LEHTIKUVA
Viikon 5/2018 luetuin
Startup Refugees -miehet pummasivat ja saivat STEA-avustusta 180 000 euroa – ministeri Mattila jakaa miljoonia maahanmuutolle ja monikulttuurille
Sosiaali- ja terveysministeriön avustuskeskus on myöntänyt satoja miljoonia kansalaisjärjestöille, joista monet keskittyvät maahanmuutto- tai monikulttuurisuustoimintaan.
Mediapersoonat Riku Rantala ja Tuomas Milonoff ovat jälleen saaneet mukavan avustussumman julkisista varoista. Sosiaali- ja terveysministeriön yhteydessä toimiva Sosiaali- ja terveysjärjestöjen avustuskeskus (STEA) on myöntänyt Rantalan ja Milonoffin nimissä toimivalle Phoenix ry:lle 180 000 euroa avustusta yhdistyksen toimintaan.
Avustus on tarkoitettu käytettäväksi Startup Refugees -projektiin turvapaikanhakijoiden työelämäosallisuuden lisäämiseen tukemalla heidän työllistymisensä edellytyksiä ja kouluttautumista yksilöllisillä osaajaprofiilien kartoituksilla, työ- ja koulutusmahdollisuuksia koordinoimalla sekä koulutuksilla, verkostoitumisilla ja vapaaehtoistyöllä.
Avustusrahat hupenevat palkkakuluihin
Käytännössä summa hupenee pitkälti palkkakuluihin. Avustusta oli haettu myös reilun kaupan brändin perustamiseen turvapaikanhakijoiden valmistamille tuotteille, ja siihen olisi tarvittu 156 478 euroa. Tätä avustussummaa ei myönnetty.
Suomen Uutiset pyrki viime syksynä selvittämään Startup Refugees -projektin taloutta ja toimintaa. Projektille on myönnetty eri rahoituslähteistä satoja tuhansia euroja. Rahat hupenevat pitkälti projektin työntekijöiden palkkakuluihin. Epäselvää on, kuinka paljon turvapaikanhakijoita on työllistetty projektin puitteissa.
Avustuksia vuosittain yli 300 miljoonalla eurolla
STEA vastaa Veikkaus Oy:n pelituotoista sosiaali- ja terveysjärjestöille myönnettävien harkinnanvaraisten avustusten valmistelusta, maksamisesta, käytön valvonnasta sekä vaikutusten arvioinnista. Avustuksia voidaan myöntää yleishyödyllisille yhteisöille (järjestöille) ja säätiöille terveyden ja hyvinvoinnin edistämiseen.
Huomattavia tuensaajia ovat vuodesta toiseen esimerkiksi Suomen pakolaisapu ry ja Suomen Punainen Risti (SPR)
STEA-avustukset hyväksyy sosiaali- ja terveysministeri Pirkko Mattila (sin).
Vuosittain avustuksia jaetaan yli 300 miljoonan euron edestä ja monet järjestöt saavat rahaa useampaan eri kohteeseen. Huomattavia tuensaajia ovat vuodesta toiseen esimerkiksi Suomen Pakolaisapu ry ja Suomen Punainen Risti (SPR). Tänä vuonna SPR:lle on myönnetty 4,7 miljoonaa euroa.
Somaliliitolle 221 000 euroa
Monet avustettavat järjestöt ovat keskittyneet maahanmuutto- ja monikulttuurisuustoimintaan. Suomessa toimii esimerkiksi useita somaliyhdistyksiä, joiden toiminta on täysin sidoksissa niille myönnettyihin avustuksiin.
Suomen somalialaisten liitto (Somaliliitto) saa tälle vuodelle STEA-avustusta kahteen kohteeseen yhteensä 221 000 euroa. Varat on tarkoitettu käytettäväksi järjestön jäsenjärjestöpalveluiden, edunvalvonnan, viestinnän ja tapahtumien toteuttamiseen sekä somalialaistaustaisen nuorison radikalisoitumisen ehkäisyyn jatkokoulutuksen, työllistymisen ja mielekkään vapaa-ajan tekemisen avulla.
