LEHTIKUVA
Suomalaisten puukiukaat joutuivat tikunnokkaan OECD:n ilmastoraportissa
OECD:n ilmastoraportti tekee selvääkin selvemmäksi sen, että Suomen hallituksen ilmastotavoitteet ovat niin kunnianhimoisia, että niiden saavuttamiseksi takan polttokin on ongelma.
13. joulukuuta julkaistu taloudellisen yhteistyön ja kehityksen järjestön OECD:n ympäristöpolitiikan arviointiraportti perää Suomelta selkeitä käytännön toimia kunnianhimoisten ympäristötavoitteiden saavuttamiseksi.
OECD pitää hyvänä Suomen kunnianhimoista ilmastopolitiikkaa ja pyrkimystä hiilineutraaliuteen vuoteen 2035 mennessä. Raportin mukaan Suomi ei kuitenkaan nykyisillä toimillaan kykene saavuttamaan tavoitteitaan.
Maa- ja metsätalous OECD:n tarkkailussa
OECD:n mukaan eritoten maa- ja metsätalous kuormittavat Suomen luonnon monimuotoisuutta. Lisäksi tuotannon ja kulutuksen vastuullisuudessa on paljon tekemistä. Järjestön mukaan poliittisista linjauksista huolimatta tilanne ei ole parantunut. Jopa 48 prosenttia Suomen elinympäristöistä – erityisesti soista, metsistä ja ruohoalueista – luokiteltiin vuonna 2019 uhatuiksi. Suomen tulisi myös sopia selkeä aikataulu turpeenkäytön lopettamiselle.
Raportissaan OECD listaa käytännön toimia, joihin Suomi voisi heti ryhtyä. Suomen kansallisen ilmansuojeluohjelman 2030 kautta OECD suosittelee varojen ohjaamista erityisesti pienhiukkaspäästöjen torjumiseen. Tämä tarkoittaisi pienimuotoisen puunpolton ja katupölyn aiheuttamien päästöjen vähentämistä.
Nastarenkaatkin ilmastopahiksia
Vaikka Suomen ilmanlaatu on yksi OECD-maiden parhaista, järjestön mukaan pienimuotoinen puunpoltto aiheuttaa pienhiukkaspäästöistä jopa puolet. Se ehdottaa, että Suomi voisi myös harkita muutoksia esimerkiksi saunan kiukaita ja nastarenkaita koskevaan sääntelyyn.
OECD suosittaa Suomelle myös toimia jätehuollon ja kiertotalouden tehostamiseen. Kierrätyksen tueksi Suomessa voitaisiin esimerkiksi ottaa käyttöön järjestelmä, jossa jätteistä maksetaan niiden tyypin ja painon perusteella. Myös maatilojen kierrätystä tulisi tehostaa ja parantaa ravinneylijäämien hallintaa erityisesti Itämeren rannoilla esimerkiksi verotuksen kautta.
Yksityisautoilun vähentämiseksi OECD ehdottaa muutoksia kaupunkisuunnitteluun ja joukkoliikenteeseen. Myös säädökset pysäköintipaikkojen vähimmäismääristä ja työpaikkojen verovapaasta pysäköinnistä tulisi poistaa.
Suomen Uutiset
Artikkeliin liittyvät aiheet
- ilmansuojeluohjelma kaupunkisuunnittelu ravinneylijäämät nastarenkaat pienhiukkaspäästöt ruohoalueet hiilineutraalisuustavoite suot metsät ilmastoraportti kiertotalous maatilat turpeen alasajo ilmastotavoitteet pysäköinti yksityisautoilu puunpoltto ympäristöpolitiikka Jätehuolto OECD Joukkoliikenne Maa- ja metsätalous ilmastopolitiikka
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita
Perussuomalaiset: Hallituksen autettava suomalaisia sähkölaskujen kanssa – kiilusilmäinen ilmastopolitiikka vain pahentaa asiaa
Kotimaisen maataloustuotannon tulevaisuus on vaarassa – Elomaa: Maataloustuottajat ansaitsevat reilun hinnan työstään
Hukari kirjoittaa sähkön hinnan rajusta noususta ja ministerin ennustuksesta: mikäli vihreiden politikointi saa kulkea talouden edellä, sammuvat Euroopan valot, kirjaimellisesti
Koskela: Lisääntyvä energiankulutus katetaan tällä hetkellä pääosin tuontisähköllä – ”Tämäkö on ilmaston kannalta järkevää?”
