Artikkeli kuva

PS ARKISTO

Suomalaiset tankkaavat EU:n kalleinta bensaa – ”Miksi hallitus ei laske polttoaineveroa, kuten muissa EU-maissa on tehty?”

27.06.2022 |12:27

Perussuomalaisten eduskuntaryhmän puheenjohtaja Ville Tavio on tänään jättänyt eduskunnassa kirjallisen kysymyksen bensan ja dieselin hintojen pienentämisestä. Suomessa tankataan EU-alueen kalleinta bensiiniä ja toiseksi kalleinta dieseliä.

Ville Tavio korostaa, että maailmanmarkkinat eivät selitä korkeita hintoja, sillä eri EU-maiden välillä on tuntuvia hintaeroja, jotka johtuvat verotuksesta.

Esimerkiksi Ruotsi ja Saksa ovat madaltaneet polttoaineverotusta, mutta Suomessa on tällä vaalikaudella tehty 2000-luvun suurin veronkorotus.

– Korkeat polttoainehinnat ovat suoraan pois ihmisten ostovoimasta. Miksi Marinin hallitus ei laske polttoaineveroa, kuten muissa EU-maissa on tehty? Tavio kysyy.

Keskusta unohtanut maaseudun

Tavion mielestä suomalaisten liikkuvuutta pitää pikemminkin pyrkiä lisäämään kuin vähentämään. Tavio muistuttaa, että esimerkiksi kotimaan matkailu tukee useiden alueiden taloutta.

Tavio moittii hallituspuolue keskustaa maaseudun unohtamisesta.

– Keskustan olisi syytä perua hallituksessa läpi ajamansa historiallisen suuri polttoaineveronkorotus, Tavio sanoo.

SUOMEN UUTISET


Artikkeliin liittyvät aiheet


Mitä mieltä?

Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Viikon suosituimmat

Uusimmat

PS Naiset 3/2024

Mainos kuva

Lue lisää

Perussuomalainen 1/2024

Mainos kuva

Lue lisää