MATTI MATIKAINEN
Suomalaiset asetettava viimein etusijalle: ”Tässä maassa monet ajattelevat, että he ovat toisen luokan kansalaisia omassa maassaan – näin ei saa olla”
Eduskuntavaalien loppusuoralla perussuomalaisten puheenjohtaja Riikka Purra tapasi viikonloppuna kansaa pääkaupunkiseudulla. Lauantaina Tuusulan Kellokoskella ja Vantaan Korsossa ihmisiä oli saapunut sankoin joukoin tapaamaan perussuomalaisten ehdokkaita sekä muuta puolueväkeä. Viestille on kysyntää. Perussuomalaiset ei lupaa rahaa eturyhmille, vaan luo toivoa paremmasta huomisesta, jossa suomalainen on ykkönen omassa maassaan.
Puheenjohtaja Riikka Purra toteaa, että vaikka Suomi on eri mittausten mukaan yhä maailman onnellisin maa, monet ihmiset ovat edelleen tyytymättömiä. Perussuomalaiset ei kuitenkaan ole menossa kohti vaalia antamalla suuria lupauksia. Purra korostikin lauantaina, että perussuomalaiset ei ole jakopuolue.
– Tässäkään vaiheessa me emme lupaa rahaa eri puolille, jos vain lupaatte äänestää meitä. Me emme tee sitä, koska julkinen talous on tämän hallituksen jäljiltä niin heikossa kunnossa, että liikkumavaraa ei ole. En myöskään ole luvannut, että me ratkaisemme kaikki ongelmat.
Ihmiset eivät saa apua tai pääse hoitoon
Perussuomalaiselle viestille, jossa tavallisille suomalaisille tuodaan toivoa, on kuitenkin kysyntää.
– Tässä maassa monet ajattelevat, että he ovat toisen luokan kansalaisia omassa maassaan, jossa tarmokkaasti pelastetaan ilmastoa sekä kohdistetaan miljardeja euroja ties mihin, täysin toissijaisiin asioihin. Samaan aikaan kun meidän omat peruspalvelut eivät edes toimi.
Vaalikiertueellaan Purra on tavannut runsaasti kansalaisia eri puolilla Suomea.
– Lähes joka päivä saan kuulla, että ihmiset eivät saa apua, eivät esimerkiksi pääse terveyskeskukseen, koska sinne ei saa aikoja.
– Perussuomalaiset on näissä vaaleissa nuorten, ensi kertaa äänestävien suosikkipuolue. Myös nuoret kertovat paljon siitä, että heillä on paha olla. Nuoretkin tarvitsisivat apua moniin asioihin, mutta eivät saa sitä, he eivät pääse matalan kynnyksen palveluihin.
Ovatko sirkushuvit menneet leivän edelle?
Purra heittää pohdittavaksi kysymyksen, arvostetaanko Suomessa tällä hetkellä enemmän sirkushuveja kuin leipää.
– Miljardeja euroja siirrellään tästä maasta pois. Veronmaksajan raha on ideologeille halpaa. Samaan aikaan pääministerimme joka päivä sormi pystyssä kertoo viestiä oikeiston pahuudesta ja että oikeisto muka haluaa suomalaisten kärsivän. Kyllä siis on vielä paljon tekemistä.
Kaiken tämän keskellä perussuomalaisten linja on hyvin selkeä: jopa niille, jotka perussuomalaisia eivät kannata.
– Me haluamme, että suomalainen on ykkönen omassa maassaan. Me haluamme, että tärkeimmät asiat tehdään ensiksi. Me haluamme toimeentuloa ja turvallisuutta.
Arkiset asiat huolestuttavat kansaa
Eduskuntavaaliehdokkaiden Pasi Liukkosen ja Onni Rostilan mukaan perussuomalainen sanoma uppoaa hyvin kansaan. Molemmat toteavat, että monien ihmisten päällimmäisiä huolia tällä hetkellä ovat hyvin arkiset, toimeentuloon ja turvallisuuteen liittyvät asiat.