Hamusi veikkausvaroja imaamien kouluttamiseen
Somaliliiton toiminnan tuloksia on hankalaa tarkastella, eivätkä liiton vastuuhenkilöt juuri halua tiedottaa asiasta. Käytännössä avustuksista suuri osa menee henkilöstökuluihin eli liiton työntekijöiden palkkoihin. Ylipäätään somalien radikalisoitumisen ehkäisyn vaikutuksia on hankalaa arvioida.
Somali Reconstruction and Social Development ry:lle myönnettiin yhteensä 258 000 euroa STEA-avustusta kahteen kohteeseen.
Somaliliitto on 2010-luvulla saanut satojen tuhansien eurojen edestä avustuksia. On silti todettava, etteivät aivan kaikki vaatimukset mene läpi: tälle vuodelle Somaliliitto oli hakenut myös 129 000 euron STEA-avustusta imaamien sekä moskeijoiden johdon koulutukseen. Hakemusta ei hyväksytty, joten ainakaan toistaiseksi imaamit eivät pääse opintielle veikkausvoittovaroilla.
Somaliyhdistyksille vuodesta toiseen suuria summia
Monet muutkin somaliyhdistykset saavat vuodesta toiseen suuria avustussummia. Somali Reconstruction and Social Development ry:lle myönnettiin yhteensä 258 000 euroa STEA-avustusta kahteen kohteeseen.
Rahat on tarkoitettu käytettäväksi länsivantaalaisten maahanmuuttajataustaisten nuorten ja lasten koulunkäynnin tukemiseen neuvonnan, vanhempien tukemisen, kouluyhteistyön, katupartioinnin sekä iltapäivä- ja vapaaehtoistoiminnan avulla sekä maahanmuuttajataustaisten työnhakijoiden työllistymisen edistämiseen neuvontapalvelujen, ryhmätoiminnan ja yritysyhteistyön avulla.
Pohjois-Karjalassa toimii Lieksan Somaliperheyhdistys ry, joka haki ja sai 120 000 euroa maahanmuuttajataustaisten kuntalaisten ja turvapaikanhakijoiden vapaaehtois- ja vertaistoiminnan kehittämiseen sekä kaikille avoimeen matalan kynnyksen toimintaan.
Vain harva edes tietää, että tällaisia yhdistyksiä on ylipäätään olemassa, sillä ne eivät ole koskaan julkisuudessa. Yhdistysten vastuuhenkilöt eivät anna haastatteluja tai muutenkaan tiedota toiminnastaan.
Seksuaalista moninaisuutta veikkausvaroin
Sexpo-säätiö on monivuotinen ja huomattava STEA-avustusten saaja. 2000-luvulla säätiö on saanut yli kolme miljoonaa euroa toiminnalleen STEA:lta ja sen edeltäjältä Raha-automaattiyhdistykseltä. Tälle vuodelle Sexpo saa 454 500 euroa, jotka on tarkoitettu yleishyödylliseen toimintaan.
Verkkosivullaan Sexpo kertoo edistävänsä seksuaalista hyvinvointia ja ihmissuhteita. Säätiö ilmoittaa kannattavansa moniarvoista yhteiskuntaa, jossa seksuaalisuuden, sukupuolen ja ihmissuhteiden moninaisuus saa kukoistaa.
Setlementtiliitolle lähes miljoona
Suomen setlementtiliitto on sivistys- ja sosiaalista työtä tekevä kansalaisjärjestö sekä setlementtiyhdistysten keskusjärjestö, jonka osa on myös vastaanottokeskustoimintaa pyörittävä Viittakivi Oy.
Setlementtiliiton liittohallituksen puheenjohtaja on kansanedustaja Pekka Haavisto ja ensimmäinen varapuheenjohtaja on Helsingin apulaispormestari Nasima Razmyar.
Setlementtiliitto saa tänä vuonna STEA-avustusta yhteensä 923 000 euroa kuuteen eri kohteeseen. Summasta lähes puolet eli 424 000 euroa menee yleisavustuksena avustuksen saajan yleishyödylliseen toimintaan.
Setlementtiliiton liittohallituksen puheenjohtaja on kansanedustaja Pekka Haavisto ja ensimmäinen varapuheenjohtaja on Helsingin apulaispormestari Nasima Razmyar.
