Artikkeli kuva

LEHTIKUVA/KUVITUSKUVA

Sudet puhuttivat kansanedustajia – Tynkkynen esitteli lakialoitteensa pihasusiongelmaan puuttumiseksi

06.04.2022 |15:38

Eduskunnan täysistunnossa keskusteltiin tänään muutoksista metsästyslakiin. Oman lakialoitteensa eduskunnalle esitteli perussuomalaisten kansanedustaja Sebastian Tynkkynen, joka vaatii kovempia keinoja susivahinkojen torjumiseksi.

– Susipopulaation kasvu yhdistettynä lepsuun susipolitiikkaan näkyy menetettyinä eläiminä ja ihmisten kohtaamina vaaratilanteina. Reviirien määrän arvioidaan edelleen lisääntyvän, joten nykylinja ei tule toimimaan. Esimerkiksi koiria on menetetty susille vuosittain 30-50, hyötyeläimistä puhumattakaan. Rahallisilla korvauksilla ongelma ei ratkea, vaan se itse asiassa jatkaa pahenemistaan. Sudet menettävät ihmisarkuutensa ja oppivat yhä useammin noutamaan helpon saaliinsa pihapiireistä, Sebastian Tynkkynen varoittaa.

Ihmishenkiä ja omaisuutta on voitava suojella

Kotipihallaan nokikkain suden kanssa joutuva kansalainen ei nykylain puitteissa voi suin päin tarttua aseeseen. Rikoslain pakkotilasäädöksen varjolla suden kaatanut voi vapauta teosta seuraavasta rangaistusvastuusta, mutta jokainen tapaus arvioidaan erikseen sen hyväksyttävyyden näkökulmasta. Tynkkynen pitää tätä kohtuuttoman epäselvänä ja raskaana käytäntönä.

– Kun susi tulee pihapiirissä vastaan, kuka pystyy järkevästi ja tarkasti arvioimaan, milloin sen voi tappaa rangaistusvastuusta vapautuen? Kuinka monta eläintä pitää antaa mennä ja kuinka lähellä susi saa vaania leikkiviä lapsia, ennen kuin peliin puuttuva selviäisi ilman rangaistusta? Raja pitäisi vetää selkeästi ihmishenkien ja omaisuuden suojeluun. Jos susi on jo aiheuttanut pihapiirissä vahinkoa tai se on eläimille tarkoitetun aitauksen tai rakennuksen sisäpuolella, pitäisi susi silloin voida ampua. Sama sääntö pätisi, jos hyökkäyksen vaara ihmistä tai eläintä kohtaan on ilmeinen, Tynkkynen linjaa.

Lakialoitteensa perusteluissa Tynkkynen toteaa Ruotsin metsästyslainsäädännön tarjoavan mallia Suomelle. Länsinaapurissa Tynkkysen esittämän kaltainen laki on jo voimassa ja suden kannanhoidollinen metsästyskin on saatu käynnistettyä. Kuluvana talvena metsästyksen piti usean vuoden tauon jälkeen käynnistyä myös Suomessa, mutta asia tyssäsi luonnonsuojelujärjestöjen valitusten seurauksena.

 

Suomen Uutiset


Artikkeliin liittyvät aiheet


Mitä mieltä?

Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Viikon suosituimmat

Uusimmat

PS Naiset 3/2024

Mainos kuva

Lue lisää

Perussuomalainen 1/2024

Mainos kuva

Lue lisää