– Etenkin iäkkäämmät kansalaiset ovat kertoneet maahanmuuton lieveilmiöistä, jota monet kohtaavat arkipäivinä. Olen kuullut esimerkiksi uhkaavista tilanteista, joita on ollut pankkiautomaatilla, josta ei ole voinut turvallisesti nostaa rahaa, koska on tultu tönimään ja häiritsemään, Liukkonen sanoo.
Rostila toteaa, että elämisen, etenkin ruuan ja energian, hintojen raju nousu puhututtaa kaiken ikäisiä.
– Inflaation vuoksi elintaso on laskenut kaikilla suomalaisilla. Samaan aikaan istuva hallitus on toteuttanut useita kalliita menonlisäyksiä, kuten oppivelvollisuuden pidentämisen. Ihmiset kyseenalaistavat, eikö rahoja olisi voitu käyttää paremmin ja tehokkaammin.
Vihervasemmiston ilmastoposeerausta
Moni kärsii ylisuurista sähkölaskuista ja kallis polttoaine voi jopa tehdä työnteon kannattamattomaksi pakollisten työmatkojen vuoksi. Suurista puolueista kuitenkin vain perussuomalaiset on esittänyt toimia joilla voitaisiin vaikuttaa suoraan sähkön ja polttoaineen hintaan.
Esimerkiksi kokoomus ei ole valmis alentamaan energian verotusta. Rostila huomauttaa, että kokoomuslainen haittaverotuksen logiikka ei Suomessa toimi.
– Se on vihervasemmistolta omaksuttua ilmastoposeerausta. Pidän sitä ajatusvirheenä. Suomessa, jossa logistiikka on polttoaineintensiivistä ja monet ajavat pitkiä työmatkoja, haittaverotuksen idea ei vaan toimi.
Perussuomalaisten äänestämistä ei tarvitse häpeillä
Kansanedustaja, eduskuntavaaliehdokas Ari Koponen on tyytyväinen siitä, että ennakkoäänestys on lähtenyt liikkeelle vilkkaasti. Lauantaihin mennessä ennakkoon oli annettu jo liki miljoona ääntä.
– Ihmiset selkeästi haluavat muutosta nykyiseen meininkiin ja kaikki tietävät, että on vain yksi vaihtoehto: äänestää perussuomalaisia. Toivottavasti äänestyspäivään ensi sunnuntaille saadaan kirkas auringonpaiste ja muutama plusaste.
Vaikka Koposella onkin jo aiempaa kokemusta vaalityöstä, on tämän kevään tunnelma vaalikentiltä näyttäytynyt erityisen hienona.
– Etenkin hieno asia on, että ihmiset jo uskaltavat sanoa, että ovat menossa äänestämään perussuomalaisia. Myös muista puolueista valuu äänestäjiä meille, sitä tarinaa kuulee joka puolella, kaikilla toreilla ja tapahtumissa.
Media mukana vaalitemppuiluissa
Koponen on seurannut eduskuntavaaliuutisointia eri tiedotusvälineistä ja myös hän on havainnut valtamedian temppuilevan samaan tapaan kuin aiemmissakin vaaleissa. Temppuilun ja veivaamisen alueella ovat kunnostautuneet erityisesti Yle ja Helsingin Sanomat.
– Valtamedia näyttää tekevän kaikkensa sen eteen, että perussuomalaiset ei voita näitä vaaleja, mitä pidän käsittämättömänä. Viime päivinä on näkynyt useita outoja uutisia, esimerkiksi siitä, että perussuomalaisten tienvarsimainokset muka sekoittavat liikennettä.
– Olen kuitenkin luottavainen sen suhteen, että ihmisten medianlukutaito on nykyään paljon parempi kuin aiemmin ja että tällaiset temput eivät enää toimi, Koponen sanoo.
Suomen metsiä on nyt puolustettava
Myös eduskuntavaaliehdokas Teemu Keskisarja tietää, että moni äänestäjä on näissä vaaleissa vaihtamassa vanhat puolueet perussuomalaisiin.