Talousprofessori: Löysä raha tuhoaa vapaaehtoisuuden
Veikkausvoittovaroilla toimivien kansalaisjärjestöjen toimintaa kohtaan on myös esitetty kritiikkiä.
Taloustieteen professori Matti Viren on kyseenalaistanut kirjoituksissaan tuhansien järjestöjen ja organisaatioiden toiminnan tukemisen suurelta osin julkisista avustuksista.
“Miksi ihmeessä Suomessa tarvitaan tuhansia järjestöjä ja organisaatioita?”
Viren on blogikirjoituksessaan verrannut järjestöjä kerjäläisiksi ja patistanut niitä hankkimaan itse varoja toiminnalleen.
– Miksi ihmeessä Suomessa tarvitaan tuhansia järjestöjä ja organisaatioita? Ymmärtäisin, jos ne olisivat ihmisten vapaaehtoisuuteen perustuvia, mutta kun ne ovat nykyään kaikki veronmaksajien rahoilla toimivia.
– Eri ministeriöt ja kunnat kilpailevat rahojen jakamisessa sadoille, jopa tuhansille järjestöille. Tulos on vähän sama kuin kehitysavussa: löysä raha tuhoaa kaiken vapaaehtoisuuden ja synnyttää omituisen kerjäläissektorin julkisen vallan ja yksityisen sektorin väliin. Olennaiseksi tulee vain kyky puhutella oikein (ainakin poliittisesti korrektisti) rahan jakajia, Viren kirjoittaa blogissaan.
ILKKA JANHUNEN
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita
Startup Refugees -miehet taas kerjuulla – pyytävät yhdistykselleen 180 404 € avustusta
Julkisin varoin pyörivälle somaliliitolle RAY:n tukea yli 250 000 euroa vuodessa – hakee vielä 400 000 euroa lisää
Halla-aho: Somaliliiton tuet nousseet vuosi vuodelta – “Tätä ei ole jostain syystä listattu hallitusyhteistyön saavutuksiin”
Järjestöjohtajilla muhkeat tulot: SPR:n pääsihteeri tienaa liki 9 000 euroa kuukaudessa
Miljoonia julkista rahaa nyhtävä Suomen Pakolaisapu hakee työkokeilijaa – ei makseta palkkaa
Monikulttuurisuuteen kylvettiin kymmeniä miljoonia – STEA jätti syöpälasten ja kehitysvammaisten perheet sekä omaishoitajat ilman avustuksia
Kansalaisjärjestöjen kehitysyhteistyöhön 206,8 miljoonaa euroa – SPR yksi suurimmista tuensaajista
STEA:n avustusten käytössä epäselvyyksiä – SPR:llä outoja kustannuseriä ja hämärää toimintaa
Punainen Risti sekoilee maailmalla, antaa SPR:n husata omiaan – puolueeton auttaminen muuttui härskiksi politikoinniksi
Viikon suosituimmat
Ennakkovaroitus suomalaisille veronmaksajille: Yksi jengirikollinen maksaa yhteiskunnalle miljoonia ja tuhat jengirikollista miljardeja
Perussuomalaiset ovat vuosikaudet varoittaneet Ruotsin tiestä ja siitä, kuinka Suomessakin jengirikollisuus pian räjähtää käsiin. Taloudellisten tosiasioiden pitäisi saada hälytyskellot viimein soimaan hyssyttelijöidenkin päässä. Niinpä käsistä karannut jengirikollisuus kustantaa esimerkiksi ruotsalaisille veronmaksajille 322 miljardia kruunua seuraavan 15 vuoden aikana.
Turvapaikkalakeja kiristetään Ruotsissa – uusintahakemukset pannaan ja tapahakijat maasta ulos
Ruotsidemokraattien tukema porvarihallitus jatkaa valitsemallaan tiellä ja pyrkii lieventämään hallitsemattoman maahanmuuton seurauksia. Oikeutta turvapaikan hakuun rajoitetaan, jotta uusintahakemusten tehtailu saadaan loppumaan. Myös maassa piileskelevän paperittoman väen määrää pyritään vähentämään.
