MATTI MATIKAINEN
Strandman: Hallitusohjelma edistää yrittäjyyttä ja työllisyyttä
Perussuomalaisten uusi kansanedustaja Jaana Strandman kiittää uutta hallitusohjelmaa, joka edistää työllisyyttä ja yrittäjyyttä sekä luo elinvoimaa maakuntiin. Strandman pitää yrittäjyyttä kaikkien suomalaisten yhteisenä etuna.
Vahvassa ja välittävässä Suomessa yrittäminen ja työnteko kannattavat ja kannustavat ja samalla luovat maakuntiin elinvoimaa. Hallitusohjelman toteuttaminen alkoi heti, kun valtiovarainministeri julkaisi budjettiehdotuksen, jossa julkista taloutta laitetaan kuntoon. Ehdotuksessa parannetaan yrittäjyyden edellytyksiä ja kannustetaan työn vastaanottoa.
– Uusi hallitus tunnistaa yrittäjyyden ja työelämän murroksen ja näkee uudet, monimuotoiset yrittäjyyden muodot sekä yksinyrittäjyyden. Tuleva hallitus edistää palkkatyön ja yrittäjämuotoisen työn yhteensovittamista. Yrittäjyyden edistäminen on meidän kaikkien suomalaisten etu, uskoo Jaana Strandman.
– 260 miljoonan euron panostukset tutkimus- ja kehitystoimintaan ovat odotettuja ja tärkeitä. Lisärahoitusta on kohdennettu erityisesti yritysten tutkimus- ja kehitystoiminnan tukemiseen.
Pienyrittäjien asema työllistäjinä tunnustetaan
Suomessa on noin 275 000 pk-yrittäjää, jotka ovat merkittävässä asemassa työpaikkojen kehittymisen suhteen. Pk-yrittäjälle työntekijä on tärkeä osa tuottavaa yritystä, ja kasvumahdollisuuden lisäämiseksi tarvitaan myös oppisopimuskoulutusta.
– On merkityksellistä, että paikallisen sopimisen laajentaminen kaikkiin yrityksiin on kirjattu hallitusohjelmaan. Tämä kertoo asian tärkeydestä. Lisäksi sosiaaliturvan uudistaminen työn vastaanottamiseen kannustavaksi luo pohjan meidän kaikkien hyvinvoinnille. Ohjelmassa selkiytetään myös määräaikaista sopimista sekä asialliseen syyhyn perustuvaa irtisanomista. Kaikki nämä toimenpiteet vahvistavat yritystoimintaa.
Hallitus sitoutuu purkamaan yrittäjyyttä haittaavaa byrokratiaa, ja sääntöviidakkoa helpotetaan sujuvoittamalla mm. lupa- ja kaavaprosesseja. Hankintojen osalta ohjelmassa otetaan kantaa kilpailutusten jakamiseen pienempiin osiin sekä rajoitetaan verorahoilla toimivien kuntayhtiöiden toimintaa, jolloin myös paikalliset pk-yrittäjät pystyvät kilpailutuksiin osallistumaan.
Yritysverotus ei kiristy
Kilpailutukset tulee pystyä ennakoimaan huomattavasti aiemmin, jotta yrityksillä on mahdollisuus resursoida kalustoa ja työntekijöitä hankkeisiin.
– Yritysverotuksen pitäminen nykytasolla on hyvä ja välttämätön toimenpide, koska korkojen ja hintojen nousu luo jo riittävän epävarmuuden yrityksiin. Kasvua tukevia palveluita sekä yritysneuvontaa kohdennetaan yksinyrittäjille, mikroyrittäjille ja aloittaville yrittäjille, Strandman sanoo.
Hallitusohjelman tahtotilana on vahvistaa taloustaitojen opetusta ja yrittäjyyskasvatusta kaikilla koulutusasteilla. Ammatillisten oppilaitosten tulee vastata työelämän tarpeisiin eri alueilla ja tuottaa Suomen kriittisille aloille työvoimaa. Koulutuksen ja yritysten saumaton yhteistyö on avain työvoiman saatavuudessa – veto- ja pitovoimassa.
Tänään vietetään valtakunnallista Yrittäjän päivää.
Suomen Uutiset
Artikkeliin liittyvät aiheet
- Jaana Strandman työelämän murros elinvoimaisuus työnteko kilpailutus Paikallinen sopiminen Oppisopimuskoulutus Hallitusohjelma Byrokratian karsiminen pienyrittäjät Pk-yritykset yritysvero työllisyys koulutus Yrittäjyys
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita
Purra: Yksi vaalikausi ei riitä valtiontalouden tasapainottamiseen – Mäkelä muistuttaa, että jostain on silti aloitettava: ”Suunta on nyt enemmän oikea kuin väärä”
Hallitus taklaa taantumaa: Työn kannustavuus paranee, investoinneista elinvoimaa, säästöjä ja tehokkaampaa hallintoa – Purra: ”Viimeinen hetki alkaa toimia”
Valtiovarainministeriön budjettiehdotus julki: Työn ja liikkumisen verotus kevenee, kehitysapuun leikkauksia, merkittäviä panostuksia turvallisuuteen ja hyvinvointiin
Julkista taloutta pakko korjata, että hyvinvointijärjestelmä säilyy – Purra: ”Velkalaivaa käännetään hitaasti, mutta suunta on nyt oikea”
Kansanedustaja Garedew maakuntien pelastamisen puolesta: “Koko maan saavutettavuus on maakuntien elinehto”
Yritysten ottamia riskejä ei siirretä veronmaksajien maksettavaksi
Hallitukselta merkittäviä panostuksia sisäiseen turvallisuuteen ja katurikollisuuden torjuntaan: Poliisin määrärahoihin tuntuva korotus
Mira Nieminen jakaa yrittäjien huolen hankintaneuvonnan tulevaisuudesta
Koulujen kesälomia tulisi siirtää elinkeinoelämän piristämiseksi – työvoiman saatavuus paranisi myös sesonkityöhön
Viikon suosituimmat
Tynkkynen osti Hesarin etusivun täyteen maahanmuuttopolitiikkaa
Europarlamentaarikko Sebastian Tynkkynen kertoo Helsingin Sanomissa tänään maanantaina julkaistavassa etusivun mainoksessaan "rajat auki" -politiikan jäävän historiaan katastrofaalisena kokeiluna. Kukaan ei enää pysty kiistämään niitä ongelmia, joista perussuomalaiset ovat jo vuosia varoitelleet.