– Tunnen erinomaisesti Vantaan Korson, jossa olen asunut useissa osoitteissa. Minulla on täällä siis paljon tuttuja ja puolituttuja. Moni heistä on kertonut siirtyneensä äänestämään perussuomalaisia, joka on aito työväenpuolue.
Historioitsija Keskisarjan poliittisen aktivoitumisen syynä oli vahvasti EU:n metsäpolitiikka, etenkin suunnitelma Suomen metsien ennallistamiseksi.
– Suomen metsien luovuttaminen Brysselin moraalipörssiin, metsättömien EU-maiden leikkikaluksi on pahempi asia kuin läntisen Lapin antaminen Ruotsille. Mikäli metsät menetetään, sitä seuraavakaan hallitus ei enää pysty korjaamaan, joten se on pakko estää.
Pakkoremontit pähkähullu ehdotus
Myös eduskuntavaaliehdokas Jorma ”Remontti-Reiska” Piisinen kertoo, että EU-holhous puhututtaa kansaa vaalien alla. Monia huolettaa energiatehokkuusdirektiivi, joka käytännössä tarkoittaisi pakkoremontteja moneen kotiin, jopa sellaisiin rakennuksiin, jotka ovat vähällä käytöllä.
– Sehän on pähkähullu ehdotus, koska Suomessa kaikista rakennuksista huonoinkin kolmannes on energiatehokkuudeltaan parempaa kuin mitkään talot eteläisessä Euroopassa. Suomen kannanoton mukaan energiatehokkuuskysymys pitäisi ratkaista kansallisella tasolla. Pelkona kuitenkin on, että tulee kuitenkin täysharmonisoiva direktiivi, minkä jälkeen olemme pulassa.
Mikäli velvoittava direktiivi kuitenkin tulee, edessä on perinteinen ”mistä rahat” -kysymys.
– Kuka sen kaiken sitten maksaa? Jos meillä ei kerta kaikkiaan ole rahaa tehdä kalliita remontteja, niin tuleeko kenties valtiolle sanktio, johon rahat kerätään veroina kansalta. Pahimmassa tapauksessa päätyisimme maksamaan kreikkalaisten energiaremontteja.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
- energiaremontit Onni Rostila Jorma Piisinen metsä ilmastotoimet Teemu Keskisarja toimeentulo tärkeysjärjestys hintojen nousu Ari Koponen sähkön hinta polttoaineet veronmaksajat vihervasemmisto suomalaiset palvelut Riikka Purra Pasi Liukkonen Turvallisuus perussuomalaiset talous verotus media eduskuntavaalit
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita
Työssäkäyvä keskiluokka ahdingossa kohoavien elinkustannusten vuoksi – Purra vaatii päättäjiä kohdistamaan huomion perusasioihin: ”Kaikki tarmo siihen, että tavalliset suomalaiset selviävät”
Hallituskauden karu tilinpäätös: Valtionvelka räjähtänyt, ostovoima ennätysalhaalla, suomalaisten miljardeja EU:n pakettiin ja huoltosuhde heikkenee entisestään maahanmuuttopolitiikan vuoksi
Purra: Poliitikko, joka puhuu ylevästi ihmisoikeuksista ei ole äänesi arvoinen
Demarit korjaisi soten rahoitusvajeen laittamalla veroa veron päälle – perussuomalaiset lopettaisi veronmaksajien rahojen kaatamisen ulos Suomesta
Demarit haluaa verottaa yhä lisää – Purra: Veronkiristyksillä flirttailu on huolestuttavaa – ”Ostovoiman heikentäminen vain näivettää taloutta”
Purra: Illasta toiseen puhutaan muutaman sadan miljoonan säästökohteista, mutta ei siitä, että hallitus kuittasi veronmaksajille kymmenen miljardia maksettavaa EU-elvytyspaketissa
Jos kaipaat lisää velkaa ja lisää veroja, äänestä demareita – Sanna Marinin mielestä palkasta ei saa jäädä mitään säästöön
Teemu Keskisarja: Sananen Tampereen strategiselta vaalitaistelupaikalta
Uudenmaan piiri painaa täyttä höyryä kohti vaalivoittoa – ”Kaikki ovat tehneet valtavasti töitä tämän homman eteen”
Viikon suosituimmat
Tynkkynen osti Hesarin etusivun täyteen maahanmuuttopolitiikkaa
Europarlamentaarikko Sebastian Tynkkynen kertoo Helsingin Sanomissa tänään maanantaina julkaistavassa etusivun mainoksessaan "rajat auki" -politiikan jäävän historiaan katastrofaalisena kokeiluna. Kukaan ei enää pysty kiistämään niitä ongelmia, joista perussuomalaiset ovat jo vuosia varoitelleet.