Junnila oudoksuu mediaa, joka luo kuvaa bensan hinnan kallistumisesta – vaikka se on hallituksen päätösten ansiosta päinvastoin halventunut
Kansanedustaja Vilhelm Junnila kirjoittaa hallituksen päätöksistä, joilla on saatu painettua polttoaineiden hintaa alemmas.
Brittitutkimuslaitos kyseenalaistaa median levittämät Gazan tragedian uhriluvut
Sodan ensimmäinen uhri on totuus ja se näkyy myös Gazan taisteluissa. Siviilejä on kuollut ja kuolee, oli kyseessä sitten Israelin tekemä hirvittävä kansanmurha tai Hamasin noudattaman hirvittävän taistelutaktiikan seuraus. Brittiläinen ajatuspaja HJS yrittää jäljittää totuutta propagandan takana.
New Orleansin terroristi liehutti Isis-lippua ajaessaan uuden vuoden juhlijoiden päälle
Yhdysvalloissa tapahtui varhain keskiviikkoaamuna terroriteko, kun mies ajoi tahallaan uuden vuoden juhlijoiden päälle New Orleansin kuuluisalla Bourbon Streetin juhlakadulla. Kymmenen ihmistä sai surmansa ja useita kymmeniä haavoittui. Epäilty terroristi sai surmansa tulitaistelussa poliisin kanssa. Hän oli laittanut Isis-terroristijärjestön lipun käyttämänsä avolava-auton perään.
Antikainen: Suomalaisia viranomaisia kiitetään ulkomaita myöten – nöyristelyn ajat ovat todellakin takanapäin
Suomi sai joulun alla konkreettisen muistutuksen turvallisuushaasteistaan, kun Itämerellä havaittiin useiden tietoliikenne- ja sähkökaapeleiden vaurioita, mukaan lukien Suomen ja Viron välinen Estlink 2 -merikaapelin vaurio.
Jimmie Åkessonin uudenvuoden linjaukset: Tuet pois työtä vieroksuvilta, avustuksille katto, kansalaisuus pois lainrikkojilta, vankiloita ulkomaille ja palautuksiin vauhtia
Ruotsin hallituspolitiikassa alkaa lupausten lunastamisen aika. Epäonnistuneen maahanmuuttopolitiikan seurauksia laitetaan kuntoon yksi toisensa jälkeen. Jos mielii tukia, töitäkin on tehtävä ja veroja maksettava. Hyvinvointiyhteiskunnassa jokaisesta pidetään huolta, mutta vapaamatkustajille ei ole sijaa.
Pekka Aittakumpu: Suomalaisilla tulee olla vapaus pitää esillä perinteitään, historiaansa, kulttuuriaan ja arvojaan
Perussuomalaisten kansanedustaja Pekka Aittakumpu vaatii, että Opetushallitus päivittää ohjeistustaan, jotta kouluissa ja koulujen tilaisuuksissa voidaan pitää vapaasti esillä suomalaisia perinteitä sekä suomalaista ja länsimaista kulttuuriperintöä, myös sellaista, joka sisältää kristillistä kulttuuriperintöä tai viitteitä siihen.
Perussuomalainen Helsinki nimesi 23 uutta ehdokasta kuntavaaleihin
Helsingin Perussuomalaiset ilmoitti joulukuun 22. päivänä 23 uuden ehdokkaan nimeämisestä. Nykyisistä valtuutetuista nimettyjen joukossa on Teija Makkonen.
Vuosi vaihtui – Suomen turvapaikkapolitiikkaan merkittäviä kiristyksiä: Jatkossa turvapaikka on aina määräaikainen ja rikoksen tehnyt voidaan karkottaa maasta
Uuden vuoden alkaessa myös Suomen maahanmuuttopolitiikka kiristyy. Kansainvälisen suojelun lupiin on tullut merkittäviä muutoksia 2. tammikuuta alkaen, kun ulkomaalaislain muutokset tulivat voimaan. - Muutokset lisäävät uusia, merkittäviä perusteita kansainvälisen suojelun myöntämättä jättämiselle ja lakkauttamiselle, ja samalla Suomen turvallisuus paranee, sisäministeri Mari Rantanen korostaa.
Uusimmat
Toimitus suosittelee
PS Naiset 3/2024
Lue lisää
Perussuomalainen 1/2024
Lue lisää