Pekka Aittakumpu: “On aika tunnustaa, miten suurta vahinkoa yksisilmäinen monikulttuurisuusaatteen ihannointi on aiheuttanut”
Perussuomalaisten kansanedustaja Pekka Aittakummun mielestä on aika tunnustaa monikulttuurisuusaatteen suomalaisille arvoille aiheuttama vahinko ja seistä rohkeasti isänmaamme takana.
Joka neljäs ruotsalaisnuori aikuistuu lukutaidottomana – mitä ihmettä he tekevät seuraavat 60 vuotta ja kuka sen maksaa?
Kyky ymmärtää kirjoitettua tekstiä on ehdoton edellytys täysivaltaiselle jäsenyydelle länsimaisessa yhteiskunnassa. Jos sadat tuhannet nuoret valmistuvat peruskoulusta käytännössä lukutaidottomina, seuraukset ovat arvaamattomat. Hyviä ne eivät ole missään tapauksessa.
Ääliösuvaitsevainen valtamedia jauhoi ensin huolipuhetta naisiin kohdistuvasta väkivallasta – vähättelee nyt väkivaltaan lietsovaa graffitia eikä tunnista enää naisvihaa
Naisiin kohdistuvan väkivallan -jopa naisvihan - hyväksyminen graffiteissa taiteellisen vapauden nimissä tai väkivallan vähättely johtaa jälleen havaitsemaan median räikeät kaksoisstandardit.
Lux Helsingin somekampanja yhdistää hijabin naisten voimaannuttamiseen – Lähi-idän asiantuntija: Monin paikoin maailmaa naiset on pakotettu huntuun vielä tänäkin päivänä
Lähi-idästä kotoisin olevat naiset huomasivat Lux Helsingin somekampanjan, jossa esiintyy hijabiin puettu nainen. Kampanjavideota näytettiin esimerkiksi Facebookissa. Hijab-kuvan jälkeen videolle tulee versaalein kirjoitettuna sana "empowering" (voimaannuttaa).
Argentiinan rankka talousihme näyttäisi toimivan – inflaatio on hallinnassa eikä kansa ole noussut kapinaan
Argentiinasta kuuluu kummia. Hyperinflaatio on taitettu ja talous kasvaa. Presidentti Javier Milein anarkokapitalismi näyttäisi vuoden kokemuksella sittenkin toimivan. Milei on ankarasta vyönkiristyksestä huolimatta säilyttänyt kansan tuen, eikä sosiaalinen tahi taloudellinen katastrofi toteutunut. Ajatukset alkavat itää Suomessakin.
Isku saksalaisella joulutorilla, saudimies kaahasi autolla väkijoukkoon – sisäministeri oli aiemmin varoittanut suuresta terrori-iskun vaarasta joulumarkkinoilla
Mies kaahasi henkilöautolla väkijoukkoon joulutorilla Magdeburgissa Saksassa. Mediatiedot kertovat useista kuolonuhrista ja kymmenistä loukkaantuneista.
SDP esitti pakolaiskiintiön ja vastaanottotukien korottamista – hallitus äänesti opposition haaveet kumoon
Vasemmistopuolueet esittivät tiistaina valtion talousarviota käsittelevässä eduskunnan täysistunnossa useita muutoksia sisäministeriön hallinnonalaan ja maahanmuuttoon liittyen. Perussuomalaisten kansanedustaja Joakim Vigelius kritisoi opposition linjaa vastuuttomaksi.
Joulutori-iskun takana pakolaisstatuksen saanut lääkäri – vannoi jo vuosi sitten kostoa Saksalle
Saksassa asuvan saudiarabialaisen lääkärin Taleb Al Jawad Abdulmohsen (50) perjantai-iltana Magdeburgissa autolla täpötäydelle joulutorille tekemässä terrori-iskussa kuoli viisi ja loukkaantui yli 200 ihmistä. Tekijä on saudiarabialainen pakolainen.
SDP sai kyytiä kyselytunnilla: Demareiden veronalennuspuheisiin ei voi suhtautua vakavasti
Perussuomalaisten kansanedustaja Joakim Vigelius osui napakymppiin muistuttaessaan demareita SDP:n vaihtoehtobudjetin tuntuvista veronkorotuksista.
Uusimmat
Kolumni: Ensimmäinen puolitoistavuotinen ministerinä
Ronkainen: Ansaitsisiko metsästys virallisen roolin puolustuksessa?
Toimitus suosittelee
PS Naiset 3/2024
Lue lisää
Perussuomalainen 1/2024
Lue lisää