Pekka Aittakumpu: “On aika tunnustaa, miten suurta vahinkoa yksisilmäinen monikulttuurisuusaatteen ihannointi on aiheuttanut”
Perussuomalaisten kansanedustaja Pekka Aittakummun mielestä on aika tunnustaa monikulttuurisuusaatteen suomalaisille arvoille aiheuttama vahinko ja seistä rohkeasti isänmaamme takana.
Krista Kiurua lyöty kasvoihin
Joka neljäs ruotsalaisnuori aikuistuu lukutaidottomana – mitä ihmettä he tekevät seuraavat 60 vuotta ja kuka sen maksaa?
Kyky ymmärtää kirjoitettua tekstiä on ehdoton edellytys täysivaltaiselle jäsenyydelle länsimaisessa yhteiskunnassa. Jos sadat tuhannet nuoret valmistuvat peruskoulusta käytännössä lukutaidottomina, seuraukset ovat arvaamattomat. Hyviä ne eivät ole missään tapauksessa.
Lux Helsingin somekampanja yhdistää hijabin naisten voimaannuttamiseen – Lähi-idän asiantuntija: Monin paikoin maailmaa naiset on pakotettu huntuun vielä tänäkin päivänä
Lähi-idästä kotoisin olevat naiset huomasivat Lux Helsingin somekampanjan, jossa esiintyy hijabiin puettu nainen. Kampanjavideota näytettiin esimerkiksi Facebookissa. Hijab-kuvan jälkeen videolle tulee versaalein kirjoitettuna sana "empowering" (voimaannuttaa).
Pekka Aittakumpu: “Keskustalla on menossa kampanja, jossa valehdellaan, että Oulaskankaan sairaala olisi lakkautusuhan alla”
Argentiinan rankka talousihme näyttäisi toimivan – inflaatio on hallinnassa eikä kansa ole noussut kapinaan
Argentiinasta kuuluu kummia. Hyperinflaatio on taitettu ja talous kasvaa. Presidentti Javier Milein anarkokapitalismi näyttäisi vuoden kokemuksella sittenkin toimivan. Milei on ankarasta vyönkiristyksestä huolimatta säilyttänyt kansan tuen, eikä sosiaalinen tahi taloudellinen katastrofi toteutunut. Ajatukset alkavat itää Suomessakin.
SDP esitti pakolaiskiintiön ja vastaanottotukien korottamista – hallitus äänesti opposition haaveet kumoon
Vasemmistopuolueet esittivät tiistaina valtion talousarviota käsittelevässä eduskunnan täysistunnossa useita muutoksia sisäministeriön hallinnonalaan ja maahanmuuttoon liittyen. Perussuomalaisten kansanedustaja Joakim Vigelius kritisoi opposition linjaa vastuuttomaksi.
Leptospiroosi leviää Etelä-Suomessa – voi tarttua myös ihmiseen
Koiranomistajat keskustelivat Jyväskylässä uuden eläinlääkäriaseman pihalla pelkoa aiheuttaneista leptospiroositapauksista. Koirilla on ilmennyt tänä vuonna useita tartuntoja eteläisen Suomen alueella.
SDP sai kyytiä kyselytunnilla: Demareiden veronalennuspuheisiin ei voi suhtautua vakavasti
Perussuomalaisten kansanedustaja Joakim Vigelius osui napakymppiin muistuttaessaan demareita SDP:n vaihtoehtobudjetin tuntuvista veronkorotuksista.