Artikkeli kuva

LEHTIKUVA

Suomalaisten syntyvyys romahtaa – Koponen: Mallia otettava maista, joissa kehityksen suunta on saatu taitettua

15.03.2024 |08:24

Kansanedustaja ja sivistysvaliokunnan varapuheenjohtaja Ari Koponen kantaa huolta kansakunnan tulevaisuudesta hälyttävän heikon syntyvyyden vuoksi.

Vuonna 2023 suomalaisten hedelmällisyysluku oli historiallisen heikko 1,26, kun väestön ylläpitämiseen vaadittava luku on 2,1.

– Kansakuntamme kohtalon kysymys kyseessä, tarvitsemme muun muassa Ranskan, Tšekin ja Puolan tapaan konkreettisen kansallisen syntyvyysstrategian, Ari Koponen vaatii.

”Häviämme, ellemme ryhdy hommiin”

Kuntaliiton laskelman mukaan vuoteen 2030 mennessä peruskouluissa oppilasmäärä vähenee 80 000 oppilaalla, tämä havainnollistaa tätä huolestuttavaa syntyvyyskehitystä.

Koponen näkee kielellisen ja kulttuurisen yhtenäisyys rapautuvan samaan tahtiin, kun syntyvyys Suomessa on laskenut.

– Häviämme, ellemme ryhdy hommiin. Hallitus kasvattaa opintotuen huoltajakorotusta ja kasvattaa lapsilisiä, mutta ne eivät yksin riitä. Täytyy ottaa mallia maista, joissa on saatu syntyvyyskehityksen suuntaa taitettua, Koponen kertoo.

SUOMEN UUTISET


Mitä mieltä?

Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Viikon suosituimmat

Uusimmat

PS Naiset 3/2024

Mainos kuva

Lue lisää

Perussuomalainen 1/2024

Mainos kuva

Lue lisää