Perussuomalaisten ympäristöosaajat peräänkuulutavat ilmastohysterian sijaan ilmansuojelua – “Joillakin ympäristöintoilijoilla on uskonto kymppi, laskento vitonen”
Ranne: EU ja Suomi sääntelevät itseään kohti Pohjois-Korean elintasoa – “Loppukädessä yksityiset kansalaiset kuluttajina ja veroalamaisina maksavat kaiken”
Viikon suosituimmat
Li Andersson esiintyi äärivasemmiston katuväkivaltaa tukevassa tilaisuudessa
Vasemmiston meppi Li Andersson puhui äärivasemmistolaista katuväkivaltaa normalisoivassa tilaisuudessa keskiviikkona. Europarlamentin vasemmistoryhmän tapahtuma oli järjestetty Budapestin katupahoinpitelyistä epäiltyjen äärivasemmistolaisten tukemiseksi. Puheessaan Andersson oli erityisen tuohtunut siitä, että kansanedustaja Teemu Keskisarja piti puheen Suomen itsenäisyyspäivän 612-soihtukulkueessa.
Tynkkynen osti Hesarin etusivun täyteen maahanmuuttopolitiikkaa
Europarlamentaarikko Sebastian Tynkkynen kertoo Helsingin Sanomissa tänään maanantaina julkaistavassa etusivun mainoksessaan "rajat auki" -politiikan jäävän historiaan katastrofaalisena kokeiluna. Kukaan ei enää pysty kiistämään niitä ongelmia, joista perussuomalaiset ovat jo vuosia varoitelleet.
Greta Thunberg esiintyi Saksassa: “Vit**un Saksa! Ja vit**un Israel!”
Ruotsalainen ilmastoaktivisti Greta Thunberg piti puheen Palestiinaa tukevassa tapahtumassa Mannheimissa Saksassa. Puheen osuus, jossa hän huusi "Vit**un Saksa! Ja vit**un Israel!", tallentui videolle.
Vasemmistotaustainen oikeusprofessori maalailee kauhukuvia maamiinoihin kävelevistä turvapaikanhakijoista – puolustusvaliokunnan perussuomalaisilta tylyt terveiset professorille
Valtiosääntöasiantuntija Martin Scheinin kirjoitti X:ssä viime viikolla viestiketjun, jossa hän esittää erikoisin perusteluin turvapaikanhakijoihin vetoamalla ettei Suomen pitäisi irtautua Ottawan sopimuksesta. Puolustusvaliokunnan perussuomalaiset kansanedustajat Jari Ronkainen ja Miko Bergbom tyrmäävät professorin väitteet.
Rami Lehtinen: ”Pitääkö jonkun oikeasti kuolla ennen kuin äärivasemmiston uhka nousee todelliseen keskusteluun Suomessa?”
Suomessa on paljon keskusteltu ääriliikkeiden uhista. Keskusteluja on käyty mm. iltapäivälehdissä ja Ylen A-studiossa. - Keskusteluja vain leimaa yksi pieni yksityiskohta: aihe keskittyy väistämättä aina pelkästään äärioikeiston uhkaan, perussuomalaisten kansanedustaja Rami Lehtinen sanoo.
Eduskunta äänesti pois ’’moninkertaisen ensikertalaisuuden’’ – Vigelius: ’’Rikoksenuusijat ansaitsevat ankarammat tuomiot’’
Eduskunta äänesti perjantaina niin kutsutusta ’’ensikertalaisuusalennuksesta’’. Ensikertalaisena tuomittu vapautuu vankilasta ehdonalaiseen normaalia aikaisemmin. Tähän asti rikoksentekijä on voitu tuomita ensikertalaisena myös, jos hän ei ole istunut vankilassa edeltäneenä viitenä vuotena.
Krista Kiurua lyöty kasvoihin
Pekka Aittakumpu: “Keskustalla on menossa kampanja, jossa valehdellaan, että Oulaskankaan sairaala olisi lakkautusuhan alla”
Joka neljäs ruotsalaisnuori aikuistuu lukutaidottomana – mitä ihmettä he tekevät seuraavat 60 vuotta ja kuka sen maksaa?
Kyky ymmärtää kirjoitettua tekstiä on ehdoton edellytys täysivaltaiselle jäsenyydelle länsimaisessa yhteiskunnassa. Jos sadat tuhannet nuoret valmistuvat peruskoulusta käytännössä lukutaidottomina, seuraukset ovat arvaamattomat. Hyviä ne eivät ole missään tapauksessa.
Lakivaliokunnan perussuomalaiset iloitsevat joululahjarahasta – ”Menee varmasti hyvään käyttöön”
Eduskunnan perinteiset joululahjarahat hyväksyttiin tänään 11.12.2024 valtiovarainvaliokunnan kokouksessa. Jakovaroista 300 000 euroa suunnattiin vankien päihdekuntoutukseen ja 150 000 euroa Rikosuhripäivystyksen toimintaan lähisuhdeväkivallan uhrien auttamiseen. Lakivaliokunnan perussuomalaiset ovat mielissään jakokohteista.
Uusimmat
Toimitus suosittelee
PS Naiset 3/2024
Lue lisää
Perussuomalainen 1/2024
Lue lisää