä. Suomen kieli ja suomalaisuusasia ovat Liiton toiminnan ydintä, toteaa Vigelius.

Suomenkielisten ainoa etujärjestö

Suomalaisuuden Liitto on järjestö suomenkielisten asialla.

– Meillä suomenkielisillä ei ole muuta etujärjestöä, vaikka olemme maailman mittakaavassa pikkuruinen kieliryhmä. Englannin ylivalta ja holtiton massasiirtolaisuus uhkaavat kielemme asemaa, Rostila painottaa.

– Toisaalta myös pakkoruotsi on pinttynyt ylisukupolviseksi päänvaivaksi ja Suomalaisuuden Liitto on tässä kansalaiskeskustelun herättämisessä avainasemassa, Bergbom muistuttaa.

SUOMEN UUTISET


Artikkeliin liittyvät aiheet


Mitä mieltä?

Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Viikon suosituimmat

1.
Suomen uutiset logo

SDP jälleen turpo-kuutamolla – kun Lulu Ranne totesi, ettei suomalainen puolustusteollisuus välttämättä hingu työntekijöiksi venäläisiä, demarit menivät välittömästi epäkuntoon

26.03.2025 |18:41
2.
Suomen uutiset logo

Yle-pomo Merja Ylä-Anttila skippasi viime viikolla kysymyksen Yleisradion vasenkallistumasta – ”Mikään tutkimus ei tällaista todista…”

25.03.2025 |19:18
8.
Suomen uutiset logo

Vieläkö muistat? Sanna Marin kiisti kielitaidottomien hoitajien aiheuttavan ongelmia – nyt hoitajaliitto SuPer pelkää vieraskielisten hoitajien vaarantavan jo potilasturvallisuutta

24.03.2025 |16:12

Uusimmat

Mainos kuva

Lue lisää

PS Naiset 1/2025

Mainos kuva

Lue lisää

Perussuomalainen 1/2025

Mainos kuva

Lue lisää