Artikkeli kuva

LEHTIKUVA/KUVITUSKUVA

Suden suojelutaso muuttumassa – Simula: “On kaikkien etu, sudenkin, että sen ihmisarkuus palautetaan ja sudenmetsästyksellä voidaan säädellä susikantoja”

03.12.2024 |18:03

Suden siirtämisestä alemmalle suojelutasolle on päätetty tänään Bernin sopimuksen pysyvässä komiteassa. Aiemmin syksyllä myös EU-jäsenmaat äänestivät siirron puolesta. Perussuomalainen maa- ja metsätalousvaliokunnan puheenjohtaja Jenna Simula pitää päätöstä tärkeänä askeleena EU-polulla.

– Aiemmin on pidetty täysin mahdottomana muuttaa suden suojelustatusta EU:ssa, mutta nyt sen eteen on otettu jälleen yksi uusi askel. Maalissa ei edelleenkään olla, joten vahva EU-vaikuttamisemme jatkuu, Jenna Simula kommentoi.

Viime viikolla julkaistiin suurpetotyöryhmän raportti, jossa esiteltiin ehdotukset kansallisiksi toimenpiteiksi suden ja muiden suurpetojen kannanhoidollisen metsästyksen aloittamiseksi. Simula pitää välttämättömänä, että toimet valmistellaan mahdollisimman pian ja että myös tarvittavat lisätoimenpiteet etenevät ripeästi.

Susi kuuluu luontoon mutta ei ihmisten pihoille

– On kaikkien etu, sudenkin, että sen ihmisarkuus palautetaan ja sudenmetsästyksellä voidaan säädellä susikantoja. Jääräpäinen täyssuojelu aiheuttaa vain ja ainoastaan hallaa ihmisen ja suden yhteiselolle. Susi kuuluu luontoon, muttei ihmisten pihoille, kaupunkeihin tai laitumille, Simula muistuttaa.

Kansallisten suurpetojen metsästystä koskevien muutosten on tarkoitus olla voimassa tulevalla metsästyskaudella, joten karhunmetsästystä tavoitellaan alkavaksi ensi vuoden elokuussa ja suden sekä ilveksen osalta metsästyksen on tarkoitus käynnistyä talvella 2026.

Suomen Uutiset


Artikkeliin liittyvät aiheet


Mitä mieltä?

Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Viikon suosituimmat

2.
Suomen uutiset logo

SDP kieltää Afrikan tähti -pelit Turun päiväkodeista – ministeri Ville Taviolta tyrmäys: ”Demokratiassa ei tule tehdä päätöksiä yksittäisen mielensäpahoittajan vuoksi”

06.01.2025 |17:07
3.
Suomen uutiset logo

Punavihreä Palestiina-aktivismi paisuu Helsingin valtuustossa – pormestariehdokas Wille Rydman: ”Ulkopolitiikka ei kuulu valtuustosaliin”

07.01.2025 |16:06
4.
Suomen uutiset logo

Elon Muskin X-kirjoitus nosti esiin taannoiset Isoa-Britanniaa ravisuttaneet lasten raiskausrikokset – viranomaiset eivät aluksi puuttuneet rikoksiin rasismileiman pelossa

08.01.2025 |11:30
5.
Suomen uutiset logo

Riikka Purra blogissaan: Suomen kovaäänisin oppositio on perinteinen media, joka moninkertaistaa vasemmisto-opposition viestin

07.01.2025 |11:14
6.
Suomen uutiset logo

Zuckerberg lupaa vähentää sensuuria Facebookissa – Trumpin valinta aloitti sananvapauden aikakauden

07.01.2025 |17:36
7.
Suomen uutiset logo

Jimmie Åkessonin uudenvuoden linjaukset: Tuet pois työtä vieroksuvilta, avustuksille katto, kansalaisuus pois lainrikkojilta, vankiloita ulkomaille ja palautuksiin vauhtia

03.01.2025 |10:07
8.
Suomen uutiset logo

Vuosi vaihtui – Suomen turvapaikkapolitiikkaan merkittäviä kiristyksiä: Jatkossa turvapaikka on aina määräaikainen ja rikoksen tehnyt voidaan karkottaa maasta

03.01.2025 |15:55
10.
Suomen uutiset logo

Vahva perusturvaosaaja, pitkäaikainen KD-puoluesihteeri Asmo Maanselkä perussuomalaisten tiimiin: ”Tulen intohimoisesti työskentelemään työllisyysasteen saamiseksi nousuun”

03.01.2025 |12:09

Uusimmat

PS Naiset 3/2024

Mainos kuva

Lue lisää

Perussuomalainen 1/2024

Mainos kuva

Lue lisää