Sotilasprofessori: Suomi ei kaatuisi 15 minuutissa

12.03.2013 |12:53

Suomen puolustus tai edes sähköverkko ei kaatuisi 15 minuutissa, kuten Ylen MOT-ohjelma maanantaina väitti. Näin sanoo Maanpuolustuskorkeakoulun taktiikan laitoksen sotilasprofessori, eversti ja tekniikan tohtori Mika Hyytiäinen verkkolehti Uudessa Suomessa.
Puolustus- ja turvallisuustoiminnan keskeiset osat eivät kaatuisi sähkökatkoon. Suomen puolustuskykyä ei saada polvilleen 15 minuutissa energianjakelun häirinnän avulla.
– Kyllähän me aika hölmöjä olisimme, jos näin olisi.

Hyytiäinen epäilee myös MOT:n luomaa kuvaa “maailmanlopun” seurauksista, joita laaja sähkökatko aiheuttaisi. Hän ei usko, että edes koko pääkaupunkiseudun, saati koko Suomen, sähköverkko todella pystyttäisiin lamaannuttamaan kerralla.

– Tämän kokoisen maan koko sähköverkko ei kaadu helpolla. Sellaiseen iskuun ei ole millään maalla resursseja, Hyytiäinen sanoo.
MOT-ohjelman mukaan Venäjä voisi iskeä ballistisin Iskander-täsmäohjuksin, joita Suomi ei voi torjua. Ohjelmassa väitettiin myös pienten terroriryhmien voivan tehdä todella merkittävää tuhoa.

Hyytiäinen myöntää, ettei Suomi voisi torjua ohjusiskuja, mutta hän huomauttaa kohteita olevan niin paljon, etteivät suurvallankaan keinot riitä. Sähkökenttä on hehtaarin laajuinen, siinä on useita laitteita kaukana toisistaan ja niiden tuhoaminen vaatisi useita ohjuksia. Autopommien ja sissiryhmien tuhovoimaa hän pitää höpöpuheena. Hän vertaa tilannetta Kosovoon ja Belgradiin, missä serbit kestivät viikkokausia Naton määrätietoisia tihutöitä. Belgrad pimeni hetkeksi, mutta sitten valot syttyivät taas.

– Yhteiskunnan lamauttaminen sähkönjakelun välityksellä on ihan tunnustettu tosiasia, mutta tällaiseen kauhukuvaan en usko.

PS VERKKOTOIMITUS


Mitä mieltä?

Viikon suosituimmat

Uusimmat

PS Naiset 3/2024

Mainos kuva

Lue lisää

Perussuomalainen 1/2024

Mainos kuva

Lue lisää